Ajankohtaista

Uusimmat tiedotteet

  • Suomen ekosysteemiobservatorio tuo luontotiedon kaikkien saataville 17.4.2024
    Luontotiedon tarve yhteiskunnassa on viime vuosina kasvanut voimakkaasti, sillä päätöksenteko edellyttää usein yhä tarkempaa, ajantasaisempaa ja monipuolisempaa tietoa luonnosta. Suomen ekosysteemiobservatorio -hankkeessa yhteiskunnan tiedontarpeisiin on vastattu muun muassa rakentamalla yhteinen ja kattava Luontotieto.fi-palvelualusta. Lisäksi hankkeen myötä luontotietoa koordinoimaan on perustettu eri organisaatiot yhdistävä ryhmä, jollaista Suomessa ei ole aiemmin ollut.
  • Suomalaisten kulutuksen hiilijalanjälki miltei puolittunut 2000-luvulla 14 hiilidioksiditonnista 7,7 tonniin 11.4.2024
    Suomalaisten kotitalouksien kulutusmenojen keskimääräinen hiilijalanjälki on pienentynyt merkittävästi vuodesta 2000 vuoteen 2021. Kun vuonna 2000 hiilijalanjälki kutakin suomalaista kohti oli noin 14 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (CO2e), vastaava luku vuonna 2021 oli 7,7 tonnia CO2e.
  • Itämeren talviseuranta: fosfaattifosforin pitoisuudet paikoin ennätyslukemissa 10.4.2024
    Merentutkimusalus Arandan vuosittaisella talviseurantamatkalla havaittiin, että Itämeren pääaltaalla happiongelmat jatkuvat edelleen ja pintakerroksen fosfaattifosforinpitoisuudet ovat korkeita. Suomenlahdella happitilanne oli kohtalaisen hyvä mutta pintakerroksen fosfaattifosforipitoisuus korkeampi kuin koskaan viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana. Myös Saaristomerellä ravinnepitoisuudet olivat tavanomaista korkeampia.
Kaikki tiedotteet

Uusimmat uutiset

Keraaminen purkujäte

Keraamiselle purkujätteelle löydettiin uusia käyttökohteita

11.4.2024
Keraamisen purkujätteen kierrättäminen on teknisesti mahdollista ja ympäristön kannalta järkevää. Seuraavaksi jätteiden kierrättämisestä tulee tehdä houkuttelevaa yrityksille.
Alueidenkäytön vuosikatsaus 2023 - Uutinen

Täydennysrakentamista etenkin 1980-luvun asuinalueilla — alueidenkäytön vuosikatsauksen teemaosiona uusien asuntojen sijoittuminen

5.4.2024
Asuntoja on viime vuodet rakennettu kerrostaloihin suurimmille kaupunkiseuduille, selviää tuoreesta alueidenkäytön vuosikatsauksesta. Täydennysrakentaminen on suuntautunut etenkin 1980-luvun asuinalueille.

Tutkimustietoa metsien luonto- ja ilmastotavoitteiden saavuttamisen tueksi

27.3.2024
Syken johtamassa IBC-Carbon-hankkeessa kehitettyjä menetelmiä ja paikkatietoaineistoja voidaan hyödyntää suojelukohteiden valinnassa niin, että luonto- ja ilmastotavoitteita toteutetaan optimaalisesti yhdessä.
Kaikki uutiset
Julkaistu 22.2.2017 klo 13.19, päivitetty 4.1.2024 klo 8.44
Aihealue: