Ihan pihalla! - oppilaat ympäristön tutkijoina

uusimpia esitteitä

Vesireppu ja Järvi-meriwiki -esite (2019, pdf) maastokurssin järjestäjälle ja muille kiinnostuneille
Ihan pihalla! sukeltaja, kuva Petri Jauhiainen
Tee Itse Näkösyvyyslevy. © Petri Jauhiainen

Tavoitteet

Ihan pihalla! –hanke on tarkoitettu peruskoulujen opettajille ja oppilaille. Opettajat kehittävät pelillisiä opetuskokonaisuuksia ja –malleja. Niitä voidaan käyttää opetuksessa myös kansainvälisesti. Aluksi opettajat osallistuvat koulutukseen, jossa hankitaan taidot pelien tekemiseen ja lähiympäristön tutkimiseen. Tämän jälkeen opettajat käyttävät saatuja oppeja omassa työssään. Oppilaista kehittyy hankkeen kuluessa vaikuttavia kansalaisia ja teknologiaa hyödyntäviä ympäristöntutkijoita. He oppivat vaikuttamaan globaaleihin ilmiöihin lähiympäristön tutkimuksen ja omien osaamisensa avulla.

Hankkeessa kehitetään uuden opetussuunnitelman mukaista pedagogiikkaa ja ilmiöihin pohjautuvaa oppimista.  Oppilaat tutkivat vesi- ja energiatalouteen liittyviä kysymyksiä. Opetuksessa painotetaan digitaalisia ratkaisuja ja työkaluja.

Hankkeen jälkeen oppilaat osaavat tuottaa ja käyttää avoimen tiedon järjestelmiä ja palveluita sekä rakentaa yksinkertaisia digitaalisia laitteita.

Kohti ilmiöpohjaista opiskelua

Hanke on osa MONITOR 2020-ohjelmaa, jossa kehitetään seurannan vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta parantamalla metodiikkaa, prosesseja, verkostoitumista, tiedon laatua ja käyttöä, jakelua sekä hyödyntämistä .

Ihan pihalla! -hanke on mukana Suomen koulu-uudistuksessa, jossa asioihin paneudutaan hakemalla ratkaisuja tosielämän tehtäviin. Hankkeessa luodaan toimintamalli, joka levitetään kansallisesti .

Hankkeen taustalla ovat muun muassa Koulujemme lähivedet  ja Kohti Hiilineutraalia Kuntaa -hankkeet.Kärkihanke_logo

Lisätietoja

  • Erikoistutkija Jari Silander, Suomen ympäristökeskus SYKE
  • p. 0295 251 638, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
  • Projektipäällikkö Mira Kekarainen, Lentävä Liitutaulu Oy,
    p. 040 522 9406 , etunimi.sukunimi@seppo.io
  • Hankkeen kotisivu: www.ihan-pihalla.com
 
Lahti2018, Lahti2018, Lahti2018
Sitoumus2050 yhdessä Circwaste hankkeen kanssa Lahdessa 28.5.2018.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Julkaistu 25.8.2017 klo 10.18, päivitetty 3.4.2024 klo 10.05

Kohderyhmä: