Merentutkimusalus Arandan peruskorjaus

Merentutkimusalus Aranda peruskorjataan vastaamaan tulevaisuuden merentutkimuksen tarpeita. Tutkimuslaitteistoja uusitaan, laitteiston muunneltavuutta eri käyttötarkoituksiin parannetaan, ja ajantasaista viestintää mereltä maihin tehostetaan. Peruskorjauksen myötä aluksen käyttöikä pidentyy noin 20 vuodella. Muutosten myötä Arandan käyttökustannukset pienenevät, energiatehokkuus paranee ja päästöt vähentyvät. Aluksen modernisointi toimii samalla suomalaisen meriteollisuuden osaamisen lippulaivana erikoisalusten suunnittelussa ja rakentamisessa.

Peruskorjauksen suunnittelu on alkanut 2015, ja se jatkuu vuoteen 2016. Käyttäjäkyselyn jälkeen määritellään uuden Arandan ominaisuudet ja tilataan peruskorjaustyö.  Varsinainen peruskorjaustyö ajoittuu vuosille 2017 - 2018, jolloin alus on noin puoli vuotta poissa käytöstä.

Aranda merellä. Kuva Panu Hänninen.
© Panu Hänninen

Arandalla merkittävä rooli kansainvälisen tason merentutkimuksessa

 
 
 
 

Alus on tärkeä osa SYKEn vetämää Suomen merentutkimuksen FINMARI-konsortiota, johon kuuluvat Suomen ympäristökeskus, Ilmatieteen laitos, Helsingin yliopisto, Turun yliopisto, Åbo Akademi, Geologian tutkimuskeskus ja Luonnonvarakeskus. Kaikki nämä tutkimusorganisaatiot hyödyntävät Arandaa omassa merentutkimuksessaan ja sitä käyttävät myös muut Itämeren alueen tutkimuslaitokset, mm. Ruotsin ilmatieteen ja merentutkimuksen laitos (SMHI).

Arandalla on tärkeä rooli Suomen kansainvälisen tason merentutkimuksen kehittämisessä. Tulevaisuudessa sen tehtävät liittyvät pääasiassa Itämeren fysikaaliseen, kemiallis-biologiseen, meteorologiseen ja geologiseen tutkimukseen. Lisäksi alusta yhä enemmän käytetään opetustehtävissä.

Nykyinen Aranda on rakennettu 1989 ja se on 25 vuoden ajan toiminut suomalaisen merentutkimuksen keskuksena Itämerellä, Pohjois-Atlantilla ja Eteläisellä jäämerellä. Suomalainen arktinen osaaminen jääntutkimuksessa, talvimerenkulussa ja arktisessa teknologiassa on kansainvälisesti korkealla tasolla. Tämän osaamisen kehittämisessä Arandalla on ollut suuri merkitys. Se on mm. ainoa Perämeren jäissä toimiva merentutkimusalus.

Tietoa Arandasta ja sen ympärivuotisista tutkimusmatkoista

Lisätietoja

Ylitarkastaja Jukka Pajala, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. +358 295 251 491, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Julkaistu 19.10.2015 klo 14.57, päivitetty 18.1.2024 klo 12.33