Water driven rural development in the Baltic Sea Region (WaterDrive)

Hankkeen tausta ja yleiskuvaus

Kansallisista ja kansainvälisistä ravinnepäästörajoituksista huolimatta Itämeren valuma-alueelta huuhtoutuu edelleen suuria määriä ravinteita mereen heikentäen sekä meren ekologista tilaa että paikallisten yhteisöjen hyvinvointia. Waterdrive -hankkeessa edistetään hyviä vesienhoito- ja vesienhallintakäytäntöjä tarjoamalla alueen eri toimijoille ja aktiivisille maaseutuyhteisöille vertaisoppimista ja työkaluja mm. paikkatietoaineistojen käsittelyyn. Hankkeen työpajoissa ja hankkeessa tuotetulla monipuolisella koulutusmateriaalilla edistämme hyväksi todettuja käytäntöjen leviämistä sekä valituilla pilottialueilla että ylipäätään hankkeen yhteistyökumppanien kesken. Hankkeessa viedään uutta ja miksei myös hyväksi havaittua vanhempaakin tutkimustietoa ruohonjuuritasolle, eli juuri niille toimijoille, jotka käytännössä jalkauttavat toimenpiteet. Hanke koostuu seuraavista työpaketeista:

  • TP1 Koordinointi
  • TP2 Ihmiset - Sektorirajat ylittävä yhteistyö
  • TP3 Teknologia – Uuden teknologian ja menetelmien edistäminen
  • TP4 Ohjauskeinot - Politiikan ja rahoituksen sopeuttaminen
  • TP5 Vaikuttavuus - Strategiset vaikutukset ja ympäristöinvestoinnit

Hanke aktivoi paikallistason toimijoita ja kehittää toimintamalleja ja keinoja paikallistason työn vauhdittamiseksi. Tavoitteena on parantaa maatalousvaltaisten alueiden vesien ekologista tilaa ja resilienssiä ilmastonmuutoksen aiheuttamia haasteita vastaan koko Itämeren valuma-alueella. Pilottihankkeiden avulla kehitetään eri sidosryhmien välistä yhteistyötä, vaikuttavuutta ja tiedotetaan rahoitusmahdollisuuksista mm. maatalouden vesitaloushankkeissa. Lisäksi nostetaan esille parhaiksi todennetut ympäristötoimenpiteet ja edistetään niiden jalkauttamista. Hankkeessa luodaan multimediaalinen koulutuskokonaisuus alueen eri maatalousyhteisöjen tueksi. Toimenpiteiden optimaaliseen sijoitteluun sekä kuivuus- ja tulvariskien hallintaan kehitetään digitaalisia työkaluja ja vuorovaikutuksessa alueen toimijoiden kanssa ideoidaan uusien temaattisten karttojen tarvetta. Hankkeen lopussa laaditaan menettelytapasuosituksia kuivatukseen ja vesienhoitoon Itämeren alueen maiden maatalousalueilla.

WaterDrive kansallinen työpaja.jpg
Kuva 1. Maa- ja metsätalouden vesien hallinnan ideointia kansallisessa työpajassa. © Kuva: Sari Väisänen

Waterdrive -konsortio koostuu 18 kumppanijärjestöstä EU-maista. Se tuo yhteen kansallisia, alueellisia ja paikallisia viranomaisia, tutkimuslaitoksia, maatalouden neuvontajärjestöjä, edunvalvontajärjestöjä, ympäristöjärjestöjä ja yrityksiä. Suomalaiset ovat laajasti mukana koko hankkeessa keskittyen erityisesti valuma-aluekohtaisten kokonaisuuksien toteuttamiseen pilottialueilla yhteistyössä kansallisten hankkeiden kanssa.

SYKEn rooli hankkeessa

SYKE osallistuu enimmäkseen työpaketin 3 toimintaan. Suomessa on tällä hetkellä käynnissä useita hankkeita, joissa tarkastelun kohteena on koko vesistöalue. Waterdrive -hankkeessa paikkatieto- ja havaintoaineistoja yhdistämällä tuotetaan teemakarttoja, jotka antavat paremman kokonaiskuvan alueen maan käytöstä, maaperästä, peltojen kaltevuudesta ja myöskin muista kuormittajista kuten esim. metsäojituksesta. Valuma-alueita pystytään rajaamaan korkeustiedon avulla. Korkeustiedon avulla pystytään myös esimerkiksi kartoittamaan tulvaherkät alueet, laskemaan maan kaltevuus ja arvioimaan eroosiota. Teemakartat auttavat kohdentamaan suojavyöhykkeitä, kosteikkoja ja muita vesiensuojelutoimenpiteitä paikkoihin, joissa niillä saavutetaan parhaat hyödyt. Hankkeessa SYKE koostaa temaattisia karttoja alueen toimijoiden käyttöön ja edistää paikkatietopohjaisten aineistojen käyttöä laajemminkin maatalousneuvonnassa. Työpaketti kokoaa ratkaisuja erilaisiin vesienhallinnan ja vesienhoidon ongelmiin. Avainasemassa on alueen toimijoiden välinen luottamus, avoimuus ja pitkäaikainen vuorovaikutussuhde joka mahdollistaa parhaiden ratkaisujen löytämisen.

Loimijoen vesimuodostumien ekologinen tila.jpg
Kuva 2. Loimijoen vesimuodostumien ekologinen tila. © SYKE

Suomalaiset tahot ovat mukana myös koulutusmateriaalin tuottamisessa. Hankkeessa ruotsalainen kumppani tuottaa myös viljelijöiden käyttöön (SLU) paikkatietopohjaisen kännykkäsovelluksen, jonka avulla voidaan kohdentaa toimenpiteitä optimaalisiin paikkoihin.

Waterdrive jatkuu vuoden 2021 loppuun asti ja sitä koordinoi Ruotsin maatalousyliopisto SLU. Hankkeen verkkosivut löytyvät täältä:

https://water-drive.eu/

waterdrive.png
 

Ajankohtaista

Tammikuussa 26.1.2021 järjestettiin työpaja ”Maa- ja metsätalouden vesienhoidon ja -hallinnan työpaja II.

 

Työpajan ohjelma ja esitykset:

ja ryhmätöiden tuotoksia

waterdrive_EU_horiz_300dpi.jpg
 
Julkaistu 10.2.2021 klo 9.55, päivitetty 3.4.2024 klo 10.56

Kohderyhmä: