Luonnonsuojeluyhteistyö Luoteis-Venäjällä

Suomalais-venäläisen luonnonsuojeluyhteistyön tavoitteena on ollut edistää luonnon monimuotoisuuden säilyminen ja tukea kattavan suojelualueverkoston kehittymistä. Yhteistyö alkoi 1970-luvulla muun muassa työryhmien, hankkeiden, tutkimusretkien ja yhteisjulkaisujen muodossa. Pitkäkestoinen luonnonsuojeluyhteistyö on edesauttanut uusien suojelualueiden perustamista ja tiiviiden asiantuntijaverkostojen rakentumista.

Luonnonsuojeluyhteistyötä on toteutettu Suomen ja Venäjän välisinä hankkeina sekä pohjoismaiden ja Luoteis-Venäjän yhteisprojekteina. Barentsin alueen luonnonsuojelualueverkoston kehittämishanke BPAN (2011–2017) ja Luoteis-Venäjän suojelualueverkoston arvioivan Gap-hankkeen julkaisun englanninkielinen toimitus olivat jatkoa Luoteis-Venäjän luonnonsuojeluohjelmalle (1997–2011).

Vanhaa metsää Venäjän Karjalassa © Jyri Mikkola

Venäjälle kaksi uutta luonnonsuojelualuetta Suomen läheisyyteen 15.1.2018
Venäjä päätti maan ympäristövuoden 2017 päätteeksi uuden kansallispuiston perustamisesta Laatokan saaristoon ja uuden luonnonpuiston perustamisesta Itäisen Suomenlahden saarille ja niitä ympäröiville vesialueille. Molemmille suojelualueille löytyy puistoparit Suomen puolelta.
Lue lisää
Pohjoisten alueiden arvokkaat metsät on kartoitettu Suomen, Ruotsin ja Venäjän asiantuntijoiden yhteistyönä 14.12.2017
Kansainvälisesti merkittäviä luontoalueita on jäljellä pohjoisessa Ruotsissa ja Suomessa sekä Luoteis-Venäjällä. Tämän laajan alueen luontoarvoja on nyt ensimmäistä kertaa tarkasteltu yhtenä kokonaisuutena, mikä mahdollistaa arvokkaiden alueiden tehokkaan suojelun ja ekologisten yhteyksien turvaamisen.
Lue lisää
Julkaistu 6.5.2013 klo 13.10, päivitetty 11.8.2023 klo 15.43
Kohderyhmä: