Hyppää sisältöön

Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus

Niittykukkia
© Riku Lumiaro

SYKEn tavoitteena on olla organisaatio, jossa kaikkien on hyvä työskennellä, eikä ketään syrjitä esimerkiksi sukupuolen, alkuperän, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai minkään muun syyn perusteella. Tasa-arvon toteutuminen organisaatiossa on kaikkien asia. Työntekijät ovat tärkein voimavaramme ja haluamme sen näkyvän myös toiminnassamme ja arjen työssä. Kestävän yhteiskunnan rakentamiseen tarvitsemme erilaisia ihmisiä, näkemyksiä ja osaamisia. Ainoastaan siten voimme tuottaa tutkimusta ja asiantuntijapalveluja oivaltavista näkökulmista.

Rekrytoinnissa etsitään vain oleellista

Rekrytoinnissa ei edellytetä suomen kielen erinomaista taitoa, jos se ei ole työn tekemisen tai tehtävän menetyksellisen hoitamisen kannalta välttämätöntä. Kannustamme naisia hakeutumaan esihenkilötehtäviin, vaativiin asiantuntija- ja tutkimustehtäviin sekä projektien johtotehtäviin. Työpaikkailmoitukset laaditaan niin, etteivät ne suosi tai syrji hakijoita sukupuolen perusteella ja että eri ryhmiä edustavat työnhakijat kiinnostuvat SYKEn tehtävistä. Työhönottohaastatteluissa käytetään mahdollisuuksien mukaan eri sukupuolta olevia haastattelijoita.

Palkkauksen oikeudenmukaisuus tarkistetaan vuosittain

SYKEssä henkilöstön palkkaus määräytyy palkkausjärjestelmästä tehdyn tarkentavan virka- ja työehtosopimuksen perusteella. Henkilöstön palkkausta tarkistetaan työtehtävissä tapahtuneiden olennaisten muutosten ja hyvien työsuoritusten perusteella, vaikkakin SYKEn mahdollisuudet rahalliseen palkitsemiseen ovat rajalliset. Tarkastelut ovat osoittaneet, että SYKEssä naisten ja miesten palkkaerot ovat pieniä samalla vaativuustasolla. Valtion palkkausjärjestelmää ei sovelleta työnantajavirkamiehiin, tukityöllistettäviin tai alle 6 kuukautta työskenteleviin harjoittelijoihin.

Työnteko ja henkilöstö – SYKEssä työtyytyväisyys korkealla

Henkilöstöä kannustetaan osallistumaan toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen ja päätöksentekoon. Esimerkiksi keväällä 2021 henkilöstö sai olla vaikuttamassa uuden strategian ideointiin. Kehitämme SYKEn toimintaympäristöä entistä esteettömämmäksi. Toiminnassa huomioidaan eri toimipaikoissa olevan henkilöstö. Huomioimme kielellisen ja kulttuurisen yhdenvertaisuuden, ja etsimme keinoja työolosuhteiden mukauttamiseen saavutettavuusdirektiivi huomioiden. Oleellinen informaatio on käännetty englanniksi. Työtehtävät pyritään jakamaan tasapuolisesti osaamisen mukaan sukupuolen, iän tai muun henkilöön liittyvän seikan siihen vaikuttamatta. Määräaikaisten työntekijöiden tilannetta tarkastellaan kaksi kertaa vuodessa.

Ikäjakauma SYKEssä painottuu yli 40-vuotiaisiin, mutta lähivuosien eläköitymisten myötä ikärakenne tullee nuorentumaan. Henkilöstöstä 58 % on naisia. Vuonna 2020 toteutetun työaikauudistuksen ansiosta esihenkilöiden on helpompi kiinnittää huomiota työntekijän työaikaan, työmäärään ja työstä suoriutumiseen ja sitä kautta jaksamiseen ja työhyvinvointiin.

Asteikolla 1-5 sykeläisten työtyytyväisyys oli vuoden 2020 kyselyssä 3,84. Sykeläiset kokevat, että ihmisiä ja heidän osaamistaan arvostetaan. Tavoitteena on pitää työtyytyväisyys jatkossakin samalla tasolla.

Apurahatutkijoiden asemaa on parannettu

Apurahatutkijoiden sopimusperiaatteet uudistettiin hiljattain. Vuoden 2020 alusta lähtien SYKE on tehnyt osa-aikaisen työsopimuksen apurahatutkijoiden kanssa, kun vuoteen 2019 saakka he eivät olleet ollenkaan työsuhteessa SYKEen. Uudistuksen myötä he saavat samanlaiset palvelussuhde-edut kuin muukin henkilöstöllä. Malli lisää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta organisaatiossa. SYKEn malli on toiminut esimerkkinä muille tiedelaitoksille.

Työelämän ja yksityiselämän yhteensovittaminen

SYKEssä suhtaudutaan myönteisesti lakien ja virka- ja työehtosopimusten tarjoamiin perhevapaisiin ja työaikajoustoihin. Tavoitteena on, että työn ja perheen yhteensovittamiseen liittyvät työaika- ja lomajärjestelyt, perhevapaiden ja muiden virkavapaiden käyttö eivät vaikuta uralla etenemiseen. COVID-19 -pandemian aikana henkilöstölle on tarvittaessa myönnetty osa-aikaisuuksia ja virkavapaita.

Epäasialliseen käytökseen ja häirintään liittyvät havainnot selvitetään

Hyvään työilmapiiriin kuuluu asiallinen käytös, erilaisuuden hyväksyminen, toisten huomioon ottaminen ja toisista välittäminen. Minkäänlaista työpaikkakiusaamista tai häirintää ei hyväksytä. 

SYKEssä on käytössä varhaisen välittämisen toimintamalli, jonka mukaan selvitämme epäasiallista käytöstä tai häirintää koskevat havainnot. Syksyllä 2020 toteutetun VMBaro-henkilöstötutkimuksen mukaan työyhteisön jäseniä kohdellaan keskimäärin oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisesti.

Baltic Gender -hankkeessa luotiin käytäntöjä sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi

SYKE osallistui vuosina 2018–2020 EU:n Horizon 2020 -ohjelman rahoittamaan Baltic Gender -hankkeeseen. EU:n tilastojen mukaan naisia ja miehiä väittelee suurin piirtein saman verran, mutta väitöksen jälkeen naisten akateeminen urakehitys lopahtaa. Erityisesti merentutkimus on maailmanlaajuisesti ollut miesvaltainen tieteenala. Hankkeen tavoitteena oli luoda hyviä käytäntöjä sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi ja tukea osallistuvien organisaatioiden tasa-arvosuunnitelmien kehittämistä ja niiden integroimista toimintaan.

SYKEssä hanke toteutti useita työpajoja, koulutustilaisuuksia ja blogikirjoituksia. SYKE vastasi hankkeessa GenderWave -työkalun kehittämisestä. Työkalu on interaktiivinen PDF-dokumentti, joka auttaa tutkijoita huomioimaan sukupuoleen liittyviä kysymyksiä esimerkiksi tutkimuksen kysymyksenasettelussa ja aineistonhankinnassa. Työkalua voidaan käyttää eri tieteenaloilla, vaikka siinä tarjotut esimerkit ovatkin merentutkimuksesta.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista seurataan jatkuvasti

Kehitämme tapoja selvittää, kuinka yhdenvertaisuus ja tasa-arvo toteutuu. Aineistojen analysoinnissa huomioidaan erityisesti tasa-arvoa ja yhdenvertaisuustilannetta koskevat selvitykset, henkilöstöanalyysit ja palkkatilastot, mutta myös esimerkiksi valtion henkilöstötutkimus VMBaron tulokset ja sisäisten auditointien lopputulemat. Lisäämme johdon ja henkilöstön tietoisuutta yhdenvertaisuudesta tiedottamalla ja kouluttamalla.

Lue lisää

Julkaistu 24.6.2021 klo 13.55, päivitetty 28.6.2021 klo 12.09
Kohderyhmä: