Liikenne on suurimpia kasvihuonekaasupäästöjen lähteitä. Liikennesektori oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 vastuussa noin 21 prosentista Suomen päästöistä, kun maankäyttösektoria ei oteta laskuihin mukaan. Tätä prosenttilukua käytetään niin fossiilittoman liikenteen tiekartan, keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman kuin kansallisen ilmasto- ja energiastrategiankin lähtökohtana.
Kuva on harmillisen puutteellinen: laskelmat eivät huomioi kansainvälisen lento- ja laivaliikenteen päästöjä. Tilastokeskuksen mukaan kansainvälisen liikenteen huomiointi lisää liikennesektorin päästöjä lähes kolmanneksella. Jos lentoliikenteen koko ilmastoa lämmittävä vaikutus huomioidaan, voivat liikenteen kokonaispäästöt olla vähintään 50 prosenttia suuremmat kuin on arvioitu.
Liikenteen ja liikkumisen tulevaisuudesta puuttuu kokonaiskuva, jota tarvittaisiin kipeästi liikennepolitiikan pohjaksi. Eri kulkumuotoja käsitellään omissa lokeroissaan, ja suuria päästölähteitä lakaistaan maton alle.
Liikennesektorin kasvihuonekaasupäästöt kuuluvat toisaalta päästökaupan, toisaalta taakanjakosektorin piiriin. Ensimmäiseen sisältyy Euroopan talousalueen sisäinen lentoliikenne ja jälkimmäiseen kotimaan liikenne. Sektoreita käsitellään erikseen, mikä hämärtää kokonaiskuvaa. Lisäksi kansanvälisen lento- ja vesiliikenteen kasvihuonekaasupäästöt sivuutetaan kokonaan.
Liikennepolitiikkaan liittyy ilmastonmuutoksen kannalta myös toinen merkittävä ongelma. Kasvihuonekaasupäästölaskelmat huomioivat nykyisin vain kulkuvälineiden käyttövaiheen päästöt. Tuotantovaiheen päästöjen merkitys tulee kuitenkin tulevaisuuden vähäpäästöisessä liikkumisessa korostumaan entistä enemmän. Esimerkiksi sähköautot siirtävät päästöjen muodostumisen painopistettä ajoneuvojen valmistusmaihin ja raaka-aineiden tuotantoalueille. Tarvitaan ohjauskeinoja, joilla myös tuotannon päästöt voidaan huomioida täysimääräisesti. Muuten vaarana on, että navigoimme sokkoina kohti tulevaisuutta.
Kenellä on vastuu kielteisten kehityskulkujen katkaisemisesta?
Liikennesektorin päästöjä on leikattava rajusti jo tällä vuosikymmenellä. Autoriippuvuuden vähentäminen sysätään kuitenkin kaupunkiseuduille. Niinpä kestävän liikenteen ratkaisuista käydään riitaisia asemasotia valtuustokausi toisensa jälkeen, vaikka niiden kansanterveydellisistä, taloudellisista ja ekologisista hyödyistä on laaja konsensus.
Käynnissä on myös monia kestävyys- ja ilmastotavoitteiden vastaisia trendejä. Näitä ovat esimerkiksi katumaastureiden yleistyminen, henkilöautojen määrän ja lentoliikenteen jatkuva kasvu, yhdyskuntarakenteen hajautuminen ja autokaupunkikudoksen kasvu.
Tarvitsemme keinoja, joilla puuttua näihin kehityskulkuihin. Kipupisteiden löytämiseksi tarvitsemme ensin kuitenkin liikennepolitiikan kokonaiskuvan ja tulevaisuuden vision. Ilman niitä jatkamme osittaisratkaisujen, kuten päästökaupan, sähköistymisen ja energiatehokkuusparannusten, varassa, jotka parhaassa tapauksessakin tuovat vain marginaalisia parannuksia. Pahimmillaan ne pönkittävät negatiivisia kehityskulkuja ja estävät kokonaispäästöjen leikkaamisen.
Emilia Suomalainen on lentoliikenteestä sähköautojen kautta pyöräilyyn hypännyt liikennetutkija, joka on kiinnostunut kestävän liikkumisen tulevaisuudesta. ”Olen kävelykaupungin ja kahvilakulttuurin ystävä.”
Jani Lukkarinen on kestävyysmurroksen politiikan tutkija, joka on keskittynyt erityisesti ilmastonmuutokseen eri muodoissa ja mittakaavoissa. ”Vapaa-ajalla pyöräilen poliittisesti ja epäpoliittisesti.”
Lisätietoa
Tilastokeskus 2022.138v -- Kasvihuonekaasupäästöt Suomessa, 1990-2021* .
Niemistö, J.; Soimakallio, S.; Nissinen, A.; Salo, M. 2019. Lentomatkustuksen päästöt - Mistä lentoliikenteen päästöt syntyvät ja miten niitä voidaan vähentää? Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 / 2019.
Ristimäki M. et al. 2017. Yhdyskuntarakenteen tulevaisuus kaupunkiseuduilla – Kaupunkikudokset ja vyöhykkeet, Suomen ympäristökeskuksen raportteja 4/2017.
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.