Kevään vaalien jälkeen aloittavalla hallituksella on edessään kova urakka kestävyysmurroksen toteuttamisessa. Kiirekin on. Monissa kansainvälisissä sopimuksissa on paalutettu paljon odotuksia vuoteen 2030. Käytännössä näihin odotuksiin pitää vastata jo vuosien 2023-27 hallitusohjelmassa.
Sekä kotimaisten että kansainvälisten tutkimusten mukaan näyttää uhkaavasti siltä, että nykymenolla monet ekologisen kestävyyden tavoitteet eivät toteudu. Suomi on sitoutunut pysäyttämään luontokadon, mutta tämän tavoitteen toteutuksessa on epäonnistuttu jo tuplasti, vuosina 2010 ja 2020. Kotimaan liikenteen kasvihuonekaasujen päästöt pitäisi puolittaa vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Tuolloin pyöräilyn ja kävelyn tulisi korvata autoilua niin, että päivittäisistä matkoista 38 prosenttia liikuttaisiin lihasvoimin.
Itämerellä tavoitellaan vuoteen 2030 mennessä toimia, joiden avulla rehevöitynyt, roskaantunut, kemikaaliriskien piinaama ja meluisa meri palautuisi ekologisesti hyväkuntoiseksi. Tuolloin myös kaikkien Euroopan maiden viljelymaasta vähintään 25 prosenttia pitäisi olla luomuviljelyssä ja eurooppalaisten kotitalouksien materiaalien kiertotalousaste kaksinkertaistunut vuoden 2020 tasosta. Kaiken lisäksi YK:n Agenda 2030 -toimintaohjelmassa, jonka Suomikin on allekirjoittanut, on sovittu 169 globaalia kestävän kehityksen tavoitetta.
Mahdollisuuksia löytyy esimerkiksi energiankulutuksen ja liikennesuunnittelun limittymiskohdista
Viimeaikaiset toisiinsa kietoutuvat kriisit, kuten koronapandemia, Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja yhä ilmeisempi ilmastokriisi sekä näihin liittyvät talouden ailahtelut eivät helpota tavoitteiden toteuttamista.
Urakka ei kuitenkaan ole toivoton. Monilla kansalaisilla ja yrityksillä on intoa ja aloitekykyä, joita tukemalla poliitikot voisivat halutessaan vyöräyttää käyntiin isojakin muutoksia. Esimerkiksi energiajärjestelmämme voi muuttua yllättävän nopeasti, jos polttamista korvataan energiansäästöllä ja kulutusjoustoilla sekä lämpöpumpuilla, tuulella ja auringolla. Erityisen suuria mahdollisuuksia löytyy eri järjestelmien limittymiskohdista: energiankulutus putoaa, kun kaavoituksella ja muulla liikennesuunnittelulla otetaan tilaa pois henkilöautoilta ja rakennetaan sutjakkaita lihasvoimaisen liikkumisen ja joukkoliikenteen matkaketjuja. Tuloksena on pienempi energiankulutus, viihtyisämpi ympäristö ja arkiliikunnan lisääntymisen tuomat terveyshyödyt, jotka totisesti ovat ikääntyvässä yhteiskunnassamme tarpeen.
Kaikki mukaan ympäristöhumppaan
Liiallista innokkuutta ympäristönsuojelussa on leimattu väheksyvästi ympäristöhumpaksi. Humppa onkin hyvä vertaus, sillä ilman yhteistä tahtia ympäristönsuojelussa säntäillään päättömästi eri suuntiin, laahustetaan aivan liian hitaasti tai jämähdetään kokonaan paikalleen. Ympäristöhumppa ei myöskään lakkaa soimasta vain siksi, että jotkut pitävät sitä ärsyttävänä.
Luonnontieteelliset faktat pitävät huolen siitä, ympäristöhumpan ääni vain kovenee ja tahti kiihtyy. Ympäristöhumppa hiljenee vain, jos menetämme toimintakykymme niin, ettemme pysty sopeutumaan jo meneillään oleviin ympäristömuutoksiin ja panostamaan tulevien ympäristöriskien ehkäisyyn. Tällaista ympäristöhiljaisuutta tuskin haluaa kukaan.
Suomessa jos missä on hyvät mahdollisuudet ottaa ilo irti ympäristöhumpasta. Yhteiskuntamme on kansainvälisesti vertaillen vauras ja osaava. Olemme jo ottaneet määrätietoisia ensiaskeleita monilla ympäristönsuojelun osa-alueilla, ja jatkossa meillä on kaikki edellytykset siirtyä tanssilattialta soittajien joukkoon. On paljon parempi olla mukana orkesterissa määrittämässä tahtia kuin päätyä murjottamaan seinäruusuksi tanssilattian reunalle.
Jari Lyytimäki on johtava tutkija SYKEn Yhteiskunnan muutos -yksikössä. Hän tarkastelee kestävyysmurrosta muun muassa kestävän liikkumisen STYLE-hankkeessa ja ekohyvinvointiyhteiskuntaan pureutuvassa ORSI-hankkeessa. Vapaa-ajallaan hän kuuntelee mieluiten Eläkeläisten humppamusiikkia.
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.