Siirry pääsisältöön

Erikoistutkija Jáchym Judl: Aitoja ystävyyssuhteita ja ura elinkaaren tutkimuksen saralla

Page type:
Artikkeli
Uusi ja kiinnostava tuotteiden ja palveluiden elinkaaren tutkimusala vei opiskelemaan Norjaan sekä lopulta tutkijaksi Sykeen. Alunperin Tšekistä kotoisin oleva Jáchym on saanut Sykestä aitoja ystävyyssuhteita tutkimustyönsä ohella.
Kuva
© Kai Widell

Jáchym Judl, erikoistutkija

Yksikkö ja ryhmä: ilmastoratkaisut-yksikkö, kestävyys-ryhmä

Työpiste: Helsingin Viikki, satunnaisesti etätöitä

Mikä laji olisit? “Simpanssi. Ne ovat luonteeltaan lähellä ihmisiä. Ne ovat älykkäitä, sosiaalisia, tunteellisia, empaattisia, ja jakavat 98% dna:sta ihmisten kanssa. Minulla oli tapana sanoa joskus, että apinakin voisi tehdä työni, mutta sittemmin ajatukset työstäni ovat muuttuneet.”

Alun perin Prahasta kotoisin oleva Jáchym valmistui diplomi-insinööriksi Prahan kemian ja teknologian yliopistosta. Uusi ja kiinnostava tuotteiden ja palveluiden elinkaaren tutkimusala vei hänet opiskelemaan Norjaan ja lopulta tutkijaksi Sykeen sekä vakituisesti asumaan Suomeen. Jáchym on viihtynyt Sykessä vuodesta 2010 ja työskentelee tällä hetkellä erikoistutkijana ilmastoratkaisut-yksikössä.

Jáchym tutustui kandiopinnoissaan tuotteiden ja palveluiden elinkaaren arviointiin (LCA). Tšekissä ei tuolloin ollut juurikaan alan tutkimusta, ja Jáchym oli ensimmäisiä, jotka valitsivat tämän tutkimusalan urapolukseen. Syventääkseen osaamistaan hän vietti vuoden vaihto-opiskelijana Norjassa. Vaihto-opiskeluvuoden aikana hän tapasi myös suomalaisen vaimonsa ja tiesi haluavansa Suomeen töihin.

Jáchym päätyi Sykeen ensimmäisen kerran työharjoittelun kautta. Harjoittelun aikana hän työskenteli Syken projekteissa ja suoritti samalla maisteritutkielmaansa Prahan yliopistolle. "Tuohon aikaan toimistoni oli toinen kotini", Jáchym naurahtaa. Saatuaan maisteritutkintonsa päätökseen Prahassa, Jáchym halusi palata takaisin Sykeen. "Päädyin Sykeen töihin, koska halusin tehdä jotain merkittävää, enkä halunnut vahingoittaa ympäristöä työlläni", Jáchym perustelee. Sittemmin hän on aloittanut tohtoriopinnot LUT-yliopistossa Lappeenrannassa.

Haastattelun aikaan Jáchym on juuri palannut vanhempainvapaalta ja aloittanut työt joustavasti. Työssään hän tutkii, kuinka tehdä järjestelmistä, palveluista ja tuotteista ympäristöystävällisempiä, keskittyen ilmastovaikutuksiin ja luonnonvarojen käyttöön. Työ koostuu erilaisista tutkimusprojekteista sekä EU-tasoisten ja Pohjoismaiden välisten asiantuntijaverkostojen toiminnasta. Suuri osa työajasta kuluu oman tutkimuksen taustoittamiseen, aineiston keräämiseen, tutkimustulosten kirjoittamiseen sekä suurien kokonaisuuksien hahmottamiseen. Jotkut merkittävimmistä projekteista ovat tukeneet päätöksentekoa sekä kotimaassa että EU-tasolla.

Jáchymin mielestä parasta Sykessä työskentelyssä ovat ihmiset. "Työpaikkana Sykestä tekee ainutlaatuisen lämpimät ja aidot ystävyyssuhteet kollegojen kanssa, vapaus oman työn tekoon sekä työyhteisön luottamus työntekijöiden ammattitaitoon", Jáchym kertoo. Hän mainitsee uransa parhaimmiksi muistoiksi kansainväliset yhteistyöprojektit jo eläkkeelle jääneen kollegansa kanssa. "Hän oli läheisin kollega vuosia ja vahva tuki uran alussa – kuin toinen äiti täällä Suomen puolella", Jáchym muistelee. Näiden kansainvälisten yhteistyöprojektien myötä Jáchym pääsi rakentamaan verkostoja, joita hän käyttää työssään tänäkin päivänä.

Jáchymille kestävyysmurros tarkoittaa liiallisen kulutuksen vaihtamista hillitympiin toimintatapoihin. Tämä tarkoittaa päästöjen vähentämistä, kiertotaloutta ja kehityksen mittaamista jollakin muulla kuin vain taloudellisella kasvulla. Tärkeintä hänen mielestään on, että tutkimus on hyödyllistä sekä päätöksenteon tukena että käytännön tasolla.

Miksi kannattaisi tulla Sykeen töihin?

"Sykessä on hyviä ihmisiä töissä ja täällä on positiivinen ilmapiiri. Sykestä voi tulla melkein kuin toinen perheesi. Työkavereiden kanssa voi puhua mistä vain, ja täällä voit määrittää omat tapasi työskennellä ja tehdä asioita. Sykessä on vapaus tehdä töitä, suunnitella projekteja ja olla mukana tutkimuksissa. Ja täällä voit olla osa kestävyysmurrosta!"