Elinvoimaiset kaupunkiseudut -hankkeen tavoitteena oli edistää elinvoimanäkökulmaa ja elinvoimapotentiaalin tunnistamista ja hyödyntämistä kaupunkiseutujen suunnittelussa ja kehittämistyössä.
Hanke muodostui neljästä osahankkeesta:
- HANKE I Asemanseutujen kehittäminen elinkeinoyhteistyöllä
- HANKE II Kestävän yhdyskuntarakenteen suunnittelu ennakoivana elinvoimatyönä
- HANKE III Asumisen ennakointi ja monipaikkaistuminen
- HANKE IV Kaupunkiseutu-suunnittelun uudet mallit
Työpaikka-alueiden kehitys ja kestävä liikkuminen
Suomen ympäristökeskus (Syke) vastasi osahankkeen II työpaketista 2: Työpaikka-alueiden muutokset, toimialakehitys ja kestävä liikkuminen yhdyskuntarakenteessa. Työpaketissa kehitettiin työpaikka-alueiden muutosten seurantaa ja ennakointia, tutkittiin toimialojen kehitystä, työvoiman liikkuvuutta ja muita elinvoiman kehittymiseen liittyviä tekijöitä yhdyskuntatasolla sekä selvitettiin työpaikka-alueiden synnyttämiä liikennevirtoja ja edellytyksiä kestävien kulkutapojen käytölle.
Työpaikka-alueiden rajauksia ja niiden kestävän työmatkaliikkumisen edellytyksistä on koottu seuduittainen karttasarja:
Kestävää työmatkaliikkumista käsiteltiin myös hankkeen työpajassa 28.4.2023:
- Kestävä työmatkaliikkuminen työpajaesitys 28.4.2023 (pdf, 2,1 Mt)
Asumisen ennakointi ja monipaikkaistuminen
Lisäksi Syke vastasi osahankkeesta III Asumisen ennakointi ja monipaikkaistuminen, johon sisältyi kolme työpakettia:
- Väestön ja asuntokannan ennakointimalli seuduille
- Monipaikkaisuuden tunnistaminen, ennakointi ja vaikutukset asuntokantaan
- Asumisen integroiva suunnittelu ja ennakointi
Hankkeessa tehtiin muun muassa avoin valtakunnallinen verkkokysely opiskelijoiden asumisesta ja sen monipaikkaisuudesta:
Hankkeessa kehitettiin lisäksi seudullinen väestö- ja asuntotarve -skenaariomalli, kartoitettiin monipaikkaisuuden eri muotoja, volyymia ja kehitystä seuduilla sekä arvioitiin monipaikkaisuuden tulevaa kehitystä ja vaikutuksia asuntokantaan. Lisäksi koottiin ratkaisuja ja ohjauskeinoja asuntokannan ja monipaikkaisuuden hallintaan. Hanke toteutettiin yhteistyössä MAL-verkoston, Tampereen yliopiston ja kaupunkiseutujen kanssa.
Lisätietoja:
Vanhempi tutkija Anna Strandell, Suomen ympäristökeskus Syke
etunimi.sukunimi@syke.fi, puh. +358 295 251 657