Hanna Mela: Matkustuksen kestävyyskysymykset haastavat tiedeyhteisön

Matkustaminen on merkittävä osa tutkimuslaitosten hiilijalanjälkeä – joskus jopa niiden suurin ilmastopäästöjen lähde. Esimerkiksi meillä Suomen ympäristökeskuksessa matkustuksen osuus laitoksen kokonaispäästöistä oli vuonna 2024 noin 15 prosenttia. Päästöjen vähentämisen tarve on yhä kiireellisempi, ja monet tutkimuslaitokset ovat asettaneet hiilineutraalisuustavoitteita. On siksi tärkeä pohtia, miten tutkimukselle usein elintärkeää kansainvälisyyttä voidaan vaalia pienemmällä ilmastovaikutuksella.

Lentomatkustuksen normi murenee hitaasti

Ilmastoa kuormittaa erityisesti lentomatkustus. Aikaisemmin työmatkustaminen, erityisesti lentäminen, on ollut tärkeän ja dynaamisen uran merkki – myös tutkijapiireissä. Ilmastokriisin ratkaisemisen kiireellisyys on kuitenkin osittain muuttanut lentomatkustukseen liitettäviä merkityksiä.

Moni sykeläinenkin kokee arvoristiriitaa lentäessään ja haluaa välttää sitä mahdollisuuksien mukaan. Osa puolestaan näkee, että työ kestävyysmurroksen edistämiseksi oikeuttaa lentämisen, tai ettei lentämiselle ole käytännössä vaihtoehtoja.

Koronapandemia opetti, että vaikka yhä useampi tehtävä hoituu etäyhteyksillä, luovempi työskentely ja luottamuksen rakentaminen edellyttävät yhä kasvokkaisia kohtaamisia. Toisaalta etäyhteydet ovat korvanneet paljon sellaisia matkoja, jotka ennen olisi sen enempää miettimättä toteutettu lentämällä.

Matkustustarpeet ja -mahdollisuudet vaihtelevat

Matkustaminen voi olla tärkeää kansainvälisten verkostojen rakentamisessa, erityisesti uran alkuvaiheessa. Tarve matkustamiselle vaihtelee kuitenkin vastuiden ja työnkuvien mukaan.

Matkustus on myös työhyvinvointikysymys. Työmatkat voivat olla kuormittavia, ja joillakin hoivavastuu tai työtilanne vaikuttaa siihen, kuinka pitkään matkalla voi viipyä. Se voi rajoittaa vähähiilisempien matkustusmuotojen, kuten junien ja laivojen käyttöä.

Ohjeistusta ja hyviä käytäntöjä tulee kehittää

Tutkimuslaitoksessa matkustus kytkeytyy pitkälti erilaisiin projekteihin, joten niiden suunnittelulla voidaan vaikuttaa matkustuksen määrään ja tapoihin. Esimerkiksi projektisuunnitelmaan voidaan kirjata tavoite matkustuksen päästöjen minimoinnista ja etäyhteyksien suosimisesta. Ilmaston kannalta on parasta panostaa harvemmin tapahtuviin matkoihin, joihin on yhdistetty useita tapaamisia, ja esimerkiksi pitempiin tutkijavaihtoihin. Olennaista on tunnistaa tilaisuudet, joissa fyysinen läsnäolo on tärkeää, ja priorisoida niitä.

Projektipäälliköt ja lähiesihenkilöt ovat avainhenkilöitä matkojen tarpeellisuuden arvioinnissa. Myös laajempi tutkimusyhteisön sisäinen keskustelu on tarpeen. Milloin ja kenen matkustaminen on erityisen tärkeää? 

Mikä on kohtuullinen määrä matkustusta tutkimusorganisaatiossa ja eri uravaiheissa?

Selkeä ohjeistus voisi kannustaa vähäpäästöisempiin matkustusmuotoihin, kuten junien ja laivojen käyttöön. Hitaampi maata pitkin matkustaminen ei sovellu kaikille eikä kaikkiin tilanteisiin, mutta esimerkiksi Sykessä osalla työntekijöistä on halua toteuttaa Eurooppaan suuntautuvia matkoja ilman lentämistä. Matka-aikaa ei nykyisellään katsota virallisesti työajaksi, minkä vuoksi hitaampi matkustaminen voi näyttäytyä kalliimpana. Ohjeistuksen selkeyttäminen voisi kuitenkin auttaa. Olisi esimerkiksi hyvä, jos esihenkilön kanssa voitaisiin sopia työskentelystä laivassa tai junassa. Tällöin matkalla olo vertautuisi etätyöhön.

Ohjeistusta kehittämällä ja hyviä käytäntöjä jakamalla hitaammasta matkustamisesta voidaan tehdä helpompi ja houkuttelevampi vaihtoehto, joka osaltaan vähentää matkustuksen päästöjä ja ohjaa ylipäätään harkitsemaan matkustusta tarkemmin.

Kohti kestävämpää matkustuskulttuuria

Pelkkä matkustuksen määrään keskittyminen ilman että puhutaan siitä, mitä matkoilla saavutetaan, vie helposti väärään suuntaan. Oleellista on, että jokainen matka on tarkoin suunniteltu. Kun läsnäoloon panostetaan huolella oikeassa vaiheessa, luodut verkostot kantavat myös vähemmällä matkustamisella.

Tekemiemme haastattelujen perusteella Sykessä suhtaudutaan hieman varauksella matkustuksen määrällisiin päästövähennystavoitteisiin ja luotetaan pikemminkin tietoisuuden lisäämiseen. Sama on tullut esiin muissakin aiheesta tehdyissä tutkimuksissa: tutkimuslaitoksissa kannatetaan matkustuksen päästöjen vähentämisessä pääsääntöisesti pehmeitä keinoja. Samalla herää kysymys, saadaanko päästöt riittävälle lasku-uralle ilman määrällisiä tavoitteita. Matkustuksen päästöt ovat Sykessäkin palanneet lähes pandemiaa edeltävälle tasolle.

Kestävyysmurrosta tutkivalla organisaatiolla, kuten Sykellä, sekä Suomen kaltaisella vauraalla maalla on perustellusti suurempi vastuu hiilijalanjälkensä pienentämisestä. Syke voi toimia esimerkkinä ja haastaa myös muita tutkimuslaitoksia rakentamaan kestävämpiä matkustuskäytäntöjä.

Akateemisen matkustuskulttuurin muutos on ilmaston näkökulmasta välttämätön, ja osittain muutos on jo käynnistynyt. Parhaiten siitä saadaan hyödyt irti hyppäämällä muutokseen mukaan ja kehittämällä vähäpäästöisempiä tapoja luoda ja ylläpitää kansainvälisiä suhteita. Se edellyttää kuitenkin eri osapuolten kuuntelua ja matkustustarpeiden huolellista ymmärtämistä. Samalla on edistettävä itse päämäärää: tutkimusta ja kestävyysmurrosta.

Hanna Mela on tutkija Suomen ympäristökeskuksen ilmastoratkaisut-yksikössä. Häntä kiinnostaa liikenteen kestävyysmurros ja sen edistäminen eri muodoissaan. Hannan Ratkaisuja-blogi perustuu sykeläisten haastatteluihin. Haastattelut ovat osa Syken työtä pienentää hiilijalanjälkeään ja tuottaa toimintaohjeita organisaatioiden ilmastotyön kehittämiseksi.

Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.