Tiina Piiroinen ja Minna Pappila: Metsäsertifiointien ja lainsäädännön kehittäminen on välttämätöntä uhanalaistumisen vähentämiseksi

PEFC- ja FSC-metsäsertifikaatit ovat olleet Suomessa käytössä jo neljännesvuosisadan, mutta metsäluonnon monimuotoisuuden tila heikentyy edelleen. Seuranta-aineistojen perusteella myös talousmetsien luonnonhoidon taso on sertifikaateista huolimatta heikentynyt niin yksityisissä kuin valtionkin omistamissa talousmetsissä.

FSC-sertifiointi kattaa vain noin 10 % metsistä, mikä rajoittaa sen vaikuttavuutta. PEFC-sertifiointi kattaa noin 80 % talousmetsistä, mutta sen ekologiset vaatimukset ovat kevyemmät kuin FSC:ssä. Kumpikin standardi uusittiin hiljattain, PEFC vuonna 2022 ja FSC vuonna 2023.

Tarkastelimme metsäsertifioinnin PEFC- ja FSC-standardeja osana Suomen Akatemian rahoittamaa hanketta ”Kestävyyden haasteet – metsien ja kalastuksen hallinta Arktisilla alueilla”. Vertasimme PEFC- ja FSC-standardien ekologista vaikuttavuutta lainsäädännön vaatimuksiin ja tutkimustietoon sekä tarkastelimme, kuinka ekologiset kriteerit ovat 2000-luvulta alkaen muuttuneet. Analysoimme myös PEFC-standardin tarkistamisprosessia ja standardin ekologisten kriteerien muovautumiseen vaikuttaneita tekijöitä.

Vuosien varrella kumpaankin standardiin on tehty sekä parannuksia että heikennyksiä. Standardeista FSC on ekologisesti vaativampi ja tukee metsien monimuotoisuutta vahvemmin. Se on kaikkien tutkimuksessa tarkasteltujen kriteerien osalta vaativampi kuin PEFC. Etenkin FSC:n kriteerit, jotka liittyvät käsittelemättä jätettäviin pinta-aloihin, vesistöjen suojavyöhykkeisiin sekä elävien säästöpuiden ja kuolleen puun määrään, tukevat tutkimustiedon valossa metsien käytön ekologista kestävyyttä paremmin kuin PEFC:n kriteerit.

Kummassakin sertifikaatissa parantamisen varaa

Tuoreimmassa PEFC-standardin päivityksessä elävien säästöpuiden ja kuolleen puun määrään liittyvät kriteerit vahvistuivat, mutta ne ovat edelleen kaukana siitä tasosta, jota ekologisen tiedon mukaan pitäisi tavoitella. Arvokkaisiin elinympäristöihin ja vesistöjen suojakaistoihin liittyvät kriteerit pysyivät PEFC:n päivityksessä jotakuinkin ennallaan, mutta kulotuksiin liittyvä kriteeri heikkeni vielä entisestäänkin.

Talousmetsissä metsäluonnon tilaa parantaisi, jos säästettäisiin vanhoja puita ja metsiä sekä lisättäisiin kuolleen puun ja vanhojen lehtipuiden määrää. Juuri näiden tekijöiden väheneminen on vaikuttanut merkittävimmin metsälajien ja -luontotyyppien uhanalaistumiseen, joten sertifiointistandardeilta voisi odottaa nykyistä vaikuttavampia toimia tilanteen korjaamiseksi.

Käytännössä sertifiointistandardeista vain FSC voi merkittävissä määrin vaikuttaa sekä elävien vanhojen puiden että kuolleen puuston määrään, sillä se edellyttää tietyn pinta-alaosuuden jättämistä kokonaan metsätaloustoiminnan ulkopuolelle. PEFC:n vaatimukset ovat tässä suhteessa kovin vaatimattomat. Lisäksi talousmetsien lehtipuuosuuden kasvattamiselle ei ole lainkaan vaatimuksia PEFC:ssä. Paljon parempi ei ole FSC:n esittämä 10 % lehtipuuosuuden vaatimuskaan, sillä se ei tuo mitään lisää tavanomaisten talousmetsien lehtipuuosuuden perustason suosituksiin, jotka on laadittu pääasiassa puuntuotannon, ei monimuotoisuuden turvaamisen ehdoilla.

Myös kunnostusojitusten vesistövaikutusten vähentämisessä sertifikaateilla voisi olla merkittävä rooli.

Laajemman kattavuutensa vuoksi PEFC-standardi muodostaa minimitason – ja valitettavasti myös maksimitason – sille, miten metsäluonnon monimuotoisuus otetaan huomioon metsien talouskäytössä.

Tutkimustiedon mukaan kummassakin standardissa on parantamisen varaa. Lainsäädäntö ohjaa metsien biodiversiteetin turvaamista verraten vähän, ja siihen nähden kumpikin sertifikaatti asettaa jonkinlaisia lisävaatimuksia – FSC huomattavasti enemmän kuin PEFC. Selvästi laajemman kattavuutensa vuoksi PEFC-standardi muodostaa minimitason – ja valitettavasti myös maksimitason – sille, miten Suomen metsäluonnon monimuotoisuus otetaan huomioon metsien talouskäytössä.

PEFC-standardin tarkistamisprosessia olisi hyvä kehittää

Suomen PEFC-standardin tarkistamiseen osallistui laaja sidosryhmäjoukko, joista selvästi suurin vaikutusvalta oli metsäsektorilla. Muiden vaikutusvalta jäi vaatimattomaksi. Syke, ELY-keskukset ja Saamelaiskäräjät vetäytyivät loppuvaiheessa PEFC-standardin tarkistamisen työryhmästä ekologisista kriteereistä vallinneiden erimielisyyksien vuoksi. Luontojärjestöt jättäytyivät pois PEFC-prosesseista jo 2000-luvun alussa. Prosessia olisi hyvä kehittää tasapuolisemmaksi ja avoimemmaksi.

Sertifioinnit ovat markkinalähtöisiä, eikä niiden tulevaa vaatimustasoa voi ennustaa. Ilman vaatimusten selkeää kirittämistä sertifikaatit eivät yksin riitä saavuttamaan ekologista kestävyyttä. Tarvitaan myös lainsäädännön muutoksia, kuten vaatimuksia ekologisesti riittävästä säästöpuumäärästä ja riittävän leveistä vesistöjen ja pienvesien suojavyöhykkeistä. Sertifioinneille jäisi silti edelleen tärkeä rooli: ne voisivat turvata ilman lain suojaa jääneitä luontoarvoja.

Suomi on edelläkävijä metsäsertifioinnin kehittämisessä. Syksyllä lanseerattiin suomalaislähtöinen jatkuvan kasvatuksen menetelmään perustuva kansainvälinen EverCover-metsäsertifikaatti. Jäämme seuraamaan, kirittääkö uusi standardi metsätalouden käytäntöjä ekologisesti kestävämpään suuntaan. 

Tutustu myös:

Tiina Piiroinen toimii erikoistutkijana Syken yhteiskunnan muutos -yksikössä. Tiinaa kiinnostaa ympäristökysymysten laaja-alainen tarkastelu vaikutusten arvioinnin kautta. Metsät ja luonnon monimuotoisuus ovat erityisen läheisiä sekä töissä että vapaa-ajalla.

Minna Pappila toimii johtavana tutkijana Syken yhteiskunnan muutos -yksikössä ja on Suomen Luontopaneelin 2. varapuheenjohtaja. Häntä kiinnostavat erityisesti metsä- ja vesiluonnon monimuotoisuuteen liittyvät teemat. Metsissä Minna liikkuu lähes päivittäin koiransa kanssa ja pieni lähijärvi on tärkeä uimapaikka ympäri vuoden.

Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.