Anna-Kaisa Ronkanen on nimitetty hydrologian tutkimusprofessoriksi
Ronkanen on työskennellyt Sykessä lähes viiden vuoden ajan eri tehtävissä, viimeksi tutkimuksellisena kehittämispäällikkönä meri- ja vesiratkaisujen yksikössä. Aiemmin hän on toiminut Sykessä muun muassa pohjavesitiimin vetäjänä sekä erikoistutkijana vesivarojen tutkimuksessa. Ennen siirtymistään Sykeen hän työskenteli Oulun yliopistossa vesi-, energia- ja ympäristötekniikan tutkimusyksikössä ryhmänvetäjänä ja yliopistonlehtorina.
‒ On hienoa jatkaa hydrologisen ja vesivaroihin liittyvän tutkimuksen kehittämistä Sykessä uudessa roolissa. Kehittämispäällikön työ laajensi näkökulmaani erityisesti rannikkoalueiden ja merialueiden tutkimukseen. Haluan vahvistaa Syken hydrologista tutkimusta ja sen vaikuttavuutta erityisesti vihreän ja digitaalisen siirtymän sekä valuma-aluetason kokonaisvaltaisen vesienhallinnan näkökulmista. Tärkeää on myös nuorten tutkijoiden ohjaus ja tutkimusinfrastruktuurien pitkäjänteinen kehittäminen, Ronkanen sanoo.
Viime vuosina Ronkasen tutkimus on painottunut valuma-aluetason hydrologiaan ja vesivarojen kokonaisvaltaiseen hallintaan. Hän on tarkastellut pohjaveden ja pintaveden vuorovaikutusta, hydrologisten muutosten pitkäaikaiskehitystä sekä sitä, miten nämä kytkeytyvät ravinne- ja hiiliprosesseihin sekä vesistöjen tilaan. Keskeinen teema on ollut myös ennallistamisen vesitaloudellinen perusta, eli miten hydrologiset ratkaisut vaikuttavat ekosysteemien toimintaan ja vesien laatuun pitkällä aikavälillä.
Tutkimustyö on viime vuosina laajentunut vahvasti digitaalisten menetelmien ja tutkimusinfrastruktuurien kehittämiseen. Ronkanen on ollut mukana rakentamassa kansallisia ja eurooppalaisia hankekokonaisuuksia, joissa yhdistyvät korkeataajuinen seuranta, hydrologinen mallinnus ja data-analytiikka. Tavoitteena on tuottaa aiempaa tarkempaa ja ajantasaisempaa tietoa vesivarojen muutoksista ja tukea päätöksentekoa niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla.
Tutkimusprofessorina Ronkanen vastaa hydrologian, vesivarojen ja valuma-alueprosessien tutkimusalan johtamisesta ja kehittämisestä sekä laajojen tutkimus- ja kehittämishankkeiden ja tutkimusinfrastruktuurihakemusten valmistelusta ja johtamisesta Sykessä. Hän johtaa parhaillaan Syken tiimiä Digitaaliset vedet lippulaivassa sekä vihreän siirtymän seurantajärjestelmää rakentavassa VISIO-hankkeessa. Hänellä on myös keskeinen rooli Water4All-kumppanuusohjelmassa vesiin keskittyvien living lab -ympäristöjen kansallisessa kartoituksessa, arvioinnissa ja tukemisessa.
Syken tutkimusprofessorit vastaavat tutkimusalansa sisällöllisestä kehittämisestä ja kansainvälisestä kilpailukyvystä, johtavat laajoja hankekokonaisuuksia ja edistävät tutkimuksen tieteellistä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Tällä kertaa kyse on Syken sisäisestä nimityksestä, joka perustuu ulkoiseen arviointiin.
‒ On mahtavaa, että Syke saa tämän tutkimusprofessuurin myötä vahvistettua meneillään olevaa hydrologian tutkimusta ja taattua alan tieteellistä tietopohjaa tulevaisuudessa, iloitsee tutkimusjohtaja Eeva Primmer.