Asemakaavan seurantalomake avattiin Ryhti-palvelussa
Asemakaavan seurantalomakkeella kerätään tietoja kaavan sisällöstä sekä muutoksesta aiempaan kaavatilanteeseen. Lomakkeella kerättäviä tietoja käytetään kaavoituksen vuositilastojen laatimisessa ja tutkimuskäytössä.
Kuntien haettava lupa uuden lomakkeen käyttöön
Uusi seurantalomake on ominaisuuksiltaan samankaltainen kuin aiemmin käytössä ollut.
Suurin muutos on se, että jokaisen kunnan on haettava lupa lomakkeen käyttöön ennen ensimmäistä täyttökertaa. Luvan saa lähettämällä hakemuksen Suomen ympäristökeskukseen. Lisäksi kunnassa pitää valtuuttaa Suomi.fi-valtuuksin työntekijät ja konsultit, jotka täyttävät lomakkeita.
Kesäkuuhun 2024 mennessä noin puolet kunnista on hakenut luvan asemakaavan seurantalomakkeen käyttöön. Seurantalomake näkyy Ryhti-palvelussa vain valtuuden saaneille ja kirjautuneille käyttäjille.
Suomen ympäristökeskus on siirtänyt aiemmin täytetyt tiedot ja myös keskeneräiset lomakkeet uuteen järjestelmään. Asemakaavan seurantalomakkeella kerättyjä tietoja pystyy katselemaan elinympäristön tietopalvelu Liiterissä.
Lisätietoja
- Rakennetun ympäristön tietojärjestelmän asiakastuki, ryhti@syke.fi
- Asemakaavan seurantalomake uudistuu (ryhti.syke.fi)
- Elinympäristön tietopalvelu Liiteri
Tämä uutinen on siirretty 21.11.2024 verkkosivujen uudistamisen yhteydessä uudelle alustalle, ja siinä mahdollisesti olleet kuvat ja liitetiedostot eivät ole enää käytössä. Alkuperäisen julkaisupäivän linkit ja lisätietojen antajat eivät välttämättä enää pidä paikkaansa.