Kotimaisessa kasviproteiinissa piilee huoltovarmuuden mahdollisuus, jota Suomi ei vielä hyödynnä
Alalla on reippaasti kasvun varaa: vuonna 2023 palkokasvien omavaraisuusaste oli Suomessa vain 54 prosenttia, kun lihan omavaraisuusaste on nykyisin ylittänyt jo 95 prosenttia.
Kasvun esteet liittyvät ruokaketjun toimijoiden keskinäiseen riippuvuuteen. Viljelijät tarvitsevat varmuutta sadon kysynnästä, elintarvikeyritykset raaka-aineista ja markkinoista sekä kauppa tuotteita, joita kuluttajat haluavat ostaa. Yksittäisen toimijan on vaikea investoida, jos muiden päätöksistä ei ole varmuutta.
Politiikkasuositukset perustuvat Ilmastoratkaisujen vauhdittaja (ACE) -hankkeen murrosareenatyöhön. Työhön osallistui asiantuntijoita 35 organisaatiosta, muun muassa kotieläintuotannon ja kasviproteiinialan yrityksistä, elintarviketeollisuudesta, kaupasta, tutkimuksesta ja hallinnosta.
“Vastuuta alan muutoksesta ei voida sälyttää yksin viljelijän tai yksittäisen yrityksen harteille”, sanoo tutkimusprofessori Minna Kaljonen Suomen ympäristökeskuksesta.
"Julkinen ohjaus voi avittaa muutosta harkituilla ja oikea-aikaisilla toimilla. Proteiinilähteiden monipuolistaminen vaatii toimia läpi koko arvoketjun tuotannosta jalostukseen ja kulutukseen."
Viljelijät tarvitsevat varmuutta kannattavuudesta ja kysynnästä
Suomessa voitaisiin jopa kolminkertaistaa palkoviljojen ja öljykasvien tuotanto nykyisillä keskisadoilla, jos viljelykierron mahdollisuudet hyödynnettäisiin täysimääräisesti.
"Herneen, härkäpavun, rypsin ja rapsin viljelyn lisääminen edellyttää, että tuotanto kannattaa ja viljelijöiden riskit pysyvät hallinnassa", sanoo WWF:n johtava ruoka-asiantuntija Elisa Niemi.
Nykyiset pinta-alaperusteiset tuet ylläpitävät olemassa olevaa tuotantorakennetta. Valkuaiskasveille suunnatut tuotantoon sidotut tuet sekä investointi- ja siirtymätuet voisivat kannustaa viljelijöitä lisäämään niiden viljelyä.
Yritykset tarvitsevat investointeja ja markkinoita
Viljelyn lisääminen edellyttää myös, että kotimaisille raaka-aineille löytyy ostajia ja elintarviketeollisuus pystyy valmistamaan niistä kuluttajia kiinnostavia tuotteita.
”Kasviproteiinialan yrityksille yksi suurimmista haasteista on siirtyminen tuotekehityksestä teolliseen tuotantoon. Erityisesti kotimaisesta kasviproteiinijakeiden teollisesta tuotannosta on pulaa. Tuotantolaitokset vaativat suuria investointeja, eikä yritysten ole helppo tehdä niitä ilman varmuutta markkinoiden kehittymisestä”, kertoo tutkija Titta Tapiola Luonnonvarakeskuksesta.
Suositusten kirjoittajat nostavat keinoiksi pitkäjänteisen innovaatiorahoituksen ja julkiset takaukset, joiden avulla yritykset voisivat houkutella yksityisiä investointeja tuotannon laajentamiseen.
Kaupalla on tärkeä rooli siinä, että kasviproteiinituotteet löytyvät kaupan hyllyiltä ja päätyvät kuluttajien ostoskoreihin. Kauppa ja elintarviketeollisuus voisivat tehdä yhteisen yhteiskuntasitoumuksen kotimaisen, terveyttä edistävän ruoan tuotannon ja kulutuksen lisäämiseksi.
Kouluruokailulla voidaan vaikuttaa kysyntään
Koulut ja oppilaitokset tarjoavat Suomessa päivittäin ruokaa lähes miljoonalle koululaiselle ja opiskelijalle. Kouluruokailu voi lisätä kasviproteiinien käyttöä ja tehdä kasvipainotteisesta ruoasta tuttua jo lapsuudessa.
”Kouluruuan arvostuksen parantaminen vaatii päämäärätietoista työtä ja sitoutumista kunnilta ja valtiolta. Siksi ehdotamme kouluruokailun kehittämisohjelmaa, jonka tavoitteena olisi nostaa ruokailuun osallistuvien oppilaiden osuus 80 prosenttiin”, Kaljonen sanoo.
Kouluruokailun kehittäminen vaatii myös muutoksia lainsäädäntöön ja ruokakasvatukseen. Suosituksissa ehdotetaan, että ravitsemussuositusten noudattamisesta säädettäisiin perusopetuslaissa ja ruokakasvatusta laajennettaisiin varhaiskasvatukseen. Ruokapalveluhenkilöstön koulutus tukee laadukkaan kouluruuan valmistusta.
Seuraava hallituskausi tarjoaa mahdollisuuden vauhdittaa muutosta
“Ruokajärjestelmän uudistamisessa on huomioitava myös kotieläintuotanto, johon suuri osa suomalaisen ruoka-alan investoinneista nykyisin kohdistuu. Alan toimijat tarvitsevat tukea muuttuvaan kysyntään ja tuotantorakenteeseen sopeutumisessa”, tutkija Aino Rekola Suomen ympäristökeskuksesta muistuttaa.
”Ruokastrategian toimeenpano tarjoaa nyt mahdollisuuden monipuolistaa proteiinilähteitä pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti. Toimialalta löytyy rohkeutta ja halua uudistua. Nämä yhdessä työstetyt politiikkasuositukset onkin tärkeää huomioida seuraavan hallituskauden valmistelussa, Kaljonen summaa.
