Luontopaneeli tuo tutkittua tietoa luontopoliittiseen päätöksentekoon
Uudistetun luonnonsuojelulain mukaan Suomen Luontopaneelin tehtävänä on tuottaa, koostaa ja eritellä tieteellistä tietoa luonnon monimuotoisuutta koskevien politiikkatoimien suunnittelua, toimeenpanoa, seurantaa ja päätöksentekoa varten. Näitä tehtäviä varten Luontopaneeli voi antaa lausuntoja luonnon monimuotoisuuteen vaikuttavista suunnitelmista ja muista asiakirjoista. Luontopaneeli voi tuottaa myös muita selvityksiä ja materiaaleja, joista se viestii yleisölle ja päätöksentekijöille.
Valtioneuvosto asettaa Suomen Luontopaneelin neljän vuoden määräajaksi kerrallaan. Paneelin nykyinen toimikausi kestää vuoden 2023 loppuun. Luontopaneelin asema perustuu luonnonsuojelulakiin vastaavalla tavalla kuin esimerkiksi Suomen ilmastopaneelin rooli on kirjattu ilmastolakiin.
Monialainen tiedepaneeli toimii tieteen ja politiikan rajapinnassa
Luontopaneelin jäsenillä on monipuolista osaamista eri tieteenaloilta, kuten ympäristötieteistä, ekologiasta, ympäristötalouden ja -oikeuden aloilta, maa- ja metsätaloudesta, ympäristökasvatuksesta, terveydestä ja yhteiskuntapolitiikasta. Paneelin puheenjohtajana toimikaudella 2020–2023 toimii ekologian professori Janne Kotiaho Jyväskylän yliopistosta. Luontopaneelin kaikkien jäsenten esittelyt löytyvät paneelin verkkosivuilta.
Luontopaneelin jäsenet työskentelevät korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa eri puolilla Suomea ja tekevät luontopaneelityötä sivutoimisesti. Luontopanelistit nimitetään korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten antamien ehdotusten perusteella nelivuotiskaudeksi kerrallaan. Paneelin työtä avustaa koordinaattoreista ja viestintäasiantuntijasta koostuva henkilökunta. Sihteeristö sijaitsee Jyväskylän yliopiston yhteydessä.
”Luontopaneelilla on tärkeä ja ainutlaatuinen rooli monitieteisenä luontoarvojen turvaamista edistävänä asiantuntijatahona. On ollut mielenkiintoista ja palkitsevaa olla sykeläisenä ympäristöoikeuden asiantuntijana paneelissa”, kertoo Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Minna Pappila.
Asiantuntijuuteen ja ajankohtaiseen tutkimustietoon perustuva päätöksenteko auttaa vastaamaan aikamme haasteisiin edistäen luonnon monimuotoisuutta ja ihmisten hyvinvointia monipuolisesti osana kestävää yhteiskuntakehitystä. Luontopaneelin työ perustuu monitieteiseen tutkimukseen ja laaja-alaiseen asiantuntemukseen. Paneeli toimii aktiivisessa vuoropuhelussa päättäjien, tutkijayhteisön ja muiden sidosryhmien kanssa.
Lisätietoja Luontopaneelin työstä ja julkaisuista löytyy paneelin verkkosivuilta.
Tämä uutinen on siirretty 24.9.2024 verkkosivujen uudistamisen yhteydessä uudelle alustalle, ja siinä mahdollisesti olleet kuvat ja liitetiedostot eivät ole enää käytössä. Alkuperäisen julkaisupäivän linkit ja lisätietojen antajat eivät välttämättä enää pidä paikkaansa.