Siirry pääsisältöön

Maisemapäivän valokuvakilpailu kutsuu pohtimaan maiseman merkitystä luonnon ja ihmisen hyvinvoinnille

Uutinen
Maisemapäivän vuoden 2026 valokuvakilpailu on käynnistynyt. Kilpailu kutsuu tarkastelemaan, miten viherympäristöt, kuten pihat, lähimetsät ja puistot, tukevat luonnon monimuotoisuutta ja ihmisten hyvinvointia. Voittaja julkistetaan kansainvälisenä maisemapäivänä 20. lokakuuta.
Henkilö istuu paljain jaloin sammaleisella kalliolla aurinkoisessa mäntymetsässä. Auringonvalo siivilöityy puiden välistä.
Maisemapäivän valokuvakilpailu kutsuu katsomaan tuttuja maisemia hyvinvoinnin näkökulmasta. Vuoden 2026 teemana on ”Hyvinvointi rakentuu elävässä ympäristössä”. © Adobe Stock

Kilpailu kannustaa katsomaan tuttuja maisemia uusin silmin 

Suomessa kansainvälistä maisemapäivää juhlistetaan muun muassa valokuvakilpailulla ja maisemakävelyillä. Tänä vuonna valokuvakilpailun teemana on ”Hyvinvointi rakentuu elävässä ympäristössä”. Kilpailu kannustaa tarkastelemaan etenkin pihojen, lähimetsien, puistojen ja muiden viherympäristöjen merkitystä osana maisemaa.

Viherympäristöjen suunnittelu, suojelu ja hoito vaikuttavat sekä luonnon monimuotoisuuteen että ihmisten hyvinvointiin ja elämänlaatuun. Kilpailu kutsuu huomaamaan myös tutussa maisemassa paikkoja ja piirteitä, jotka tekevät siitä elävän, viihtyisän ja luonnoltaan monimuotoisen. 

”Maisemat ovat osa kulttuuriperintöä, ihmisten identiteettiä sekä elinympäristön laadun perustaa. Valokuvakilpailu kannustaa pysähtymään tuttujen maisemien äärelle ja huomaamaan, miten luonnon ja ihmisten hyvinvointi kietoutuvat niissä yhteen”, sanoo erityisasiantuntija Martina Reinikainen ympäristöministeriöstä.

Kilpailun aihe liittyy Viherympäristöliiton koordinoimaan samannimiseen kampanjaan, jonka tavoitteena on kiinnittää huomiota elävän ympäristön rooliin hyvinvointiyhteiskunnassa. 

Kilpailuun voi osallistua vuoden 2026 kuvilla

Kilpailuun voi lähettää vuonna 2026 otettuja valokuvia 30. syyskuuta asti. Pääpalkintona on 500 euron lahjakortti Rajala Pro Shopiin. Ympäristöministeriön kokoama kulttuuriympäristö- ja maisema-asiantuntijoiden raati valitsee voittajan, joka julkistetaan maisemapäivänä 20. lokakuuta.

Kilpailuun osallistutaan täyttämällä valokuvakilpailun osallistumislomake. Osallistujien tulee tutustua kilpailun sääntöihin ennen kuvien lähettämistä.

Maisemapäivänä huomio kiinnittyy maisemien merkitykseen

Kansainvälistä maisemapäivää vietetään vuosittain 20. lokakuuta. Valokuvakilpailu on osa maisemapäivän toimintaa, jota Suomen ympäristökeskus toteuttaa Suomessa ympäristöministeriön toimeksiannosta. Päivää voi juhlistaa myös retkeilemällä omatoimisesti tai lähtemällä Maa- ja kotitalousnaisten järjestämille maisemakävelyille eri puolilla Suomea. Kävelyt ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Osaan kävelyistä toivotaan ennakkoilmoittautumista.

Maisemapäivän taustalla on Euroopan neuvoston maisemayleissopimus, jonka osapuolena Suomi on tänä vuonna ollut 20 vuotta. Sopimus kannustaa kaikkia osallistumaan maisemien tarkasteluun ja niitä koskevaan päätöksentekoon. Maisemapäivän vietto on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäivien ohjelmakokonaisuutta.

Lisätietoa maisemapäivästä, valokuvakilpailusta ja maisemakävelyistä löytyy maisemapäivän verkkosivuilta.

Lisätiedot

Ella Aula

Tutkija, Suomen ympäristökeskus

Martina Reinikainen

Erityisasiantuntija, ympäristöministeriö