Opas kunnan ilmastosuunnitelman valmisteluun on julkaistu
Uuden ilmastolain mukaan kunnan on laadittava tai päivitettävä ilmastosuunnitelma vähintään kerran valtuustokaudessa. Ensimmäinen ilmastolain mukainen ilmastosuunnitelma tulee valmistua viimeistään valtuustokaudella 2025-2029.
Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen laatima opas sisältää tietoa ilmastolakiin kirjatusta suunnitelmavelvoitteesta sekä ohjeita ja neuvoja suunnitelman valmistelemiseksi. Opas on suunnattu erityisesti ilmastotyötään aloitteleville kunnille, ja siinä annetaan ohjeita ja neuvoja lain mukaisen suunnitelman valmistelemiseksi. Oppaassa on myös hyödyllistä tietoa kunnianhimoisemmasta toteutuksesta ilmastotyössään jo pidemmälle edenneille kunnille.
Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämät kuntien ja alueiden päästötietopalvelu ja päästöskenaariotyökalu tukevat kuntia päästökehityksen seurannassa ja tavoitteen asettamisessa sekä toimenpiteiden vaikutusten arvioinnissa ja seurannassa. Tietopalvelu ja työkalu ovat maksuttomia ja niitä päivitetään vuosittain.
Ilmastosuunnitelma tukee pitkäjänteistä ilmastotyötä
Kunnan ilmastosuunnitelman tulee sisältää muun muassa päästövähennystavoite ja toimet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Lisäksi kunnan on seurattava suunnitelman toteutumista ja otettava se huomioon kuntastrategiassa ja kunnan toimintakertomuksessa. Ilmastosuunnitelman hyväksyy kunnan valtuusto. Suunnitelman laatimisessa voidaan hyödyntää alueellista yhteistyötä ja laatia suunnitelma yhdessä alueen muiden kuntien kanssa.
Ympäristöministeriö on käynnistänyt avustushaun kunnille, joilla ei ole vielä voimassa olevaa ilmastosuunnitelmaa tai se on vanhentunut. Vuonna 2025 alkavalla valtuustokaudella avustusta myönnetään kaikille kunnille. Lisäksi ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus järjestävät koulutuksia kunnan ilmastosuunnitelman valmistelun tueksi.
Reilulla 70 kunnalla on ilmastosuunnitelma. Näissä kunnissa asuu yhteensä yli 3,7 miljoonaa asukasta, eli kaksi kolmasosaa suomalaisista on jo nyt ilmastosuunnitelman piirissä. Suunnitelma puuttuu erityisesti pieniltä, alle 10 000 asukkaan kunnilta.
Aineistot
- Opas kunnan ilmastosuunnitelman valmisteluun | valto.fi
- Koulutusaikataulu ja lisätietoa kuntien ilmastosuunnitelmista | ym.fi
- Kuntien ilmastosuunnitelmat -avustushaku| ym.fi
- Syken päästötietopalvelu ja skenaariotyökalu | hiilineutraalisuomi.fi
Lisätietoja
Erityisasiantuntija Miia Berger, ympäristöministeriö, p. 0295 250 265, miia.berger@gov.fi
Tutkimusinsinööri Teemu Ulvi, Suomen ympäristökeskus, p. 040 571 7858, teemu.ulvi@syke.fi
Tämä uutinen on siirretty 24.9.2024 verkkosivujen uudistamisen yhteydessä uudelle alustalle, ja siinä mahdollisesti olleet kuvat ja liitetiedostot eivät ole enää käytössä. Alkuperäisen julkaisupäivän linkit ja lisätietojen antajat eivät välttämättä enää pidä paikkaansa.