Panu Halme on valittu metsäluonnon monimuotoisuuden tutkimusprofessoriksi
FT, dosentti Panu Halme on valittu metsäluonnon monimuotoisuuden tutkimusprofessoriksi Suomen ympäristökeskukseen. Hän aloitti tehtävässään 1.11.2025.
Panu Halme on toiminut viimeksi yliopistonlehtorina Bio- ja ympäristötieteiden laitoksella Jyväskylän yliopistossa. Hän johtaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa ekologiseen kompensaatioon keskittyvää BOOST-tutkimushanketta, ja viime vuosina hänen muita tutkimuskohteitaan ovat olleet muun muassa metsien pienvesien suojelu ja luonnonarvomarkkina. Halme on koko uransa ajan tutkinut erilaisten luonnonsuojelu- ja maankäyttöratkaisujen vaikutuksia sekä metsissä että muissa ekosysteemeissä. Yhdessä kansainvälisten kollegojen kanssa hän on tutkinut myös Euroopan metsien suojelukysymyksiä ja sienten monimuotoisuutta myös maailmanlaajuisesti.
Panu Halme työskentelee Suomen ympäristökeskuksessa vuoden 2025 loppuun asti osa-aikaisesti ja toimii 70 % työajalla Jyväskylän yliopistossa. Vuoden 2026 alusta lähtien hän on kokoaikaisesti Sykessä tutkimusprofessorina.
‒ Odotan innolla sitä, että pääsen työskentelemään osana Syken osaavaa monitieteistä joukkoa! Tavoitteenani on monipuolistaa ja vahvistaa Syken tekemää metsien monimuotoisuutta koskevaa tutkimusta. Haluaisin esimerkiksi tutkia lähdevesipitoisten metsien pienvesien merkitystä tietynlaisina ilmastonmuutoksen vaikutuksia hidastavana elementtinä. Tavoitteenani on myös tutkia keskisuurten metsänomistajien, kuten kuntien ja rahastojen, merkitystä metsäalan kestävyysmurroksen vauhdittajina. Syken kansainväliset verkostot tarjoavat myös erinomaisia mahdollisuuksia metsäluonnon monimuotoisuuden tutkimuksen vahvistamiseen. Olen myös innokas tiedeviestijä ja käytän paljon aikaa yleistajuiseen kirjoittamiseen, asiantuntijatyöryhmätyöskentelyyn ja sosiaalisessa mediassa viestintään, sanoo Panu Halme.
Syken tutkimusprofessorit vastaavat tutkimusalansa ja siihen liittyvän osaamisen kehittämisestä kansainvälisesti kilpailukykyiseksi Syken strategiaa tukien. Tutkimusprofessorit johtavat laajoja kansallisia ja kansainvälisiä hankkeita, alan julkaisutoimintaa sekä osallistuvat kansainvälisiin ja kansallisiin tutkimusverkostoihin sekä sidosryhmä- ja vaikuttamistyöhön.
Artikkelia muokattu 11.11.2025 kello 11:52 maininnalla Halmeen tehtävän osa-aikaisuudesta loppuvuoden 2025 osalta.