Pellonpientareen pölyttäjärunsaus ennustaa heikosti viereisen viljelykasvin pölytystä
Tutkimus tehtiin 34 kevätrypsipellolla ja niiden pientareella Etelä-Suomessa. Rypsin kukissa vierailleiden pölyttäjien määriä verrattiin viereisen pientareen pölyttäjähavaintoihin.
Maiseman monimuotoisuus kasvattaa rypsipeltojen pölyttäjien määriä
Luonnonvaraiset pölyttäjät suosivat pientareita, ja vain osa lajeista vieraili rypsillä. Tarhamehiläiset puolestaan olivat runsaimmillaan rypsipelloilla. Rypsin tärkeimpien pölyttäjien, tarhamehiläisten ja kimalaisten, runsaus pientareilla ennusti niiden runsautta viereisessä rypsikasvustossa, mutta tämäkin yhteys oli varsin heikko.
Kiinnostava havainto oli myös, että ympäröivän maiseman monimuotoisuus vaikutti rypsipeltojen ja pientareiden pölyttäjiin eri tavoin. Rypsipelloilla pölyttäjien kokonaisyksilömäärä, lajimäärä ja kukkakärpästen määrä kasvoivat maiseman monimuotoisuuden lisääntyessä. Sen sijaan pientareiden pölyttäjiin maiseman monimuotoisuus vaikutti vain vähän. Erityisesti yksipuolisessa peltovaltaisessa maisemassa villit pölyttäjät vierailivat rypsillä harvoin, vaikka esiintyivät pellonpientareilla.
Tulokset vahvistavat näkemystä, että tavoitteet suojella pölyttäjiä ja parantaa viljelykasvien hyönteispölytystä on hyödyllistä erottaa toisistaan pölyttäjäystävällistä viljelyä suunnitellessa. Molemmat tavoitteet ovat tärkeitä, mutta niiden edistäminen vaatii osin erilaisia toimenpiteitä.
Lisätiedot
Erikoistutkija Marjaana Toivonen
Lue aiheesta lisää
- Tutkimus: Linking pollinator occurrence in field margins to pollinator visitation to a mass-flowering crop
- Pölyttäjien kukkakäyntejä seuraamalla on helppo saada tietoa pölytyksen riittävyydestä
Tämä uutinen on siirretty 12.12.2024 verkkosivujen uudistamisen yhteydessä uudelle alustalle, ja siinä mahdollisesti olleet kuvat ja liitetiedostot eivät ole enää käytössä. Alkuperäisen julkaisupäivän linkit ja lisätietojen antajat eivät välttämättä enää pidä paikkaansa.