Sää suosi Suomen ensimmäisen pölyttäjäviikonlopun havainnointia
Suomen ensimmäinen pölyttäjäviikonloppu järjestettiin 15.–16.6.2024. Viikonlopun aikana pölyttäjiä tarkkailtiin yhteensä 82 paikalla eri puolilla Suomea noin 100 osallistujan voimin. Havainnoista noin kolmasosa tehtiin pääkaupunkiseudulla. Yhteensä tapahtuman aikana tunnistettiin 21 kimalais-, 29 päiväperhos- ja 18 muuta suurperhoslajia. Lisäksi useimmilta havainnointipaikoilta ilmoitettiin myös tarhamehiläisiä, erakkomehiläisiä ja kukkakärpäsiä.
Eniten havaintoja kertyi mantu/kontukimalaisesta, kivikko/mustakimalaisesta, kartanokimalaisesta ja lanttuperhosesta. Näistä mantu- ja kontukimalainen sekä kivikko- ja mustakimalainen muodostavat lajiparit, joiden lajit ovat yleisiä ja harjaantumattomalle vaikeita erottaa toisistaan. Kimalaisista hyvin yleisenä esiintyi myös peltokimalainen ja päiväperhosista piippopaksupää.
Sää suosi pölyttäjäviikonlopun havainnointia. Havaintoja kertyi tasaisesti sekä lauantailta että sunnuntailta. Pääosa havaintopaikoista sijaitsi kaupunkien ja taajamien rakennetuilla alueilla. Eniten pölyttäjiä tarkkailtiin havainnoitsijoiden omassa pihapiirissä (46 % havaintopaikoista). Noin neljännes havainnoista tehtiin luonnonniityillä sekä kylvämällä perustetuilla uusniityillä, joille viikonlopun aikana järjestettiin myös opastettuja pölyttäjäretkiä.
Kimalaisia havaittiin enemmän kuin perhosia
Odotetusti kimalaisia ilmoitettiin rakennetuilta alueilta selvästi enemmän kuin päiväperhosia. Päiväperhoset ovat huomattavasti herkempiä rakentamisen kielteisille vaikutuksille kuin kimalaiset ja muut mesipistiäiset. Esimerkiksi Helsingin Töölönlahden uusniityillä havaittiin kymmeniä kimalaisia ja erakkomehiläisiä, mutta ei yhtään päiväperhosta. Pölyttäjäviikonlopun päiväperhoshavainnot kertyivätkin pääosin muutamilta maaseudun niittymäisiltä havaintopaikoilta. Tällaisilla runsaskukkaisilla alueilla sekä kimalaiset että päiväperhoset olivat runsaita.
Alkukesän pitkien helteiden ansiosta luonnonkasvien kukinta oli pölyttäjäviikonlopun aikana noin kaksi viikkoa normaalia edellä, ja siksi myös pölyttäjien runsaus oli jo lähellä keskikesän huipputasoa. Pölyttäjien runsaudesta ja tapahtuman ennakkomainostuksesta huolimatta tavallisten kansalaisten osallistuminen tapahtumaan jäi melko vähäiseksi. Kynnys pölyttäjien havainnointiin ilman aiempaa kokemusta näyttää olleen suuri, vaikka tukea lajien tunnistamiseen oli tarjolla. Kaikesta huolimatta havaintoja kertyi melko hyvin, ja moni yhteistyötaho vaikutti kiinnostuneelta tapahtuman uudelleen järjestämisestä.
Pölyttäjäviikonloppu on kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitettu matalan kynnyksen tapahtuma. Pölyttäjäviikonlopun tavoitteena on kartoittaa etenkin kaupunkiniityillä ja -pihoilla esiintyvää pölyttäjälajistoa, lähinnä perhosia ja kimalaisia, sekä innostaa kansalaisia pölyttäjien tarkkailuun ja suojeluun lähiympäristössään.
Lue lisää:
Pölyttäjäviikonlopun tulokset (polyttajat.fi)
Tämä uutinen on siirretty 21.11.2024 verkkosivujen uudistamisen yhteydessä uudelle alustalle, ja siinä mahdollisesti olleet kuvat ja liitetiedostot eivät ole enää käytössä. Alkuperäisen julkaisupäivän linkit ja lisätietojen antajat eivät välttämättä enää pidä paikkaansa.