Teollisuuden puhdasta siirtymää kannattaa vauhdittaa työkonealan politiikkatoimilla
Suomalaisen työkonealan viennin arvo on yli 7 miljardia euroa ja ala työllistää Suomessa noin 20 000 henkilöä. Esimerkiksi sähköisten työkoneiden kasvavat globaalit markkinat tarjoavat vientimahdollisuuksia. Työkonealan puhdas siirtymä on kuitenkin vielä vasta alussa, ja ala on hyvin riippuvainen fossiilisista polttoaineista.
Tuoreessa raportissa Politiikkatoimet liikkuvien työkoneiden puhtaan siirtymän edistämiseksi kartoitettiin politiikkatoimia, joilla voidaan edistää sekä suomalaisten työkonevalmistajien vientiä ja kilpailukykyä että vähentää työkonealan kasvihuonekaasupäästöjä. Ratkaisuja työkoneiden kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi on muun muassa energiatehokkuuden parantaminen, sähkötyökoneet, hybridityökoneet, biokaasu, biopolttonesteet sekä vuoden 2030 jälkeen vety ja sähköpolttoaineet.
”Nykyiset ohjauskeinot kuten jakeluvelvoitteet, traktorien biokaasukonversiotuki, informaatio-ohjaus ja TKI-tuet ovat riittämättömiä. Tarvitsemme tehokkaan politiikkatoimien yhdistelmän, joka samaan aikaan tukee uuden teknologian leviämistä ja innovaatioiden syntymistä sekä kannustaa luopumaan dieselistä ja polttoöljystä”, korostaa raportin laatineen ACE-hankkeen johtaja Karoliina Auvinen.
Työkonealan kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2022 noin 2,5 miljoonaa tonnia CO₂-ekv. Tämä vastasi noin 5 prosenttia Suomen kokonaispäästöistä. Työkoneiden päästöjen osuus on kasvussa, mikäli uuden teknologian käyttöönoton edistämiseksi ei ryhdytä toimiin.
Hyväksyttäviä ja vaikuttavia toimia työkonealan päästövähennysten tehostamiseksi
Raporttiin kartoitettiin vaikuttavia, hyväksyttäviä ja kustannustehokkaita politiikkatoimia osallistamalla työkoneita käyttäviä yrityksiä, työkoneiden valmistajia, toimialajärjestöjen edustajia, tutkijoita sekä julkisen sektorin edustajia. Politiikkaselvityksen tuloksena syntyi lista toimenpide-ehdotuksia puhtaan siirtymän edistämiseksi:
- Tuetaan vaihtoehtoisten käyttövoimien lataus- ja tankkausinfrastruktuuria intensiivisillä työkoneiden ja raskaan liikenteen käyttöalueilla, kuten teollisuusalueilla.
- Korotetaan tieliikenteen ja polttoöljyn jakeluvelvoitteiden tasoja.
- Kohdennetaan pitkäjänteistä TKI-rahoitusta puhtaan työkoneteknologian sekä jakeluratkaisujen kehittämiseen ja pilotointiin. Demonstraatiotukien avulla uusia kotimaisten toimijoiden kehittämiä teknologioita voitaisiin pilotoida siten, että ne loisivat referenssejä vientiyrityksille.
- Asetetaan kasvihuonekaasupäästörajat uusille työkoneille EU:ssa laajentamalla nykyistä Stage-luokitusta.
- Myönnetään hankintatukia nolla- ja vähäpäästöisille työkoneille, kuten sähköisille pyöräkuormaajille ja kaivinkoneille, koska niiden elinkaarikustannukset eivät ole enää merkittävästi kalliimpia verrattuna dieselkoneisiin.
- Tiukennetaan julkisten hankintojen kriteerejä lisäämällä niihin työkoneiden kasvihuonekaasupäästö- ja energiatehokkuusvaatimukset.
- Kehitetään työkoneiden hankinnan korotettua poistoa siten, että sen ehtona on vähäpäästöisen työkoneen hankinta tai konversio (hybridi, sähkö, biokaasu, vety).
"Sähkön, biometaanin ja vedyn jakeluinfrastruktuuria sekä ratkaisuja kannattaa kehittää erityisesti teollisuusalueilla, joissa työkoneiden käyttö on intensiivistä ja raskaan liikenteen volyymit suuria. Infratuet voivat olla kustannustehokkaita, jos latausasemat palvelevat sekä työkoneita että raskasta liikennettä", Auvinen toteaa.
Raportin otoksen mukaan jo 30 teollisuusalueella liikkuu yli 7 000 rekka-autoa, ja alueilla käytetään satoja erilaisia työkoneita kahdessa tai kolmessa työvuorossa vuorokaudessa.
"Teollisuusalueiden päästövähennysten ja työkonealan viennin edistämiseksi tarvitaan puhtaan siirtymän strategiaa, joka tukisi myös kansallisen ja EU-tason sääntelyn kehittämistä."
Lue lisää
- Politiikkatoimet liikkuvien työkoneiden puhtaan siirtymän edistämiseksi. Työkoneiden päästöjen vähentäminen tukee suomalaisten työkonevalmistajien kilpailukykyä vientimarkkinoilla. Ilmastoratkaisujen vauhdittaja (ACE) -hankkeen raportti 2/2025. http://hdl.handle.net/10138/593784
- Hiilineutraali-webinaari tiistaina 18.3. klo 15–16: Sähköisten työkoneiden globaalit markkinat kasvavat vauhdikkaasti. Suomalaisen työkonealan viennin arvo on yli 7 miljardia euroa. Miten työkoneiden kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää Suomessa siten, että ohjauskeinot edistävät samalla alan vientiä ja työkoneiden käyttäjien kilpailukykyä? Webinaarissa alan toimijat ottavat kantaa tuoreen raportin politiikkaehdotuksiin. Liity webinaariin tästä linkistä (Teams-kokouslinkki).
- Politiikkatoimet liikkuvien työkoneiden puhtaan siirtymän edistämiseksi -raportti on toteutettu osana Ilmastoratkaisujen vauhdittaja (ACE) -hanketta (hiilineutraalisuomi.fi), jota osarahoittaa Euroopan komissio.