Tutkija Mikko Impiö: Koneoppimista ympäristötutkimuksen tukena
Mikko Impiö, tutkija
Yksikkö ja ryhmä: Tiedontuotannon laatu -yksikkö, menetelmäkehitys-ryhmä
Työpiste: Pääsääntöisesti etänä, toimipaikka Viikissä Helsingissä
Mikä laji olisit? ”Vesiperhonen. Ne ovat omanlaisiaan vesi-insinöörejä, jotka rakentavat itselleen suojakuoria ja verkkoja.”
Tiedontuotannon laatu -yksikössä tutkijana työskentelevä Mikko on ollut Sykessä vuodesta 2020. Mikko on valmistunut diplomi-insinööriksi Tampereen yliopistosta, jossa hän opiskeli pääaineenaan signaalinkäsittelyä ja koneoppimista. Ennen Sykeä työkokemusta on kertynyt isoissa teknologia- ja teollisuusyrityksissä sekä yliopiston tutkimusassistenttina. Syken tiedontuotannon laatu -yksikössä keskitytään tutkimusta tukevien palveluiden ja menetelmien kehittämiseen.
Mikko päätyi alun perin Sykeen tekemään kandityötään Tampereen yliopiston ja Syken välisen yhteistyön kautta. Myöhemmin hän jatkoi Sykessä diplomityötään Ylä-Lapin luonnon kaukokartoituksen parissa. Kiinnostus tutkijan uraa ja luontoa kohtaan vaikuttivat vahvasti Mikon uravalintaan. Opiskellessaan hän kuvitteli, ettei voisi päästä opintotaustallaan Syken kaltaiseen tutkimuslaitokseen töihin, mutta paikka diplomityölle kuitenkin tarjoutui. ”Syke valikoitui useista muista diplomityöpaikoista, koska luontoihmisenä tänne työn tekeminen tuntui merkitykselliseltä”, Mikko kertoo.
Työpäivät koostuvat datankäsittelystä, tekoälymallien kouluttamisesta ja testaamisesta sekä tutkimusten taustoittamisesta ja tiedonjäsentämisestä. Mikon mielestä Sykessä työ erottuu muista alan töistä, sillä tutkimuslaitoksessa pääsee pureutumaan suoraan suuriin todellisiin ongelmiin sekä keskittymään syvällisesti näiden ratkaisemiseen. Mikko näkee työnsä yhtenä pienenä, mutta merkityksellisenä osana suurta yhteyskunnallista kestävyysmurrosta. ”On hienoa tehdä työtä, jossa on mukana tällaisessa isossa yhteiskunnallisessa murroksessa”, Mikko jatkaa. Mikon mielestä työssä parasta on uusien ratkaisujen löytäminen ajankohtaisiin ongelmiin sekä huippuammattilaisten kanssa työskentely ja heiltä oppiminen.
Paras muisto uralta on vierailu saksalaisessa yliopistossa, jonka kanssa Syke on tehnyt yhteistyötä pitkään. Vierailulla tutustuttiin muun muassa molekulaarisiin menetelmiin ja laboratoriotyöskentelyyn, sekä nähtiin, miten tutkimusta tehdään muissa tutkimuslaitoksissa. Kansainvälinen yhteistyö on Mikon mielestä erityisen antoisaa: ” Kansainväliset yhteystyöt ovat kiinnostavia ja Sykeä arvostetaan myös kansainvälisesti tutkimuslaitoksena”, Mikko summaa.
Miksi kannattaisi tulla Sykeen töihin?
”Sykessä pääsee tekemän työtä ajankohtaisen tutkimuksen aallonharjalla oman alansa huippuosaajien kanssa. Olemme murroskohdan edessä, jonka puitteissa avautuu uudenlaisia mahdollisuuksia. Saadaan hyvää dataa ja tietoa pystytään käsittelemään uudenlaisilla tavoilla ja menetelmillä. Ympäristöä pystytään tarkkailemaan eri tavalla kuin aikaisemmin, mikä on motivoivaa!”