Tehtävät
Elinkaariarviointi, riskianalyysi, ympäristövaikutusten arviointi.
Aihealue
Koulutus ja oppiarvo
Tekniikan tohtori, Systeemianalyysin laitos, Teknillinen korkeakoulu (nyk. Aalto-yliopisto)
Esittely
Aihealueenani on ilmasto ja luonnonvarojen kestävä käyttö. Tavoitteenani on tehdä uusia tutkimusavauksia ilmastopolitiikan toimeenpanon edistämiseksi ja kehittää elinkaariajatteluun pohjautuvia arviointimenetelmiä ja tietopohjaa luonnonvarojen käytön merkityksestä ilmastoratkaisuihin varmistaen samalla, ettei aiheuteta merkittävää haittaa ympäristölle. Tutkimukseeni kuulu myös päätöksenteon tuki, jolloin ilmasto- ja ympäristötiedon rinnalle tuodaan myös talous- ja sosiaalisia ulottuvuuksia. Tehtävänäni on tukea niin valtakunnallista kuin kunnallista ja alueellista tietotarvetta sekä Syken tutkimusosaamisen kehittymistä ja kansainvälistä verkostoitumista tällä aihealueella.
Olen kulutus- ja tuotantojärjestelmien systeemianalyyttinen tutkija. Olen kehittänyt elinkaariarviontien vaikutusarviointimenetelmiä kansainvälisesti. Olen johtanut muun muassa eri teollisuussektorien ja maatalouden elinkaariarviointiin perustuvia kestävyysarviointeja, Suomen kansatalouden materiaalivirtatutkimuksia, metsien hyödyntämisen ilmastovaikutusarviointeja sekä liikenteeseen ja kulutukseen liittyviä hankkeita. Olen ollut useiden työryhmien asiantuntijajäsen ja tuen asiantuntemuksellani kuntien ja maankuntien ilmastotyötä. Tällä hetkellä tutkin Suomen ilmastopolitiikan toteutumisen vauhdittamiseen liittyviä keinoja ja teen niihin liittyviä arviointeja etenkin EU-velvoitteiden ja Suomen hiilineutraaliustavoitteen näkökulmasta. Toimin tällä hetkellä Suomen ilmastopaneelin puheenjohtajana.
Tehtävät
- Tutkimus ja hankkeiden johto kulutus- ja tuotantojärjestelmien vähähiiliseen muutokseen liittyen
- Politiikka- ja kestävyysarvioinnit sekä niihin liittyvä menetelmäkehitys (ilmasto, energia, luonnonvarat, ympäristö)
- Ilmasto-, energia- ja luonnonpolitiikkaan liittyvä vuorovaikutus virkamiesten ja päättäjien sekä alueellisten toimijoiden kanssa
Tutkimusintressit
- Kustannustehokkaat ja hyväksyttävät ilmastonmuutoksen hillintäkeinot (yleisesti)
- Eri luonnonvarojen käytön elinkaariset ilmasto- ja ympäristövaikutukset
- Kulutus- ja tuotantojärjestelmien kestävyysarviot
- Metsien hyödyntäminen ja ilmastokestävyys
- Ilmastopolitiikan toimet - EU, Suomi, maakunnat ja kunnat
Käynnissä olevat hankkeet
- Puhtaan energiajärjestelmän siirtymä (REPower-CEST), 2024-2026 (Euroopan komissio)
- Hiilikädenjälki 2.osa, 2025-2026 (YM. Elinkeinoelämän keskusliitto)
- Monimetsä – Analyysi metsien käytöstä suhteessa nielun turvaamiseen ja monimuotoisuuden suojeluun, 2022-2025 (ilmastopaneeli.fi)
- KUILU – Ilmastopolitiikan arviointi: tilannekuva ja tarvittavat toimet tavoitteiden saavuttamiseksi, 2024-2025 (ilmastopaneeli.fi)
- BioCO2 tulevaisuus, 2025-2026 (ilmastopaneeli.fi)
- Ilmastotehokas maatalous, 2025-2026 (ilmastopaneeli.fi)
Päättyneet hankkeet (viimeiset 3 vuotta)
- Uudet maatalous- ja metsämaan viljely- ja hoitomenetelmät – avain kestävään biotalouteen ja ilmastonmuutoksen hillintään (SOMPA), 2018-2023 (Strategisen tutkimuksen neuvosto, luke.fi)
- Suomen kansantalouden materiaalivirrat ja niiden vaikutukset : Toteutunut kehitys ja kiertotalouden skenaariot vuodelle 2035, 2022-2024 (Ympäristöministeriö, valtioneuvosto.fi)
- Kuntien mahdollisuudet käyttää maankäyttösektorin nettohiilinieluihin perustuvaa kompensointia (KUNTANIELU), 2022-2024 (MMM)
- Tieliikenteen päästövähennystoimet ja niiden vaikutukset, 2022-2024 (ilmastopaneeli.fi)
- Arvio Suomen maankäyttösektorin tilanteesta -Tarkastelussa EU:n LULUCF-velvoitekaudet 2021–2025 ja 2026–2030, 2024-2025 (ilmastopaneeli.fi)