Syke.fi-sivusto on uudistunut!
Syke.fi pähkinänkuoressa
Mitä kaikkea uudistetulta sivustoltamme löytyy?
- tietoa Syken toiminnasta, tutkimuksen aihealueista ja palveluista
- avoimen ympäristötiedon aineistoja ja työkaluja
- ajankohtaisia ympäristösisältöjä, kuten tiedotteita, uutisia ja blogikirjoituksia
- parannellut hakuominaisuudet, jotka auttavat sopivan asiantuntijan löytämisessä ja projekteihin tutustumisessa
- tietoa Sykestä työnantajana ja avoimet työpaikkamme
Syke.fi-palvelun käytetyimpiä sisältöjä ovat olleet avoimen tiedon sisällöt. Uudistuksen jälkeen ne löytyvät ympäristötieto-osiosta, jota on laajennettu myös muilla hyödyllisillä sisällöillä.
Uudistuksessa palvelun käytettävyyttä on kehitetty ja visuaalisuutta modernisoitu. Uuden raikkaan ilmeen saanut sivusto tuo sisällöt aiempaa visuaalisemmin esiin ja helpottaa sivustolla navigointia.
Syke.fi toimii myös ikkunana muihin Syken ja yhteistyökumppaneiden ylläpitämiin verkkopalveluihin, joista löytyy yksityiskohtaisempaa tietoa eri ympäristöaiheista. Sivustolta pääsee siirtymään esimerkiksi kattavaan ympäristötietopankkiin ymparisto.fi:hin, Itämeren kuulumisia kokoavaan itameri.fi-palveluun tai vesitietoa käsittelevään vesi.fi-sivustoon.
Kenelle syke.fi on tarkoitettu?
Syke.fi:n käyttäjäkunta on laaja. Se palvelee mediaa, tutkijoita, tutkimuksen rahoittajia, kansainvälisiä kumppaneita, päättäjiä ja virkamiehiä julkishallinnossa sekä kaikkia, jotka haluavat perehtyä Suomen ympäristökeskuksen toimintaan ja kestävyysmurroksen eteen tehtävään työhön.
Anna palautetta uudistuksesta!
Syke.fi:n sisältöjä täydennetään edelleen, erityisesti palvelun ruotsin- ja englanninkielisiä sivuja. Voit antaa palautetta uudistuksesta palautelomakkeella tai osallistua keskusteluun sosiaalisen median kanavillamme.
Yhteistyökumppanina syke.fi:n uudistuksessa on ollut Wunder Finland Oy (käyttöliittymä ja tekninen toteutus). Syke.fi-sivusto on uudistettu osana laajaa Syken verkkopalveluiden uudistusta vuosina 2022–2025. Syke.fi:n lisäksi uudistuksessa on ollut mukana Syken muita verkkopalveluita, kuten ymparisto.fi.