Pohjavesitietojärjestelmä - ohjeita tiedontuottajille
Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta sekä pohjavesien suojelusuunnitelmista säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) 2 a luvussa. Vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain muutos tuli voimaan 1.2.2015. Lain mukaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus luokittelee pohjavesialueen vedenhankintakäyttöön soveltuvuuden ja suojelutarpeen perusteella seuraavasti:
1-luokkaan vedenhankintaa varten tärkeän pohjavesialueen, jonka vettä käytetään tai jota on tarkoitus käyttää yhdyskunnan vedenhankintaan taikka talousvetenä enemmän kuin keskimäärin 10 kuutiometriä vuorokaudessa tai yli viidenkymmenen ihmisen tarpeisiin
2-luokkaan muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen, joka pohjaveden antoisuuden ja muiden ominaisuuksiensa perusteella soveltuu 1 kohdassa tarkoitettuun käyttöön
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) luokittelee lisäksi E-luokkaan pohjavesialueen, jonka pohjavedestä pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen
Aiempi I, II ja III luokkiin jaottelu (Luokka I: vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue, Luokka II: vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue, Luokka III: muu pohjavesialue) on voimassa toistaiseksi rinnakkain uuden luokittelun kanssa kunnes pohjavesialueille tehtävät tarkistukset valmistuvat ennen vesienhoidon kolmatta suunnittelukautta.
ELY-keskukset vastaavat kukin oman alueensa pohjavesialueiden valvonnasta, tutkimuksesta ja pohjavesialueita koskevan tiedon tuottamisesta. Suomen ympäristökeskus (Syke) huolehtii valtakunnallisten yhteenvetotietojen tuottamisesta eri tahojen tarpeisiin. Organisaatiot, kuten useat laboratoriot, jotka ELY-keskusten toimeksiantosopimusten velvoittamina tuottavat aineistoja Syken ylläpitämiin ympäristötietojärjestelmiin, voivat hakea käyttöoikeuksia tallentaa tietoja suoraan tietojärjestelmään. Laatusuositukset ympäristöhallinnon vedenlaaturekistereihin vietävälle tiedolle löytyvät julkaisusta:
Muiden tietojen, kuten maa-aineslain mukaisiin velvoitetarkkailuihin liittyvien pinnankorkeuden seurantatietojen, viennistä tietojärjestelmään sovitaan erikseen ELY-keskuksen kanssa. Näiden tietojen viennistä tietojärjestelmään vastaavat ELY-keskukset. Pohjavesialueiden näytteenotto- ja havainnointiohjelmissa on suuria eroja ja osalla pohjavesialueita ei ole ohjelmaa lainkaan, josta johtuen havainnointikertojen vuosittainen määrä vaihtelee alueittain suuresti.
Pohjavesiasemaverkosto sisältää 80 pohjavesiasemaa 13 ELY-keskuksen alueella. Syke hoitaa työn koordinoinnin, havaitsijat suorittavat rutiinimittaukset ja aluekeskusten hydrologisesta toiminnasta vastaavat henkilöt suorittavat erikoismittaukset, kunnossapidon ja asemien peruskorjaukset. Vesinäytteet haetaan ELY-keskusten laboratorioiden toimesta.
Vesinäytteet otetaan lähteistä tai pohjavesiputkista 2-4 kertaa vuodessa.
Pohjavedenpinnan korkeushavaintoja saadaan kullakin asemalla n. kymmeneltä pohjavesiputkelta kahden viikon välein tai joistakin automaattiputkista tunnin välein. Routaa ja lumen paksuutta mitataan talvikauden aikana myös kahden viikon välein.
Lisätietoja
- Ensisijainen yhteystaho: POVETtuki.syke@syke.fi
- Pohjavesialueet:
Johtava hydrogeologi Ritva Britschgi, Suomen ympäristökeskus (Syke)
yhdyskuntaratkaisut-yksikkö, kestävä vesihuolto -ryhmä
etunimi.sukunimi@syke.fi