Danielle Bansfield

 

Tutkija

sähköposti:etunimi.sukunimi@syke.fi
puhelin: +358 295251934
Suomen ympäristökeskus (Syke)
Meri- ja vesiratkaisut
Ekosysteemien toiminta

Rakennus EE, Agnes Sjöbergin katu 2, Viikin kampus, Helsinki

Nykyinen tehtävä

Olen tohtoriopiskelija Aalto-yliopiston Vesi ja ympäristötekniikka -ohjelmassa. Teen väitöskirjatyöntäni Suomen ympäristökeskuksessa, missä selvitän ravinnon keruuta teollisuuden jätevedestä. Tutkin, miten eri sienilajit voivat kasvaa ruoantuotannon ja biokaasuprosessin jätevedessä. Tavoitteena on määritellä ravinnetyypit ja sienien kyky kerätä niitä. Lisäksi tutkin levän keruuta rihmamaisilla sienillä.

Tausta

Olen suorittanut biologian kandidaatin tutkinnon McDaniel Collegessa, MD, USA. Olen työskennellyt tutkimusteknikkona bioteknologian ja biokemian aloilla. Samoihin aikoihin v. 2010 valmistuin ympäristöbiologian maisteriksi Helsingin yliopistosta. Vuosina 2015 - 2016 hänkin työkokemusta SYKEssä, missä kehitin PCR-menetelmiä. Näillä menetelmillä selvitimme v. 2015 kalojen massakuolemien syyn Raaseporin rannikolla. 

Tutkimusaiheeni

  • Jätevirtojen hyödyntäminen
  • Biopuhdistus
  • Kiertotalous
  • Biologiset flokkulantit

Projektini

Jätteestä tuotteiksi: teollisuuden jäteveden tehostettu ravinteiden kierrätys.

Research Gate

Danielle Bansfield

Julkaistu 4.6.2020 klo 22.12, päivitetty 11.1.2023 klo 12.38

Kohderyhmä: