Maa- ja metsätilalliset myönteisiä ilmastotoimille, mutta vapaaehtoisuus ja tukeminen tärkeää

Uutinen 14.9.2023 klo 9.00
Peltomaisema ja metsää.
© Adobe Stock

Itä-Suomen yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen tiedote 14.9.2023

Maa- ja metsätilalliset haluaisivat toteuttaa tiloillaan ympäristö- ja ilmastotoimia, mutta akuutit huolenaiheet kaventavat tilallisten toimintamahdollisuuksia ja tulevaisuudennäkymiä. Vapaaehtoiset toimet kuten erilaiset tuet, korvaukset ja kompensaatiot saavat tilallisten keskuudessa kuitenkin kannatusta.

Pohjois-Savon maanomistajat pääsivät kertomaan näkemyksensä ympäristö- ja ilmastotoimista kyselytutkimuksessa, joka toteutettiin SysteemiHiili-hankkeessa. Tutkimukseen osallistui 402 maanomistajaa, joista 71 oli maataloustuottajia ja 367 harjoitti metsätaloutta.

Kyselyn perusteella suurin osa tilallisista suhtautuu ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin vakavasti. Maatilallisista 75 % koki tärkeäksi toteuttaa ympäristötoimenpiteitä tilallaan. Metsätilallisista 75 % halusi edistää hiilensidontaa ja 82 % luonnon monimuotoisuutta.

Taloudelliset haasteet menevät ilmastotoimien edelle

Etenkin maatilan taloudellinen ahdinko, omaan päätäntävaltaan puuttuminen ja luottamuspula päätöksentekijöitä kohtaan lannistavat tilallisia ja vähentävät halua ottaa riskejä oman tilan tulevaisuuden suhteen.

Maatilallisten joukosta keskeisin este ilmastotoimien toteuttamiseksi on tilojen heikko kannattavuus ja tulotaso. Ukrainan sodan vaikutukset sekä lannoitteiden ja energian hinnan nousu ovat kiristäneet tilojen taloudellista asemaa kyselyn toteutuksen aikaan.

"Jos ilmastolle haitallisista toimintatavoista kuten runsaasti päästöjä tuottavista turvepelloista pidetään kiinni taloudellisten syiden takia, ilmastotoimet vaikeutuvat”, tutkija Matias Sivonen Itä-Suomen yliopistosta toteaa.

Vapaaehtoisuus ja erilaiset tuet saavat kannatusta

Myös metsätilojen omistajat kokevat kasvavat kustannukset ongelmaksi, mutta heidän kohdallaan taloudellinen tilanne ei ole yhtä painostava tekijä. Tärkeimmäksi tekijäksi ilmasto- tai ympäristötoimenpiteen käyttöön ottamisessa metsätilalliset arvioivat vapaaehtoisuuden. Näin ollen tilalliset kannattavat tukia, korvauksia ja kompensaatioita rajoitusten, kustannusten ja verojen sijaan.

Myös tilallisten luottamus päätöksentekijöitä kohtaan näyttää olevan matala. Maatilallisista noin 80 % ja metsätilallisista yli puolet koki, etteivät he luota päätöksentekijöiden asiantuntijuuteen kansallisissa maa- ja metsätaloutta koskevissa ilmastopäätöksissä.

Jotta maa- ja metsätiloille suunnatut ilmastopolitiikan ohjauskeinot olisivat mahdollisimman vaikuttavia, ne tulisi muotoilla monihyötyisiksi, jolloin ne helpottaisivat tilallisten taloudellista ahdinkoa kannustaen samalla vähähiilisyyteen ja ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutuvaan toiminnanharjoittamiseen. Tilallisille suunnattua tietoa ja suosituksia tulisi samalla yhtenäistää.

Tilalliset ajattelevat oman tilansa hoidossa myös jälkipolvia. ”Ylisukupolvinen ajattelutapa voisi edistää myös ilmastotoimien toteutumista, jos tulevaisuuden näkymiin saataisiin lisää ennustettavuutta ja vakautta”, toteaa Sivonen.

SysteemiHiili-hanketta koordinoi Suomen ympäristökeskus ja sen kumppaneina toimivat Itä-Suomen yliopisto, Luonnonvarakeskus ja Savonia-ammattikorkeakoulu. Hankkeen tavoitteena on parantaa menetelmällisiä valmiuksia ja ymmärrystä maankäytön muutosten vaikutusketjuista ja kokonaisvaikutuksista sekä tukea ilmastoviisaiden, kestävien ja kustannustehokkaiden ratkaisujen käyttöönottoa. SysteemiHiili-hanketta rahoittaa maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -tutkimus- ja innovaatio-ohjelma.

Tutustu raporttiin

Sivonen, Matias, Eerika Albrecht, Johanna Leino & Lasse Peltonen (2023). Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen maanomistajien näkökulmasta: kyselytutkimus Pohjois-Savon maa- ja metsätilanomistajille. (erepo.uef.fi) Publications of the University of Eastern Finland Reports and Studies in The Social Sciences and Business Studies, 19. Joensuu, University of Eastern Finland

Lisätietoja

  • Tutkija Matias Sivonen, Itä-Suomen yliopisto, etunimi.sukunimi@uef.gi, puh. 050 917 1664.
  • Hankesivut: SysteemiHiili

Kohderyhmä: