Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Itämeri-viestijöiden verkostossa noin 50 toimijaa

Itämeri-asioiden parissa työskentelevät viestinnän ammattilaiset ovat vuonna 2009 perustaneet yhteistyöverkoston tehostaakseen toimintaansa Itämeren hyväksi. SYKEn aloitteesta koolle kutsuttua verkostoa vetävät tällä hetkellä Helsingin ja Turun kaupunkien Itämerihaasteen koordinaattorit Lotta Ruokanen ja Tove Holm vuoden 2018 loppuun.

 

Maailma Kylässä Festivaalin Itämeri-teltta 2012, kuva Aira Saloniemi
Maailma kylässä festivaalin Itämeri-teltalla 2012. Kuva: Aira Saloniemi.

Verkosto kokoaa yhteen erilaisia toimijoita, joita Itämeren ympärillä on paljon: tutkimuslaitoksia, merentutkimuksen rahoittajia, valtion laitoksia, ministeriöitä ja hallintoa, yksityisiä säätiöitä ja järjestöjä sekä erilaisia yksittäisiä hankkeita ja projekteja. Yhdessä saamme enemmän aikaan, vältämme päällekkäisyyksiä ja toimimme tehokkaammin.

Vaihdamme tietoja, toteutamme uusia ideoita ja yhdistämme voimiamme asioissa, joita jokainen tekisi muutenkin.

Verkostoitumiselle on selvästi ollut tarvetta, sillä sen postituslistalle kertyi hyvin nopeasti yli 70 nimeä. Tällä haavaa listalla on noin 100 henkeä noin 50 eri taholta.

Itämeri-koulutusta toimittajille

Ensimmäinen verkoston toteuttama uusi hanke oli toimittajille suunnattu Itämeri-koulutus, joka alkoi vuonna 2010. Verkosto on järjestänyt yhteensä kymmenen eri teemojen ympärille rakennettua koulutuspäivää, joissa kussakin on ollut 30-40 kuulijaa verkoston omien jäsenten lisäksi. Kunkin päivän sisällöstä ovat vastanneet ne verkoston jäsenet, joiden tontille aihepiiri kuuluu.

Itämerta on näissä koulutuksissa lähestytty monista näkökulmista, joita tähän mennessä ovat olleet sininen kasvu, kemikaalit, ilmastonmuutos, ruoka, teknologia, tutkimus, maatalous, talous ja politiikka sekä Suomenlahden kysymykset.

 

Seuraava Itämeri-koulutus toimittajille pidetään 9.10.2018.
Tilaisuuden ohjelma ja esitykset

Tietoa kansalaisille

Verkoston jäsenet ovat esiintyneet yhdessä erilaisissa kesätapahtumissa mm. Helsingissä, Porissa ja Kotkassa. Suomenlahti-vuoden 2014 inspiroimana järjestettiin Itämeren maiden toimittajien vierailu Suomeen.

Konkreettinen yhteistyön tulos on myös kansalaisille tarkoitettu Itämeren vinkkivihko, jonka toisen painoksen sisällön tuottamiseen osallistui 17 verkoston jäsentä. Kolmella kielellä − suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi − julkaistu vinkkivihko päivitettiin vuonna 2017.

Itämeren suojeluvinkit -vihko

Julkaistu 15.2.2018 klo 12.14, päivitetty 5.10.2018 klo 11.50

Aihealue:
Kohderyhmä: