Dronet helpottavat vesiympäristössä tapahtuvaa näytteenottoa

Uutinen 12.12.2017 klo 12.00
drominä Lauri Sonny ISO
© Lauri Sonny

Miehittämättömät ilma-alukset eli dronet ovat yleistyneet viime vuosina merkittävästi, kun laitteiden suorituskyky on kasvanut ja hinnat laskeneet. Droneja kehitetään nyt kuvauskäytön ohella myös vesiympäristössä tapahtuvaan mittaukseen ja näytteenottoon, mikä luo edellytyksiä aivan uudentyyppiselle liiketoiminnalle ja ympäristön tilan valvonnalle.

Oulun yliopiston mittaustekniikan yksikkö, Geologian tutkimuskeskus (GTK) ja Suomen ympäristökeskus SYKE käynnistivät viime keväänä DROMINÄ-hankkeen, jossa kehitetään vedenlaadun mittaamiseen ja näytteenottoon soveltuvaa drone-työkalua. Tavoitteena on mahdollistaa tulevaisuudessa laajemmat ja tarkemmat mittaukset kustannustehokkaasti niin teollisuuden prosessialtaissa, ruoppauskohteissa kuin haastavissa luonnonvesien mittauskohteissa.

Hyödyllisiä erityisesti onnettomuustilanteissa

Näytteenotto ja mittaukset luonnonvesissä ovat muuttuneet voimakkaasti viime vuosina, kun käyttöön on otettu yhä enemmän jatkuvatoimisten mittareiden tuottamia muuttujia ja satelliittien tuottamaa aineistoa. Uusien menetelmien käyttäminen vaatii huolellista laadunvalvontaa, jotta vertailtavuus aikaisempiin mittaussarjoihin säilyy, mutta uudet analysaattorit eivät toisaalta tarvitse kovin suuria määriä näytettä kerrallaan.

Dronen ominaisuudet soveltuvat juuri tähän: se on helppo ottaa käyttöön ja sillä pystytään keräämään nopeasti näytteitä vesistöjen eri osista. Dronen hyödyntäminen näytteenotossa yhdistettynä anturimittauksiin avaakin täysin uusia mahdollisuuksia esimerkiksi öljy- ja pato-onnettomuuksissa, joissa näytteitä tarvitaan nopeasti laajalta alueelta.

Dronen, näytteenottimen ja antureiden yhdistelmällä voidaan helpottaa näytteenottoa myös esimerkiksi kaivos- ja teollisuusympäristöissä. Dronen käyttö parantaa samalla myös näytteenottajan työturvallisuutta, kun riski esimerkiksi työkoneen tai sortuvan kallioseinämän alle jäämiseen tai jopa myrkyllisten kaasujen hengittämiseen poistuu.

Kevyt ja edullinen vai monipuolisempi ja tehokas – käyttö ratkaisee

DROMINÄ-hankkeessa kehitetään sekä kevyttä ja edullista drone-työkalua että monipuolisempaa ja tehokkaampaa työkalua. Se kumpaa mallia kulloinkin kannattaa käyttää, riippuu käyttötarkoituksesta.

Edullisemman, helposti liikuteltavan ja yleiskäyttöön soveltuvan mallin tärkeimmät ominaisuudet ovat:

  • Keveys (paino n. 1,5 kg)
  • Sähkönjohtavuuden mittaus
  • Kauko-ohjaus reaaliaikaisella videokuvalla
  • Parametrisoitava vinssiratkaisu
  • Turvaratkaisu teknisten vikatilanteiden varalle
  • Lentoaika 20 min (anturin kanssa)

Tehokkaampi, ammattilaiskäyttöön soveltuva malli mahdollistaa myös useamman muuttujan mittauksen ja näytteenoton. Sen tärkeimmät ominaisuudet ovat:

  • Suuri kantokyky, jopa 6 kg
  • Kauko-ohjaus reaaliaikaisella videokuvalla
  • Moniparametrimittaukset (moniparametrianturi)
  • Älylaitteella parametrisoitava näytteenotin (2*0,5 litraa)
  • Parametrisoitava vinssiratkaisu
  • Turvaratkaisu teknisten tilanteiden varalle
  • Lentoaika 18 min (näytteenottimen kanssa)

Ensimmäiset koelennot on jo suoritettu, ja valmista pitäisi tulla vuoden 2018 loppuun mennessä.

Lisätietoja

  • Seppo Hellsten, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
  • Veijo Sutinen, Oulun yliopiston mittaustekniikan yksikkö, etunimi.sukunimi@oulu.fi
  • Antti Pasanen ja Hannu Panttila, Geologian tutkimuskeskus, etunimi.sukunimi@gtk.fi
  • DROMINÄ-hanke
eakr logo Vipuvoimaa EU:lta logo

Kohderyhmä: