Biologisen monimuotoisuuden, toiminnallisen eheyden ja ekosysteemipalvelujen turvaaminen kuivuvissa jokiverkostoissa (DRYvER)

Joet, purot, järvet, kosteikot ja muut vesiympäristöt ovat maailman monimuotoisimpia ekosysteemejä. Ihmisen toiminta myös uhkaa niitä eniten. Nämä jokiverkostot tarjoavat myös olennaisia ekosysteemipalveluita – kuten juomavettä, ruokaa ja ilmaston säätelyä – jotka lisäävät yhteiskunnan hyvinvointia.

Ilmastonmuutos ja ihmisten kasvavat vedentarpeet saavat nämä jokiverkostot kuitenkin kuivumaan ympäri maailmaa. Vaikutukset biologiseen monimuotoisuuteen, vesistöjen ekologiseen eheyteen ja niiden tarjoamiin ekosysteemipalveluihin ovat tuhoisia. Tutkijoiden arvioiden mukaan nykyään yli puolet maailman jokiverkostoista on kuivumassa ja tilanne pahenee koko ajan. Silti tiedeyhteisö, luonnonvarojen käytöstä päättävät tahot ja lainsäätäjät ovat tähän mennessä kiinnittäneet vain vähän huomiota jokiverkostojen kuivumiseen. Yleensä ne unohtuvat myös muusta julkisesta keskustelusta.

Tämän seurauksena jokiverkostoille ei ole olemassa kattavia biologisen monimuotoisuuden säilyttämis- tai resurssienhallintastrategioita.

Hankkeen tavoitteet

INRAE:n koordinoima monitieteinen konsortio, johon kuuluu 25 asiantuntijaa 11 maasta (Euroopassa ja Etelä-Amerikassa sekä Kiinassa ja Yhdysvalloissa) – tutkii neljän vuoden ajan, miten ilmastonmuutoksen vaikutukset muuttavat luonnon monimuotoisuutta ja toimintoja sekä kuivuvien jokiverkostojen ekosysteemipalveluja.

DRYvER-hankkeen (Securing biodiversity,functional integrity and ecosystem services in DRYing River Networks) tavoitteena on kerätä, analysoida ja mallintaa tietoja yhdeksästä tapaustutkimuksesta Euroopassa ja Etelä-Amerikassa ja luoda uudenlainen globaalin metajärjestelmän lähestymistapa, jossa yhdistyvät hydrologia, sosioekonomia, ekologia ja biogeokemia.

Toinen DRYvERin tavoite on luoda strategioita, työkaluja ja suosituksia jokiverkostojen sopeuttavaan hoitoon.

Yhteistyössä päätöksentekijöiden ja kansalaisten kanssa DRYvER-tiimi kehittää uusia strategioita ilmastonmuutoksen vaikutusten lieventämiseksi ja niihin sopeutumiseksi näihin yhdistämällä määrälliset ja laadulliset näkökulmat, kuten luontopohjaiset ratkaisut vahvalla sosioekonomisella ja lainsäädännöllisellä tasolla.

DRYvER-hankkeen tulokset, joiden pitäisi olla saatavilla vuonna 2024, auttavat saavuttamaan Pariisin sopimuksen tavoitteet ja nostavat Euroopan ilmastonmuutostutkimuksen eturintamaan.

DRYVERia tukee Euroopan komission rahoittama Horizon 2020 -ohjelma.

Partnerit

INRAE, Ranska (koordinaattori); Friedrich-Schiller-Universität Jena, Johann Wolfgang Goethe-Universität Frankfurt am Main, Universität Innsbruck (Itävalta); Koninklijke Nederlandse Akademie van Wetenschappen – KNAW (Hollanti); Universidad de Cantabria, Fundació Institut Català de Recerca de l’Aigua, Universitat de Barcelona (Espanja); Pécsi Tudományegyetem – University of Pécs (Unkari); Masarykova Univerzita (Tsekki); Faculty of Science – University of Zagreb (Kroatia); Université Grenoble Alpes (Ranska); University of Leeds (Iso-Britannia); Erdyn Consultants (Ranska), Zavod za Ihtiološke in ekološke Raziskave Revivo (Slovenia); Z5 Plus Design Ltd (Unkari); Fresh Thoughts Consulting GMBH (Itävalta); Universidade Federal do Ceará (Brasilia); Universidad Mayor Real y Pontificia de San Francisco Xavier de Chuquisaca (Bolivia); Universidad San Francisco de Quito (Ecuador); Regents of the University of Oklahoma (Yhdysvallat); Nanjing Institute of Geography and Limnology – Chinese Academy of Sciences (Kiina); Agència Catalana de l’Aigua (Espanja); Dél-Dunántúli Vízügyi Igazgatóság – DDVIZIG (Unkari).

Lisätietoja

Julkaistu 21.4.2020 klo 14.30, päivitetty 13.9.2023 klo 8.11