Äänitteen nimi: Pulinaa Itämerestä -podcast K1, jakso 1, Tumpista asiaa
Äänitteen kesto: 00:32:16
[lokkien ääniä]
Inkeri Pekkanen [00:00:01]: Moni on Suomessa innostunut keräämään myös rannoilta roskia, niin sitten he ovat lähettäneet minulle välillä kuvia, että mikä tämä on. [nauraa] Ja sitten olen toiminut roskan tunnistuspalveluna toisille.
[musiikkia]
Eija Rantajärvi [00:00:21]: Olipa kerran roska, jonka tuuli ja virta veivät aina mereen asti. Tämä tarina on tosi. Oletko koskaan miettinyt, mistä, miten, ja mitä roskia mereen joutuu? Entä voisitko omalla toiminnallasi vähentää mereen joutuvan roskan määrää? Pulinaa Itämerestä -podcastissa etsin vastauksia muun muassa näihinkin kysymyksiin. Tällä kertaa teemme siis tumpista asiaa. Eli keskustelemme siitä, mitä meren rannoilta löytyy. Minä olen Eija Rantajärvi, ja asiantuntijoina studiossa ovat Sanna Suikkanen ja Julia Jännäri. Tervetuloa mukaan.
Sanna sinä olet meribiologi, ja toimit erikoistutkijana Suomen ympäristökeskuksessa.
Julia, sinä toimit ohjelmapäällikkönä Pidä saaristo siistinä RY:ssä. Te molemmat olette mukana meriroskaseurannassa. Miten teidän työnjakonne sujui? Julia?
Julia Jännäri [00:01:28]: Me Pidä Saaristo Siistinä ry:ssä, me teemme sen käytännön työn, ja sitten SYKE koordinoi sitä.
Eija Rantajärvi [00:01:35]: Sanna, haluatko vielä täydentää?
Sanna Suikkanen [00:01:37]: Eli Pidä saaristo siistinä RY käytännössä kerää nämä rantaroskat, ja toimittaa meille tiedot SYKEen, joka sitten tallentaa ne erilaisiin kansallisiin ja kansainvälisiin tietokantoihin. Ja tarvittaessa analysoi niitä. Ja tekee esimerkiksi meren tila-arvioita niiden perusteella. Meriroskalla tarkoitetaan kaikkea ihmisen tuottamaa tai muokkaamaa kiinteää ainetta, joka on päätynyt meriympäristöön.
Eija Rantajärvi [00:02:14]: Eli oksankänttyrä vedessä ei ole roska.
Eija Rantajärvi [00:02:16]: Milloin Itämeren roskaantumiseen on herätty?
Julia Jännäri [00:02:20]: Meillä on ensimmäinen dokumentoitu roskaseuranta tehty vuonna 1978. Sitten käytiin lähemmäs 200 rantaa läpi tuolla Saaristomeressä ja Turunmaan saaristossa. Ja silloin jo nähtiin, että noin 40 prosenttia siitä roskasta oli muovia. Silloin jo sitten huomattiin, että kuuden vuoden aikana, joka oli välissä näissä tutkimuksissa, muovin määrä oli noussut 160 prosenttia. Sitä muovia on ollut sen elinkaaren aikana jo melko pitkälti tuolla meri- ja järviluonnossa. Meillä tehtiin ensimmäiset tutkimukset silloin -78 ja -84. Vuonna 2011 alettiin hieman virallisempaan, silloin lähdimme yhdessä ruotsalaisen sisarorganisaation kanssa Marlin-projektiin. Siinä olivat mukana keskisen Itämeren maat, Suomi, Ruotsi, Viro ja Latvia. Siinä halusimme luoda tällaisen meidän Itämeren alueellemme sopivan rantaroskan monitorointi- ja seurantamenetelmän, YK:n ympäristöohjelman mukaisesti. Tulokset sitten kun tulivat, niin totesimme, että Suomen rannat olivat kaikkein roskaisimmat. Ja siitä sitten itse asiassa saimmekin kimmokkeen, että perustettiin tämä rantaroskaseuranta. Joka ensin oli meidän alaisuudessamme, mutta SYKE hyvin nopeasti huomasi, että tämä on tärkeä asia, ja he lähtivät koordinoimaan tätä paremmin.
Eija Rantajärvi [00:03:44]: Sanna, kuinka virallinen rantaroskaseuranta käynnistyi?
Sanna Suikkanen [00:03:47]: Tähän liittyy EU:n meristrategiadirektiivi, joka määrää, että kaikkien EU:n jäsenvaltioiden tulisi huolehtia meriympäristönsä hyvästä tilasta, myös roskaantumisen osalta. Tuo on melkoinen sanahirviö, tuo meristrategiadirektiivi, se tarkoittaa siis merenhoitoa. Meri halutaan saada hyvään tilaan, tai pysymään hyvässä tilassa. Siinä täytyy tietenkin sitten seurata tai arvioida myös tätä roskaantumistilaa ja sen kehitystä. Rantaroskaseuranta on siihen todella hyvä väline, koska rannoilla tätä meren roskaantumista on kaikkein helpointa seurata.
Eija Rantajärvi [00:04:28]: Kuinka hyvin se kertoo sitten siitä koko meren roskaantumistilanteesta?
Sanna Suikkanen [00:04:34]: On arvioitu, että itse asiassa jopa 70 prosenttia kaikesta mereen tulevasta roskasta päätyisi oikeastaan meren pohjalle. Ja ainoastaan 15 prosenttia rannoille. Ja loput 15 prosenttia olisi siinä kellumassa veden pinnalla tai vesipatsaassa. Eli voi olla, että rantaroska on ainoastaan todella pieni osa siitä koko roskaantumistilanteesta.
Eija Rantajärvi: Se voi olla se jäävuoren huippu…?
Sanna Suikkanen: Kyllä. Mutta kuten sanottu, rantaroskaa on kaikkein helpointa seurata, niin kyllä me siitä kuitenkin jonkinlaista indikaatiota saadaan siitä, että mikä se koko tilanne on.
Eija Rantajärvi [00:05:14]: Mitä Itämeren roskaantumistilanteesta nyt sitten tiedetään?
Sanna Suikkanen [00:05:17]: EU:ssa on vertailtu kaikkien EU:n rantojen tilannetta roskien osalta. EU:n merialueista niin Itämerellä oli kaikista vähiten rantaroskaa näistä eri alueista.
Eija Rantajärvi [00:05:28]: Suurin osa rantaroskasta on muovia. Mikä tekee muovista ympäristömörön?
Julia Jännäri [00:05:33]: Juuri tämä, että sen tuottaminen on ollut halpaa. Ja se on kevyttä ja tällaista. Muovi materiaalina on aivan ylivertainen. Sen ansiosta lääketiede on päässyt kehittymään, ja kuljettaminen autoissa, esimerkiksi polttoainetta kulutetaan paljon vähemmän, ja kaikki nämä positiiviset puolet. Se, missä on lähdetty metsään menemään, on se, että siitä on tehty tällainen kertakäyttötuote. Sen materiaalin arvostuksen pitäisi muuttua aivan täysin erilaiseksi. Sitä tulisi alkaa arvostamaan, ja panttisysteemit sun muut tulisi tulla osaksi muovin käyttöä. Siitä ei saisi tulla kertakäyttötavaraa. Todella hieno tuote, mutta vääriin käsiin päässyt jossain vaiheessa.
Sanna Suikkanen [00:06:17]: Ja nimenomaan, että jos se pääsee sitten ympäristöön, niin se aiheuttaa erilaisia ongelmia siellä. Vaikka on hyvä, että se on kevyt ja kestävä, niin nämä ominaisuudet juurikin ovat ympäristössä huonoja. Kevyenä materiaalina se leviää hyvin pitkälle, kestää pitkään siellä ympäristössä eikä hajoa. Ainakaan helposti. Ja sitten kun se alkaa hajoamaan, se haurastuu pienemmäksi mikromuoviksi. Sitten on vielä se huono ominaisuus, että siinä on lisäaineita. Se myös kerää itseensä ympäristöstä myrkkyjä. Eliö, joka syö muovia esimerkiksi, niin helposti saa näitä haitallisia aineita itseensä.
Eija Rantajärvi [00:06:56]: Onko muovista muita haittoja eläimille?
Sanna Suikkanen [00:06:59]: Eläimet melko helposti voivat myös takertua muoveihin. Tai esimerkiksi kasvomaskien naruihin.
Eija Rantajärvi [00:07:07]: Julia, mitä sinulle on tullut vastaan?
Julia Jännäri [00:07:08]: Kun näkee siiman roikkuvan esimerkiksi lokin suusta, mikä on todella, todella sydäntä särkevää nähdä. Teemme todella paljon yhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa myös, niin siellähän esimerkiksi Norjassa on ollut näitä muovipussivalaita, jotka on kuollut siihen, että on syönyt…että elimistössä on niin paljon muovipusseja, etteivät ravintoaineet sinne enää mahdukaan mukaan. Ja sitten Tanskasta olen saanut paljon kuvia siitä, kun linnut ovat tehneet pelkästä muovista pesiä itselleen. Ei se välttämättä ole maailman paras kasvuympäristö myöskään linnunpoikasille. Meillä sitten todella surullisia tapauksia, joissa olemme raportoineet esimerkiksi hylkeistä, jotka ovat esimerkiksi haamuverkkoihin sotkeutuneet ja hukkuneet. Eihän siinä enää mihinkään pois pääse.
Eija Rantajärvi [00:07:54]: Mikä on muovipullon elinikä merivedessä?
Sanna Suikkanen [00:07:57]: Vuosisatoja.
Julia Jännäri [00:07:58]: Eikö tuollainen kovamuovinen, voi kestää noin 800 vuotta. Käytännössähän se on ikuista, se ei maadu, se hajoaa vain.
Eija Rantajärvi [00:08:08]: Pieniksi muovihippusiksi.
Julia Jännäri [00:08:08]: Joo. Mikromuoviksi.
Sanna Suikkanen [00:08:10]: Ja mikromuovihan on sitten käytännössä mahdotonta poistaa sieltä ympäristöstä, että senkin takia on erittäin huonoa, että näitä isojakin muovikappaleita siellä ympäristössä on.
Eija Rantajärvi [00:08:22]: Nyt lähdemme Helsingin kaupunkirantaan tapaamaan psykologi Kaisu Paulantoa. Ja siellä selviää, että mitä se ploggaus oikein tarkoittaa. Kaisu pitää myös Twitterissä ja Instagramissa roskajuoksijan päiväkirjaa.
Kaisu Paulanto [00:08:42]: Se on tällainen termi, että kerätään lenkillä roskia. Usein juoksen kyllä, mutta nytkin tulin tänne ja kävelin ja keräsin näillä roskapihdeillä roskia. Roskajuoksu tai plogging on oikeastaan se termi.
Eija Rantajärvi [00:08:57]: Tuleeko se Ruotsista?
Kaisu Paulanto [00:08:58]: Ruotsalaiset onnistuivat brändäämään senkin paremmin kuin…[nauraa] On meilläkin ollut näitä liikkeitä Roskapäivässä ja tällaisia. Mutta se plogging on nyt aivan maailmanlaajuisesti lähtenyt leviämään. Jos siis tykkää lenkkeilystä ja muutenkin luonnossa liikkumisesta, niin ei siinä oikeastaan tarvitse muuta kuin muovipussin.
Eija Rantajärvi [00:09:17]: Mitä sinulle on sinne pussiin kertynyt? Olet tullut nyt tuolta kaupungilta, vai mitä?
Kaisu Paulanto [00:09:20]: Joo, tulin kaupungilta. Keräsin maskeja, niin 80 maskia löytyi. Ja ne sitten lentävät sieltä roskiksesta, kun ihmiset jättävät sen siihen roskiksen suulle.
Täällä on styroksia, ja tuossa on vaahtomuovia.
Eija Rantajärvi [00:09:33]: Tässä on muuten pallokin.
Kaisu Paulanto [00:09:35]: Oo, tennispallo löytyi sieltä. Katso, siellä on toinenkin tennispallo. Mistähän se on tullut. Karkkipaperia, voi olla että nämä ovat lentäneet tuolta jostain ylhäältäkin. Paloja, muovinpaloja. Niistä ei kyllä osaa...
Eija Rantajärvi [00:09:50]: Ja melko paljon on sellaista mistä ei saa enää selvää, että mitä ne ovat olleet.
Kaisu Paulanto [00:09:54]: Korkkeja. Ja onko tämä panoslankaa.
Eija Rantajärvi [00:10:00]: Voisi olla kyllä.
Kaisu Paulanto [00:10:01]: Otamme näistä kuvia ja jaamme somessa. Ja siinä on sitä ajatusta, että ihmiset katsoisivat hieman maahan, mihin me emme yleensä katso, kun menemme eteenpäin. Roskat jäävät huomaamatta. Ja sitten ihmiset eivät tule ajatelleeksi, että sitä on näin paljon. Melko paljon on kaikennäköisiä ympäristöongelmia nykyisin. Voihan sitä jotain tehdä. Ja tämä on helppo tapa tehdä edes jotain. Meillä on ajatuksena, että mitä useampi ihminen siihen kiinnittäisi huomiota, niin saataisiin sitä enemmän. Eihän yksi ihminen paljoa voi tehdä. Hyvä porukka tuolla somessa. Olen psykologi enkä ympäristöalan ihminen, mutta pidän tärkeänä sitä ympäristöasiaa, kun se vaikuttaa kuitenkin meidän terveyteemme ja mielenterveyteemme myös. Kyllä se on todella tärkeä. Olemme kuitenkin sillä tavalla luonnon kanssa vuorovaikutuksessa, että emme ole mitenkään irrallisia. Muovi, mikä täällä on, ajattelen, että se ennen pitkää tulee takaisin meihin. Roskankerääjät ajattelevat, että roska kerää roskaa luokseen. Jos on epäsiistin näköistä, niin siihen ei suhtaudu niin kunnioittavasti. Kyllähän ihmiset tietävät luonnon tilasta vaikka mitä, mutta se ei käänny toiminnaksi monestikaan. Tiedämme, että tulisi tehdä ekologisia valintoja, mutta selittelemme niitä jollakin tavalla, ettei tarvitse tehdä. Mutta ihmisten luontosuhde, luonto jos on tärkeä ja tulee lähemmäksi ihmistä, niin sitten sitä luultavasti haluaa kohdella myös paremmin. Luultavasti sitä kautta. Se vaatisi paradigman muutosta, että kun kuluttamista pitäisi melko paljon vähentää. Ja kertakäyttökuluttamista tulisi vähentää. Me ajattelemme sitten, että ainakin näytämme esimerkkiä keräämällä roskia. Ja ehkä siihen pikkuhiljaa jokin muutos tapahtuu. Kannustus ja kasvatus, tarvittaisiin monenlaisia keinoja.
Eija Rantajärvi [00:12:16]: Onko tämä tumppi sinulle tuttu? [nauraa]
Kaisu Paulanto [00:12:18]: On se valitettavasti. Se on todella ikävä roska, koska se on muovia. Ja siinä on raskasmetalleja. Ne valuvat juuri hulevesien mukana ties minne. Ihmiset ajattelevat, että se on pieni roska. Mutta kun ajattelet sillä tavalla, että niitä tulee monta kertaa päivässä, ja moni ihminen ajattelee samalla tavalla, niin se on aivan hirveä määrä mitä niitä kertyy. Olen joskus huomauttanut, että älä heitä sinne hulevesikaivoon. Niin ei, kun ne kerätään pois sieltä. Ihmiset eivät ehkä tiedä, että ei niitä oikeasti kerätä pois.
Täällä on jokin pallokin.
Eija Rantajärvi [00:12:58]: Nyt lähdemme Hankoon, jossa troolisataman kupeessa tapaamme Inkeri Pekkasen. Hän, yhdessä miehensä Simo Nyrösen kanssa, kuuluu Suomessa tunnettuun ryhmään Roskapostia Hangosta.
Inkeri Pekkanen [00:13:13]: Täällä näkee, mitä kaikkea Itämeressä on. Koska Itämeren vallitsevin tuuli on lounaasta, niin se puskee aivan eteläiseltä Itämereltä roskaa tänne. Silloin kahdeksan vuotta sitten muutin Hankoon. Täällä yleisenä ajanvietteenä on rannoilla käveleminen. Niin halusin tutustua Hangon rantoihin. Järkytyin oikeasti, kuinka paljon se meri tuo roskaa rannoille. En ollut tiennyt sitä. Siitä se sitten lähti, ja se lähti positiivisella tavalla hieman lapasesta. Simo sitten sukeltaa itäsataman satama-altaan pohjasta roskaa. Satama-altaan pohjasta löytyy kaikkein eniten tölkkejä ja pulloja. Kun ottaa päältä tölkkejä pois niin siellä on alla lisää. Saariroskan keruukausi aloitetaan syksymmällä. Parhaana silloin kun alkaa kasvillisuus kuolla, koska silloin roskat löytää paremmin. Sitten jatketaan talvella koko ajan, jos meri jäätyy, niin sitten mennään kävellen. Sitten keväällä jatketaan niin pitkään, kunnes linnut alkavat pesimään. Se on se aika, milloin tulee stoppi, emme mene sinne häiritsemään. Mantereella ei ole oikein sellaisia paikkoja, että olisi lintujen pesintää. Rannoilla käy niin paljon ihmisiä koko ajan, että ei sillä oikein ole merkitystä. Ja kesällä on niin isoja tapahtumia, jolloin sitten kävijät tuottavat sitä roskaa rannoille. Mutta se, että meri ei tuo kesällä niin paljon, hyvin vähän, sillä myrskyjä on harvoin. Lähes kaikki roska, joka rannoilta löytyy, on muovia. Ensimmäisenä roskissa on kaikki sellainen, joka menee suuhun jollain tavalla. Top kolme on tupakantumpit, pullot, elintarvikepakkaukset.
Muovipelletit, tässäkin rannalla välillä menevät mereen, mutta sitten ne tulevat takaisin, eli veivaavat tässä edestakaisin. Sikäli surullista, että tämä ei ole edes päätynyt muoviesineeksi, tämä on pelkkä raaka-aine rannalla. Tästä löytyy sen takia paljon, koska tuo satama on tuossa vieressä, ja sieltä ne todennäköisesti ovat päätyneet mereen, ja kuljetuksen tai lastauksen aikana menneet esimerkiksi rikki, esimerkiksi säkki tai missä niitä on ollutkaan. Hankoon tulee roskia kaukaa mutta myös läheltä. Omista satamista tulee paljon, vessanpöntön kautta heitetyt vanupuikot, nekin tulevat rannalle, kun tulevat välpistä läpi. Kaikki lääkinnälliset roskat joka kerran jollain tavalla järkyttävät. Olen löytänyt aivan lääkkeitä rannoilta, kaikenlaisia ruiskuja ja rauhoittavia, pillereitä, suolaliuospusseja. Alussa yksin keräsin rannoilta, mutta sitten kun aloimme saarissa käymään, nehän ovat totaalisia kaatopaikkoja verrattuna mantereen rantoihin aivan sen takia, että saarisiivoojia on sen verran vähän. Saarissa on se ongelma, että niissä kasvaa hyvin paljon katajaa ja kurtturuusua esimerkiksi. Ja niiden juurakoihin kerääntyy paljon muovia, ja niistä hyvin harva kerää niitä pois. Ongelma on sitten, kun UV-säteily haurastuttaa muovia. Jotkut muovilaadut haurastuvat todella nopeasti. Kun yrittää kerätä sitä muoviroskaa, niin se hajoaa käsiin, se menee aivan pieneksi silpuksi, kun siihen koskee. Sen takia olisi tärkeää saada se muoviroska nopeasti pois ennen kuin UV-säteily hajottaa.
Inkeri Pekkanen [00:16:55]: Erikoisten löytöjen kategoriaan kuuluvat jääkaapit. Niitä on löytynyt käsittämättömän paljon. Löytyy kokonaisia jääkaappeja, ja sitten löytyy irrallisia jääkapin ovia. Ne yllättävää kyllä kelluvat. Myrskyssä aaltojen voima pystyy ne sitten heittämään kalliolle, ja sinne ne jäävät. Ne ovat niin huonossa kunnossa, muovi on sellaista, että se menee kuin näkkileipä rikki. Se menee aivan jauhoksi mitä siellä sisällä on. Jos Hangossa näkee puhtaan rannan, niin luonnollisesti puhdasta rantaa ei ole olemassa. Joku on käynyt siivoamassa, se on fakta. Minua on pyydetty kahteen eri näyttelyyn tuomaan Hangon rantaroskia näytille.
Eija Rantajärvi [00:17:41]: Hieman erilaisia kulttuuriaarteita nämä kuitenkin. Olet saanut hieman palautettakin ilmeisesti, että se on vaikuttanut joidenkin ihmisten käyttäytymiseen.
Inkeri Pekkanen [00:17:50]: Joo. Minulle on aivan henkilökohtaisesti tullut tupakoitsija esimerkiksi sanomaan, että hän ei enää heitä mereen tumppeja. Ja olen myös sellaisenkin huomannut, että kun aikanaan tuli korvatulppia aivan älyttömät määrät rannalle, niin siinä oli selkeä yhteys, että niiden määrä radikaalisti väheni sen näyttelyn jälkeen, se oli mielenkiintoista huomata, että kyllä sillä oli jotain merkitystä. Se on ollut se kantava voima, että olen vienyt julkisuuteen sitä asiaa. Kun meri ei voi huutaa, niin huudan Itämeren puolesta. Tämä on hätähuuto Itämeren puolesta. Muidenkin pitää nähdä se, mitä minä näen.
Eija Rantajärvi [00:18:36]: Siellä kuulimme kahta kansalaisaktiivia, jotka keräävät roskia kaupungista, rannoilta ja saarista. Miltä tämä toiminta teistä vaikuttaa?
Inkeri Pekkanen [00:18:48]: Äärettömän hienoa toimintaa. Meillähän yhtenä merkittävänä osana on se, että me aktivoimme kansalaisia. Ja nykyisin järjestämme myös ympäristökasvatusta. Juuri sen takia, että ihmiset ymmärtäisivät ja näkisivät, että mitä roska on, ja että siitä tulee päästä eroon. Lainsäädännöllinen ja hallinnollinen puoli siinä roskaantumisen estämisessä on erittäin tärkeää. Mutta myös se, että ihmiset näkevät ja kokevat sen, että he myös voivat tehdä jotain asialle. Se on todella tärkeää. Ja se, että se tehdään aivan pienestä asti, lapsuudesta asti, ja koulussa erityisesti. Se, että kun lapset joutuvat siellä, myös teinit, siivoamaan jonkun muun roskia, niin kyllä se nostaa kynnystä siihen, että he itse roskaisivat myöhemmin, kun he tietävät, että joku ne sieltä joutuu keräämään, ja että sillä roskalla on vaikutusta johonkin. Meillä on Siisti Biitsi -kummikouluohjelma kaikille Suomen koululaisille avoin ohjelma. Siinä aivan ensimmäisellä luokalla käydään läpi sitä mikä on roska. Ja siitä lähdetään, että mitä roska voi olla. Materiaaleja ja tällaisia. Lopulta yläkoulussa käydään läpi sitä, että miten voi kansalaisvaikuttaa. Esimerkiksi kirjoitellaan kirjeitä kuntien päättäjille. Ja tulee sellainen kokonaisvaltainen kuva siitä roskaantumisesta ja roskan vaikutuksista, syistä, reiteistä, aivan kaikesta.
Eija Rantajärvi [00:20:09]: Sitä roskaongelmaa ei ratkaista aivan roskan keräyksellä. Pitäisi vaikuttaa sinne toiseen päähän.
Julia Jännäri [00:20:16]: Joo, tämä itse siivoaminen, sehän on laastarointia. Meidän tulisi saada edistettyä sen haavan syntyminen, siihen yritetään iskeä. Että kasvaisi sukupolvi, joka olisi tiedostava. Ja ymmärtäisi sen, että jos sinulla on roskaa ja jos se on ihmisen tuottamaa, niin se ei kuulu luontoon. Sille on omat proseduurinsa sen jälkeen, kun olet käyttänyt asian ja sen elinkaari on lopussa. Sitten se toivottavasti lähtee jonnekin kieroon.
Eija Rantajärvi [00:20:47]: Sanna. Mitä kaupunkirantojen roskatutkimuksissa on saatu selville?
Sanna Suikkanen [00:20:51]: Kaupunkirannoilla, ja oikeastaan koko Suomen rannoilla tämän rantaroskaseurannan mukaan, selvästi eniten, olikohan 90 prosenttia kaikista roskista, on muovia. Ja erityisesti kaupunkirannoilla tupakantumppeja on ollut 70 prosenttia kaikista löydetyistä roskakappaleista. Se on hyvin yleinen roska. Seuraavaksi yleisimpiä roskia ovat ehkä kaikenlaiset muoviriekaleet, joita on melkein puolet. Me olemme yrittäneet tehdä lähdeanalyysiä näistä rantaroskista. Ja sen mukaan rantojen virkistyskäyttö oli kyllä ympäri Suomen kaikilla näillä seurantarannoilla se kaikista merkittävin roskan lähde todennäköisesti. Ainakin puolet tai enemmänkin oli virkistyskäytöstä peräisin olevia roskia.
Eija Rantajärvi [00:21:45]: Eli siihen voisi vaikuttaa käyttäytymiskulttuurin muutoksella melko helpostikin.
Sanna Suikkanen [00:21:49]: Niin, kyllä. Se olisi todella tärkeää, mitä Julia äsken sanoi. Ja tietysti sen lisäksi me tarvitsemme myös toimivan jätehuollon, mikä meillä tietysti suurimmaksi osaksi onkin. Mutta sen täytyy myös koskea esimerkiksi rakennustyömaita. Koska rakentaminen on yksi roskan lähde.
Eija Rantajärvi [00:22:08]: Niin, panoslankoja löytyy paljon.
Sanna Suikkanen [00:22:11]: Joo, erityisesti Helsingissä on melko paljon erilaisista meritäytöistä ja rantarakentamisesta peräisin olevaa roskaa rannoilla.
Eija Rantajärvi [00:22:23]: Vaikuttaa siltä, että rakentamisesta karkaavan roskan ja materiaalin kierrättämisessä pitäisi siis hieman tsempata.
Sanna Suikkanen [00:22:29]: Tällaista on minun tietääkseni kyllä tulossakin.
Eija Rantajärvi [00:22:34]: Onko roskaamiskulttuuri muuttunut tässä vuosikymmenten aikana?
Julia Jännäri [00:22:37]: Esimerkiksi 60-luvulla Ruotsin puolella vielä teetettiin opetusvideo, jota näytettiin yleisesti. Jossa perhe menee rannalle ja katsoo, että hirvittävää miten täällä on roskaa. Ei missään nimessä saa roskata. Sen sijaan perhe laittoi sitten roskansa pahvilaatikkoon, roskien mukana hieman kiviä sinne, ja sitoi sen pahvilaatikon kiinni ja heitti mereen. Eli oli tällainen poissa silmistä, poissa mielestä. Mutta jossain vaiheessa todettiin, että pahvihan ei välttämättä ole sen kaikkein kestävin materiaali vesistöympäristössä. Eli ne hapertuvat, ja roskat nousivat pintaan. Mutta tällaisesta olemme esimerkiksi päässeet jo. Se tiedetään, että ei heitetä sinne mereen mitään tavaroita edes pahvilaatikossa. Eteenpäin mennään, hitaasti mutta varmasti.
Sanna Suikkanen [00:23:26]: Toisaalta sitten ne vanhat synnit osittain löytyvät sieltä merenpohjasta, mitä emme toistaiseksi vielä hyvin tiedä, ja mitä siellä on ja missä, kuinka paljon. Se on sitten seuraavien tutkimusten aiheena meillä.
Eija Rantajärvi [00:23:40]: Jatkossa, onko tarkoitus tutkia roskia myös rantaa syvemmältä?
Sanna Suikkanen [00:23:45]: Joo, kyllä meillä on tarkoituksena kehittää jonkinlainen seurantamenetelmä myös näille pohjalla oleville roskille. Se on yksi tämän EU:n direktiivin vaatimuksista. Pohjoisella Itämerellä ei tehdä tätä pohjatroolausta ollenkaan. Sen takia meillä ei osittain ole tietoa pohjaroskista vielä.
Eija Rantajärvi [00:24:05]: Se on toisaalta hyvä, että täällä ei troolata pohjia. Mutta teillä on suunnitteilla kuitenkin tällaisia pienimuotoisia hellemmin pohjaa kohtelevia tutkimuksia.
Sanna Suikkanen [00:24:17]: joo, kyllä me olemme jo hieman tutkineet erilaisilla näytteenottomenetelmillä sieltä pohjalta löytyviä roskia. Ja sitten me testaamme videointimenetelmää, josta saisimme tietoa pohjan roskista.
Eija Rantajärvi [00:24:36]: Rauman edustalla on tutkittu roskia myös pintaa syvemmältä. Mitä siellä oikein tutkittiin?
Sanna Suikkanen [00:24:41]: Joo. Siellä on tehty oikeastaan kahdenlaista tutkimusta. Siellä on niin sanottu haamuverkkohanke, missä etsittiin karanneita tai hylättyjä kalastuspyydyksiä. Mutta sitten meillä on siellä samalla alueella käynnissä ollut tämä pohjaroskaseurannan testaukset. Suomessa tällä hetkellä kaupallinen kalastus ei näytä olevan merkittävä haamuverkkojen lähde, koska se on käytännössä loppunut meiltä. Mutta aiemmin tietenkin on voinut olla huonompi tilanne. Ja niitä vanhoja verkkoja sieltä pohjasta luultavasti vielä löytyykin. Vapaa-ajan kalastus on todennäköisesti suurempi lähde tällä hetkellä. Esimerkiksi sääolosuhteista johtuen niitä verkkoja katoaa. On arvioitu jopa 2000 verkkoa vuodessa.
Eija Rantajärvi [00:25:33]: Melko suuri määrä.
Palataan takaisin suurimpaan rantaroskaan. Kuinka tumppauskulttuuria voitaisiin kehittää?
Julia Jännäri [00:25:40]: Näihin tumppeihin olemme päättäneet keskittyä myös hyvin vahvasti. Tiedetään, että tumppi on maailman ja Suomen yleisin roska, niin haluamme tarjota ratkaisuja myös siihen. Olemme esimerkiksi lanseeranneet taskutuhkiksen. Sen sijaan, että tupakoitsija tumppaa kadulle, hän voi laittaa sen tumppinsa tähän taskutuhkikseen. Kun se on täynnä, niin sitten tyhjentää sen roskakoriin. Tumppi on maailman yleisin roska. Ja sehän on meidän kaikkien etumme mukaista, että tumppaaminen luontoon loppuisi kokonaan. Se ajatuksen muuttuminen on se, mikä tulisi saada ihmisille. Tiedostettaisiin, että mitkä ovat ne ongelmat, jotka luontoon päätyvästä tumpista seuraavat.
Eija Rantajärvi [00:26:26]: Taskutuhkis kuulostaa kyllä melko trendikkäältä.
Julia Jännäri [00:26:29]: Joo, kyllä. Ja se voi juuri olla tällainen muotiasuste siinä myös. Olemme tehneet esimerkiksi festivaalien kanssa yhteistyötä. Meillä on tällainen Siisti biitsi, rantojen siivouksen talkoo-ohjelma, joka on kaikille kansalaisille suunnattu. Mutta haluamme aktivoida ihmisiä, ja haluamme myös tukea tätä rantaroskadataa tukevaa tietoa sitten muilta alueilta kuin mistä nämä rantaroskaseurannat tehdään. Koska sitä dataa pitää kerätä, niin meillä on mobiilisovellus, mihin voi merkata löydetyt roskat. Siisti biitsissä olemme lajitelleet nämä roskat pelkästään materiaalipääluokkiin. Eli sen kautta pystyy hyvin vahvasti seuraamaan sitä, että esimerkiksi muovi on kaikkein yleisin. Tai tupakantumppi on yksittäisistä roskista kaikkein yleisin. Erittäin tärkeää ja hyvää tietoa. Olemme lanseeranneet kummikouluohjelman. Ajatuksena tässä ohjelmassa on se, että nämä kummikoulut, ne ottavat itselleen kummirannan. Ja sitä kummirantaa siivotaan sitten kahdesti vuodessa. Samalla kun me saamme siitä dataa, niin heille kertyy oma datapankki, ja he pääsevät seuraamaan sitä, miten se heidän rantansa kehittyy. Ja voi myös käyttää sitä dataa, miten he haluavat. Esimerkiksi matematiikan tunnilla.
Eija Rantajärvi [00:27:43]: Rantasiivous voi olla välillä hieman salapoliisityötäkin, jos yrittää selvittää kuinka roskat ovat, ja mistä ne roskat ovat sinne eksyneet.
Julia Jännäri [00:27:50]: Kyllä. Roskien reitit, ja syyt roskaantumiselle, ne ovat merkittävässä osassa tässä.
Sanna Suikkanen [00:27:59]: Nythän meillä alkaa, olemme jo 10 vuotta ainakin, meillä on aineistoa näistä rantaroskaseurannoista. Niin toki seuranta jatkuu edelleen. Ja sitten meillä on eritasoisia tavoitteita. Kaikista viimeisimmät tavoitteet ovat, että vuoteen 2024 mennessä tupakantumppien määrä kaupunkien rannoilla vähenisi merkittävästi. Ja samalla muovin määrä meriympäristössä laskisi vähintään 30 prosenttia vuoden 2015 tasosta. Ja samansuuntaisia tavoitteita on myös Helcomissa, eli Itämeren alueen maissa. Eli Helcom on? Itämeren suojelukomissio. Ja siellä myös rantaroskiin liittyy sellainen tavoite, että niiden määrää tulisi vähentää 30 prosenttia vuoteen 2025 mennessä.
Eija Rantajärvi [00:28:53]: Minkä kokoluokan roskasta me nyt sitten puhumme?
Sanna Suikkanen [00:28:56]: Suunnilleen tupakantumpit ovat pienimpiä, jotka siihen lasketaan. Suomessa on vielä myös paljon tekemistä, vaikka EU:n tasolla katsottuna löytyy paljon ongelmallisimpia paikkoja ja rantoja, esimerkiksi Välimereltä ja Pohjanmeren rannikoilta.
Eija Rantajärvi [00:29:17]: Mutta meillä on kyllä tarvetta parantaa.
Sanna Suikkanen [00:29:18]: Kyllä. Ehdottomasti.
Julia Jännäri [00:29:21]: Tumpit jääkööt historiaan tai taskutuhkikseen.
Eija Rantajärvi [00:29:25]: Ja roskan matka pysäytetään heti alkuun, ei päästetä ympäristöön.
Julia Jännäri [00:29:31]: Juuri näin.
Eija Rantajärvi [00:29:32]: Kaikkeen roskaamiseen ei toki yksittäinen kansalainen voi vaikuttaa. Mutta voitteko antaa joitain neuvoja?
Julia Jännäri [00:29:38]: Kulutustottumukset ovat todella tärkeitä. Ja se, että luonto ei ole oikea paikka roskille. Meillä on niin herkkä ja rakas Itämeri, että kaikki pienetkin teot auttavat eteenpäin. Ja se, että ympäristöteon ei tarvitse olla aivan maailman suurin. Pienistä teoista tulee suuret virrat.
Sanna Suikkanen [00:30:01]: Melko samanlaiset mietteet. Kyllä mitä kansalainen voi tässä tehdä, niin vähintään se, että jos lähtee retkelle merenrantaan, niin jos on pakko ottaa muovisia, esimerkiksi salaattiastioita tai muita mukaan, niin vähintään sitten ottaa ne mukaan, kun lähtee. Ei jätä sinne. Tai sitten laittaa roskakoriin. Mutta tietenkin jos roskakoria ei ole lähellä, niin kantaa mukanaan pois.
Eija Rantajärvi [00:30:32]: Että hieman tsemppausta.
Julia, mikä on hauskin rantaroska jonka olet löytänyt?
Julia Jännäri [00:30:34]: Viime vuonna koulujen päättäjäisten jälkeen olimme Hangossa siivoamassa, ja sieltä löytyi rantakalliolta puoliksi poltettu ruotsin kirja kahdeksannelta luokalta. [nauraa] Joku oli saanut aivan tarpeekseen.
Eija Rantajärvi [00:30:50]: Entä sitten hylätty lasikuituvene tuolla rannalla? Onko sekin meriroska?
Sanna Suikkanen [00:30:56]: Kyllä se on. Se on ihmisen tuottama kiinteä esine väärässä paikassa. Niitä löytyy tumpista veneeseen niitä roskia. Kokoluokkaa riittää. Ja jääkaappiin.
[musiikkia]
Eija Rantajärvi [00:31:18]: Nyt pulinat pois, ja kiitos Sanna, Julia, Kaisu ja Inkeri. Kiitos myös sinulle, että kuuntelit Pulinaa Itämerestä, kun teimme tumpista asiaa. Podcastin tuottaa Suomen ympäristökeskus osana merenhoidon toteutusta. Höristä korviasi myös seuraavan jakson äärellä. Silloin kuljemme muovihippusen kyydissä.
[00:31:44 seuraavan jakson lyhyt teaseri]
Eija Rantajärvi [00:31:56]: Olipa kerran roska. Ja sen pituinen se.
[äänite päättyy]