Mikromuovien esiintyminen Suomen avomerialueen kalastossa

Tutkimuksessa kehitetään menetelmää, jonka avulla voidaan eristää mikromuovihiukkasia kalojen ruonsulatuselimistöstä sekä arvioida mikromuovien määrää ihmisravinnoksi käytettävissä avomerikalalajeissa, silakassa ja kilohailissa. Kalanäytteitä kerätään tutkimusalus Arandan syyskaudella tehtävien tutkimusmatkojen aikana Selkämereltä, Pohjoiselta Itämereltä ja Suomenlahdelta vuosina 2015 ja 2016.

Työ on oleellinen osa Meriroska-hanketta missä selvitetään mikroroskan ja mikromuovin esiintymistä Itämeren ekosysteemissä. Tutkimus tuottaa uutta kansallisesti tärkeää tietoa mikroskooppisen muoviroskan esiintymisestä ravintoverkossa, ja auttaa arvioimaan tästä sekä kaloille ja sitä kautta mahdollisesti ihmisille koituvia haittoja.

Hankkeen perustiedot:

Aloitusvuosi: 2015
Lopetusvuosi: 2017
Vaihe: Aktiivinen
Vastuuhenkilö: Stjepan Budimir (SYKE)
Muut henkilöt: Maiju Lehtiniemi (SYKE), Outi Setälä (SYKE)
Rahoittajat: Ympäristöministeriö
Yhteistyötahot: Luonnonvarakeskus (LUKE)

Julkaistu 27.4.2017 klo 13.46, päivitetty 13.2.2024 klo 17.55

Aihealue:
Kohderyhmä: