Hyppää sisältöön

Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Suomen luonnon päivästä osa uutta kansanperinnettä

Tiedote 11.6.2015 klo 9.31

Suomen ympäristökeskus, Suomen luonnonsuojeluliitto, Metsähallituksen luontopalvelut ja Biologian ja maantieteen opettajien liitto tiedottavat

Suomen luonnon päivän logo

Maamme ainutlaatuista luontoa juhlitaan nyt kolmatta kertaa, kun Suomen luonnon päivää vietetään elokuun viimeisenä lauantaina 29.8.2015. Suomen luonnon päivänä juhlistetaan luontomme tuomaa iloa ja sen hyvinvointia edistävää vaikutusta.

Juhlan kunniaksi järjestetään retkiä ja monenlaisia luontoon liittyviä tapahtumia ympäri Suomea. Koululaisille tarjotaan mahdollisuuksia osallistua päivän viettoon päivää edeltävällä viikolla. Suomen luonnon päivän suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso, rouva Jenni Haukio.

Espoon kaupunki haastaa kunnat ja kaupungit osallistumaan

Suomen luonnon päivänä vietetään myös Espoo -päivää. Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä on haastanut kaikki Suomen kunnan- ja kaupunginjohtajat kutsumaan kuntalaiset ja kaupunkilaiset mukaan viettämään Suomen luonnon päivää. Kaupunginjohtaja Mäkelä näkee luonnon tärkeänä osana suomalaisten elämää ja luontoelämykset merkittävänä osana kulttuuriamme.

"Kun Espoon kaupunki teki oman strategisen hallitusohjelmansa, jota kutsumme Espoo-tarinaksi, saimme espoolaisilta noin 20 000 kommenttia koskien tulevaisuuden Espoota. Eniten mainintoja oli sanasta luonto. Espoolaisille se merkitsi merta ja Nuuksion erämaita, ja erityisesti oman asuinalueen lähiluontoa", Mäkelä sanoo.

Tule mukaan juhlimaan

Suomen luonnon päivä tarjoaa mahdollisuuden olla mukana luomassa uutta suomalaista kansanperinnettä.

Erilaiset yhteisöt ja kaikki kansalaiset ovat tervetulleita osallistumaan päivän viettoon haluamallaan tavalla. Suomen luonnon päivän verkkosivuilla on tietoa tämän vuoden ohjelmasta sekä vinkkejä tapahtumien järjestämiseen. Lisäksi tänä vuonna juhlijoille on tarjolla Retkipaikka -sivuston tarjoamana karttasovellus, jonne voi ilmoittaa oman tapahtuman ja josta näkee oman lähialueen tapahtumatarjonnan. Karttasovellus avataan kesäkuun aikana.

Bosgårdin tilan laidun
Laidun Bosgårdin tilan luontopolun varrella. Kuva: Minna Pekkonen

Viime vuonna Suomen luontoa juhlistettiin jo eri puolilla Suomea yli sadassa tapahtumassa. Näitä oli järjestämässä yli 90 organisaatiota järjestöistä ministeriöihin. Tapahtumiin osallistui yli 11 000 suomalaista. Kaiken kaikkiaan juhlaan osallistuneiden määrä oli suurempi, sillä moni suomalainen juhlisti päivää omatoimisesti sienestyksen tai marjastuksen, ulkoilun ja hyvän seuran merkeissä.

Suomen luonnon päivänä vietetään myös muun muassa Retkipäivää, Marttojen sienipäivää ja Geologian päivää.

Suomen luonnon päivän viralliset järjestäjät ovat Suomen ympäristökeskus, Suomen luonnonsuojeluliitto, Metsähallituksen luontopalvelut ja Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL. Päivän pääjuhlaa vietetään Suomen luontokeskus Haltiassa, Nuuksiossa.

Suomen luonnon päivän löydät myös Facebookista (SuomenLuonnonPaiva) ja Twitteristä #luonnonpaiva

Lisätietoja

Projektikoordinaattori Raija Savikko, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 040 661 5477, etunimi.sukunimi@sll.fi

Viestintäpäällikkö Matti Nieminen, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 050 564 2283, etunimi.sukunimi@sll.fi

Suunnittelija Minna Pekkonen, Suomen ympäristökeskus, puh. 0295 525 1770, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Viestintäjohtaja Satu Tyry-Salo, Espoon kaupunki, puh. 046 877 1445, etunimi.sukunimi@espoo.fi

Linkit


Kohderyhmä: