Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) päätoimipaikka muuttaa 19.11.2018 Töölöstä Helsingin yliopiston Viikin kampukselle osoitteeseen Latokartanonkaari 11. Viikissä SYKE tulee toimimaan modernissa työympär...
Älyteknologiaa hyödyntävä navigointipoijujärjestelmä otettiin käyttöön lokakuussa. Se välittää satelliitin kautta ajantasaista tietoa Itämeren öljypitoisuuksista ja muista veden laatuun vaikuttavista ...
Suomen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden huippualueet on ensimmäistä kertaa koottu kartalle. Tutkimuksen mukaan kuitenkin kolme neljäsosaa merkittävistä vedenalaisista luontoarvoista jää nykyi...
Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen #arkimaisema-valokuvakilpailun parhaat on palkittu. 20.10. vietetyn kansainvälisen maisemapäivän kunniaksi Instagramissa järjestetyn kilpailun kuvissa...
Peltojen kipsikäsittelyllä voitaisiin vähentää vuosittain jopa 300 tonnia maataloudesta Itämereen tulevaa fosforikuormaa. Helsingin yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen tutkijat suosittavat, että k...
Aalto-yliopiston Muotoilun laitoksen taiteellinen tutkimus Working with Soil on valittu yhdeksi Venetsian kolmannen tutkimuspaviljongin hankkeista. Taideyliopisto järjestää tutkimuspaviljongin Venetsi...
Monet tuntureiden kasvilajit ovat riippuvaisia myöhään sulavista kinoksista. Lumi tarjoaa suojaa talven kovilta pakkasilta, mutta se myös rajoittaa kasvukauden pituutta estäen eteläisempien lajien lev...
Kansainvälisenä maisemapäivänä lauantaina 20.10.2018 ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus järjestävät arkimaisema-aiheisen valokuvakilpailun Instagramissa. Ota kuva arkimaisemastasi ja osalli...
Meriluonnon biologisen monimuotoisuuden turvaamiseksi tarvitaan uusia keinoja. Ekologinen kompensaatio on uusi keino turvata meriluonnon monimuotoisuutta. Sen perusajatuksena on hyvittää ihmistoiminna...
Tutkimusalus Arandan ensimmäinen seurantamatka peruskorjauksen jälkeen onnistui haastavista keliolosuhteista ja lyhentyneestä matka-ajasta huolimatta hyvin. Tutkimustulokset kertovat, että Suomenlahde...
Uudessa ensi vuoden alkuun kestävässä verkkoseminaarisarjassa tarkastellaan kuluttajien mahdollisuuksia vaikuttaa vesistöjen tilaan. SYKEn asiantuntijat luotsaavat keskusteluja, joissa käsitellään muu...
EU:n rahoittama CWPharma-projekti tutkii lääkeainejäämiä kuudesta Itämeren alueen jokivesistöstä. Tavoitteena on saada nykyistä tarkempi käsitys Itämereen kulkeutuvien lääkeaineiden päästöistä ja pääs...
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma METSOn tutkimus- ja kehittämishankkeet ovat niistä tehdyn vaikuttavuusarvioinnin mukaan parantaneet edellytyksiä luonnon monimuotoisuuden turvaami...
Tulevaisuudessa esimerkiksi metsätalouden valumavesiä voidaan puhdistaa puuaineksella - hakkuutähteillä ja pienpuulla - kiertotalouden hengessä. Juuri käynnistyneessä PuuMaVesi-hankkeessa tutkitaan pu...
EU:n komissio on julkistanut uuden ympäristöjalanjäljen laskentamenetelmän, joka tarjoaa yrityksille mahdollisuuden arvioida tuotteidensa ympäristölaatua ja viestiä siitä entistä selkeämmin asiakkaill...
Suuri osa Suomea lähivuosina uhkaavista sää- ja ilmastoriskeistä on hallittavissa hyvällä varautumisella. Tietämys riskeistä on nyt koottu yhteen valtioneuvoston tilaamassa ”Sää- ja ilmastoriskien arv...
Peruskorjattu merentutkimusalus Aranda on tänään luovutettu Suomen ympäristökeskukselle. Uudistustyön teki Rauma Marine Constructions Oy telakallaan Raumalla. Aranda suuntaa ensimmäiselle tutkimusmatk...
Kuluneen kesän aikana harlekiinileppäpirkosta on tehty useita havaintoja Suomessa. Alun perin Aasian itäosista peräisin oleva harlekiinileppäpirkko (Harmonia axyridis) on leppäpirkkolaji, jota on käyt...
Maailman maat ovat tehneet päätöksen keväällä 2018 esille tulleen otsonikerrosta tuhoavan päästölähteen löytämiseksi ja päästöjen lopettamiseksi. Päästölähteen kuriin saaminen on tärkeää, jotta otsoni...
Kunnianhimoisia päästövähennyksiä tavoittelevien Hinku-kuntien kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat vuodesta 2015 vuoteen 2016 kaksi prosenttia. Suomen kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat vastaavana aikana 6...