Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Hallitusohjelma vauhdittamaan rakennusten puhtaita energiaratkaisuja

Uutinen 9.5.2019 klo 15.04

Tutkijat ovat laatineet politiikkasuosituksen hallitusohjelmaneuvottelijoille rakennusten puhtaiden energiaratkaisujen edistämiseksi. Uusien ratkaisujen käyttöönottoa on tärkeää nopeuttaa politiikkatoimilla, jotta Suomen päästöt saadaan nopeasti vähenemään. Tekniset ratkaisut tähän ovat valmiina.

kerrostalon aurinkopaneelit
Kuva: HSSR Oy

Suomen kasvihuonekaasupäästöistä noin kolmasosa on peräisin rakentamisesta, rakennusten käytöstä sekä rakennusmateriaalien valmistamisesta. Rakennusten puhtaita energiaratkaisuja voidaan vauhdittaa kiristämällä määräyksiä ja luomalla kannustimia uusien ja korjattavien rakennusten päästöjen vähentämiseksi.

Rakennuskanta uudistuu vain noin 1-2 % vuodessa, joten nykyisen rakennuskannan päästöjä on pienennettävä määrätietoisesti ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Ratkaisut tähän ovat valmiina: olemassa olevia rakennuksia voidaan saneerata energiatehokkuudeltaan jopa laadukkaiden uusien rakennusten veroisiksi. Puhtaat energiaratkaisut ovat esimerkiksi ympäristön lämpöä hyödyntäviä lämpöpumppuja, poistoilman ja jäteveden lämmön talteenottoa, aurinkoenergiaa, energian varastointia, sisäolosuhteiden seurantaa, kulutusjoustoautomaatiota sekä sähköajoneuvojen latauspisteitä.

  • Politiikkasuositus hallitusohjelmaneuvottelijoille rakennusten puhtaiden energiaratkaisujen edistämiseksi.

Smart Energy Transition -hankkeesta rakennusten puhtaiden ja älykkäiden enenergiaratkaisujen edistämisestä antaa lisätietoja:

  • Erikoistutkija Paula Kivimaa, Suomen ympäristökeskus ja Sussexin yliopisto, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi, puh. 0400 148 849
  • Yliopistotutkija Kaisa Matschoss, Helsingin yliopisto, kaisa.matschoss@helsinki.fi, puh. 0400 871597
  • Smart Energy Transition -konsortion johtaja, professori Armi Temmes, Aalto-yliopisto, armi.temmes@aalto.fi, puh. 040 3538315

Kohderyhmä: