Pulinaa Itämerestä -podcast, K1, jakso 2 Muovihippusen kyydissä
Length of recording: 00:36:40
[Alkumusiikki 00:00:00 - 00:00:08]
Eija Rantajärvi: Minne ne voi karata?
Jyri Tirroniemi: [00:00:08]: Ne voi joko mennä sinne maaperään tai sitten sinne hulevesiin ja hulevesien mukana ne sitten päätyy lähivesistöön…
Eija Rantajärvi: Oletko koskaan miettinyt, mitä mereen joutuneelle roskalle käy vuosien saatossa? Entä miten muovin matka meressä jatkuu, ja mitä yhteistä on merellä, jalkapallokentällä ja maantiellä? Pulinaa Itämerestä -podcastissa etsin vastauksia muun muassa näihin kysymyksiin. Matkaamme muovihippusen kyydissä eli selvitämme sen reittejä mereen ja meressä. Minä olen Eija Rantajärvi, ja asiantuntijoina studiossa ovat Pinja Näkki ja Olli Hakala. Tervetuloa mukaan!
Eija Rantajärvi [00:01:05]: Pinja, sinä olet meribiologi ja työskentelet tutkijana Suomen Ympäristökeskuksessa. Tutkit mikromuovia ja muutakin meriroskaa, sitä, mistä niitä mereen tulee ja niiden vaikutuksia Itämeren elämään. Mitä kysymyksiä ratkot työkentälläsi tällä hetkellä?
Pinja Näkki [00:01:25]: Nyt juuri on meneillä oikeastaan kaikenlaista. Pääasiassa työskentelen kahdessa tällaisessa Suomen Akatemian rahoittamassa isossa tutkimushankkeessa, joista toisessa tutkitaan sitä, miten tällaiset isokokoiset muoviroskat hapertuvat mikromuoviksi ja miten mikromuovit ja niissä olevat lisäaineet kulkeutuvat ravintoverkossa aina eläinplanktonista merilintuihin asti. Sitten taas tässä toisessa hankkeessa keskitymme siihen, miten biomuovit todellisuudessa hajoavat meriympäristössä. Siihen liittyen meillä on kenttätutkimuksia käynnissä useissa eri paikoissa Euroopan rannikolla. Näiden isojen hankkeiden lisäksi on kaikenlaista pientä, eli tutkitaan myös sitä, mitä merilintujen pesistä löytyy, onko siellä kuinka paljon muovia. Sitten hankesuunnittelua ja mikromuoviseurantojen kehitystä.
Eija Rantajärvi [00:02:15]: Olli, sinä olet maisema-arkkitehti ja ympäristösuunnittelija. Työskentelet WSP Finland Oy:ssä suunnitellen kaupungin katuja, puistoja, liikuntapaikkoja, ranta-alueita, vesihuoltoa ja hulevesien hallintaa. Olet antanut hulevesien mikromuovia koskevissa hankkeissa myös selvitysapua Suomen Ympäristökeskukselle. Kerrotko, miten nämä selvitykset oikein lähtivät käyntiin?
Olli Hakala [00:02:40]: Silloin 2016 kiinnostuin tästä aiheesta. Samoihin aikoihin ilmestyi Pohjoismaista tällaisia tutkimuksia päästölähteistä, sellaisia laajempia arvioita. Siinä huomasin, että tieliikenteestä päästöt oli useissa tutkimuksissa ja selvityksissä arvioitu suurimmaksi ja sitten hulevedet yhdeksi merkittävimmäksi reitiksi mereen. Kiinnostuin aiheesta ja otin Outi Setälään yhteyttä Sykeeseen. Halusin tietoa Outilta, mutta Outi sitten sanoi, että tästä on aika paljon tiedossa puutteissa, haluatko lähetä selvittämään ja laskemaan näistä auton renkaiden kulumaa. Lähdin sitten mukaan. Vuonna 2017 tein siihen Syken Policy briefiin, tämmöisen rengaskuluma laskeuman, sellasen lyhyt yhteenveto tästä aiheesta. Sitten jatkoin muissakin Sykkeen hankkeissa aiheeseen liittyen. Myös tein rengaskulmalaskelmia Suomen merialueiden roskaantumisen lähteet -julkaisuun. Minulla oli myös siinä vastuualueenani myös tiemerkit ja massat ja maalit, kuinka paljon niistä mahdollisesti olisi päästöjä. Sitten infra- ja ympäristörakentamisen aiheuttamat mikromuovikuormitus myös. Yrittää selvittää näitä aiheita siinä julkaisussa.
Eija Rantajärvi [00:04:23]: Hulevedet ovat yksi tärkeä kulkureitti meriroskalle. Voitko vähän tarkentaa, mitä hulevesi oikein onkaan?
Olli Hakala [00:04:31]: Hulevesihän on rakennetuilta pinnoilta huuhtoutuvaa sade- ja sulamisvettä. Suomessa asemakaava-alueella hallinnasta vastaa kunta. Se on maankäyttö- ja rakennuslaissa. Sitten kiinteistönomistaja, -haltija taas vastaa tontilla muodostuvien hulevesien hallinnasta.
Eija Rantajärvi [00:05:01]: Hulevesiviemäreistä vedet sitten menevät putkia pitkin jonnekin, mutta mihinkä ne menee?
Olli Hakala [00:05:07]: Perus ratkaisu on ollut, että ne johdetaan suoraan lähimpään vesistöön. Viime vuosina siihen on tosiaan alettu kiinnittää huomiota. Mainitsin maankäyttö- ja rakennuslain. Siellä on nyt hulevesien hallintaan liittyviä uusia, yleisiä tavoitteita määritelty. Nykyään tosiaan pyritään hulevesiä hallitsemaan ja tekemään tällaisia viivyttäviä, imeyttäviä ratkaisuja.
Eija Rantajärvi [00:05:40]: Onko vesistöihin ja mereen päätyville hulevesien laadulle asetettu jotain normeja?
Olli Hakala [00:05:46]: Ihan suoraan sellaisia juuri hulevesiä koskevia haitta-ainepitoisuus mitään ohjearvoja tai kynnysarvoja ei ole Suomessa. Hulevesiä koskevat monet lait. Tavoitteet, joita esimerkiksi maankäyttö- ja rakennuslaissa on, ovat aika yleisiä. Pyritään niitä imeyttämään ja viivyttämään siellä syntypaikalla. Sitten yleisesti todetaan, että nämä eivät saisi aiheuttaa haittaa tai vahinkoa ympäristölle, pohjavesiin, kiinteistölle.
Eija Rantajärvi [00:06:25]: Mutta mistä ne pienet muovihippuset sitten mereen joutuvat?
Pinja Näkki [00:06:37]: Mikromuovin lähteitä on oikeastaan ihan kaikkialla, missä vain on ihmistoimintaa. Karkeasti voidaan sanoa, että suurin osa mikromuoveista tulee maaympäristöstä, mutta toki merelläkin on erilaisia lähteitä ja toimintoja, jotka mikromuovia tuottaa ja vapauttaa. Yleensä kun puhutaan mikromuoveista, tehdään jako kahteen erilaiseen ryhmään. On primäärejä mikromuoveja, jotka on valmiiksi pieneen kokoon valmistettuja. Tällaisia ovat esimerkiksi kosmetiikassa tai muoviteollisuudessa käytetyt pienet rakenteet tai pelletit, ja myös esimerkiksi glitter kuuluu primäärisiin mikromuoveihin. Sitten tämä toinen ryhmä on sekundäärisiä mikromuoveja, ja niitä syntyy haurastumalla ja kulumalla isommista muovituotteista tai muovia sisältävistä materiaaleista. Tällaisia ovat esimerkiksi auton renkaat tai erilaiset tekstiilit ja maalipinnoitteen. Tosiaan niitä lähteitä on niin paljon kuin oikeastaan voidaan kuvitella. Tuntuu siltä, että käyttöön on vakiintumassa tällainen määritelmä, että mikromuovit ovat sellaisia muovihippusia, jotka ovat kooltaan alle viisi millimetriä. Yläraja menee siellä. Ehkä näin yleisesti voidaan sanoa, että alaraja liikkuu siellä jossain mikrometrin kokoluokassa noin suunnilleen. Kokohaitari on tosiaan tosi laaja. Kun ajatellaan, että ne viiden millimetrin kokoiset hippuset ovat sellaisia, että niitä voidaan nähdä paljaalla silmällä. Sitten kun siitä lähdetään alaspäin, eihän meillä ole mitään mahdollisuutta sitten paljaalla silmällä nähdä enää niitä kymmenienkään mikrometrin kokoisia hippusia. Siihen tarvitaan jo edistyksellisiä mikroskooppeja.
Missä se muovi ympäristössä on, vaikuttaa todella paljon siihen, kuinka nopeasti ja miten haurastuminen tapahtuu. Yleisesti on tiedossa, että esimerkiksi juuri rantaympäristössä haurastuminen on kaikkein tehokkainta ja nopeinta. Siihen vaikuttaa se, että rannalla usein voi olla paahteista, eli on paljon auringon UV-säteily, joka on tärkein muoveja haurastuttava voima. Auringon UV-säteily saa aikaan muovin pinnassa mikroskooppisen pieniä halkeamia, joista se haurastuminen lähtee käyntiin. Jos muovikappale on meressä tai siellä pinnan allakin uponneena, niin eihän se auringon UV-säteily samalla tavalla sitten pääse siihen vaikuttamaan. Lisäksi rantaympäristössä on myös muita tekijöitä, jotka edesauttavat haurastumista. Siellä voi olla suuriakin lämpötilavaihteluita etenkin meillä täällä pohjoisessa, eli tapahtuu jäätymistä ja sulamista. Kun aallot tulevat rantaan ja vetäytyvät taas pois ja kuljettavat mukanaan muovia, muoviroskahan hioutuu rantahiekkaa tai kivikkoa vasten, ja se vielä lisää auttaa sitä, että siitä pääsee irtoamaan näitä pieniä kappaleita. Tosiaan rannat ovat niin sanotusti sellaisia hot spotteja, missä mikromuoveja helposti sitten pääsee syntymään. Mikromuovien seuranta meillä täällä on oikeastaan osa tällaista laajempaa mikroroskien seurantaa, ne voivat olla vaikka ihan pientä metallia tai lasia tai esimerkiksi luonnonkuituisia tekstiilikuituja ja muita. Eli me seuraamme oikeastaan ihan kaikkea roskaa, josta mikromuovi on vain osa. Se, miksi näin tehdään, johtuu tällaisesta EU:n meristrategiadirektiivistä, joka velvoittaa kaikkia EU:n jäsenmaita seuraamaan mikroroskan määrää.
Eija Rantajärvi [00:10:17]: Se on itse asiassa meren hoitoa. Eikö vain?
Pinja Näkki [00:10:23]: Kyllä, juuri näin. Se onkin todella hienoa, että sitä tehdään joka puolella Eurooppaa, eli me saamme kattavasti tietoa monilta merialueilta siitä, mikä tilanne oikeastaan on, ja voimme siihen sitten suhteuttaa, millaista täällä Itämeressä on millaista esimerkiksi Välimerellä. Se on suhteellisen uusi asia tää mikroroskien seuranta. Sitä on alettu kehittää täällä Suomessa Sykessä siinä noin vuoden 2012 paikkeilla eli kymmenisen vuotta sitten. Se saattaa kuulostaa pitkältä ajalta, mutta kun otetaan huomioon, että tätä aihetta ei oikeastaan ollut olemassa aiemmin tai sitä ei tiedetty, että tällaistakin pitäisi tutkia, niin kaikki on pitänyt aloittaa alusta. On pitänyt kehittää näytteenottomenetelmät ja näytteiden käsittelymenetelmät ja se, miten kappaleita tunnistetaan, niin oikeastaan tässä kymmenessä vuodessa ollaan vasta päästy alkuun näiden seurantojen suhteen. Mikromuovien lähteiden ja reittien tunteminen on avainasemassa siinä, että me voimme ehkäistä niiden päästöjä mereen. Se, minkä takia nimenomaan ehkäisy on tärkeää, johtuu siitä, että kun mikromuovi on päätynyt mereen, sitä on ihan mahdotonta sieltä enää saada pois, eli sen takia paukut kannattaa laittaa nimenomaan siihen, että estetään päästöjä mahdollisimman tehokkaasti.
Eija Rantajärvi [00:11:45]: Palataan taas sinne hulevesiin. Minkälaista mönjää kaupunkien hulevesien mukana mereen voi kulkeutua?
Olli Hakala [00:11:53]: Kaupunkien hulevedethän vaihtelevat laadultaan todella paljon ajallisesti ja paikallisesti. Tämän vuoksi ehkä on vaikea määrittää juuri niitä haitta-ainekohtaisia normeja. Mikromuovit ovat aika uusi aihe hulevesipuolellakin, ja sitten hulevesien laadullinen hallinta on oikeastaan lähtenyt muista haitta-aineista, mitä hulevesistä on löytynyt. Sitten jos puhutaan mikromuovista hulevesissä, mikromuovit ovat, niin kuin Pinjakin sanoi, aika uusi alue ylipäätään. Tosi vähän on tietoa kertynyt virtaavasta hulevedestä ja sen sisältämistä mikromuoveista. Kuitenkin sen verran, mitä olen itse niitä päässyt selvittämään, olemme tehneet ihan in-situ -tutkimusta siitä, Pietu Pankkonen on muun muassa tehnyt meille diplomityön WSP Finland Oy:ssä tästä aiheesta. Hulevesistä löytyi paljon erilaatuista ja -kokoista mikromuovia. Meidän pilottilaitteessamme on sellainen laite, jonne tulee vilkkaalta kaupungin kadulta hulevesiä. Olen ryöminyt viivytysaltaassa. Siellä on todella likaista ja haisevaa. Ei ole mukava paikka ollenkaan.
Eija Rantajärvi [00:13:26]: On esitetty arvio, että suurin osa mikromuovista on peräisin tieliikenteestä. Mihin tää perustuu?
Olli Hakala [00:13:33]: Useissa selvityksissähän on, varsinkin EU:ssa ja Pohjoismaissa, kun puhutaan mikromuoveista, autonrengaskuluma ja tiemerkintämassat, on arvioitu laskennallisesti suurimmaksi, ja niillä yleensä se reitti näissä kaikissa selvityksissä on todettu, että se on hulevedet. Sen vuoksi näen hulevedet tärkeänä.
Eija Rantajärvi [00:14:01]: Olet ollut suunnittelemassa tällaista hulevesiarkkua. Mikä ihmeen hökötys se on?
Olli Hakala [00:14:06]: Kehitin hulevesien suodatusratkaisun, ja siinä uutta on oikeastaan se hydrauliikka, että se seuraa sadetapahtumaa tarkoittaen sitä, että puhdistusteho seuraa virtaamaa, joka sinne tulee.
Eija Rantajärvi [00:14:25]: Virtaama tarkoittaa siis tiettyä vesimäärää, joka kulkee tietyssä ajassa tietyssä tilavuudessa, vai miten määrittelet sen?
Olli Hakala [00:14:32]: Juuri sitä se tarkoittaa, joo. Siinä alkuvaiheessa vedellä on sellainen pitempi suotautumismatka, sitten taas kun ollaan huippuvirtaamassa, silloin sillä on korkein painetaso, jolloin virtaamakin suodattimen läpi on optimaalinen. Tällaisia maan alle sijoitettuja suodatuslaitteita on erilaisia. Minullakin se on aika sellainen tyypillinen kolmivaiheinen prosessi siinä. Siinä on laskeutusallas ja karkeasuodatus ja hienosuodatus. Olen ensin tutkinut virtaamia laboratoriossa sellaisessa pienemmällä prototyypillä. Niistä tutkimuksista saatiin tietoa siitä, mikä on veden läpäisevyys ja kuinka suuri laitteen pitää olla, kun on tietynlainen virtaama. Sen prototyypin jälkeen rakennettiin Taivallahteen Helsinkiin pilotti, joka tehtiin samaan aikaan, kun sinne rakennettiin hulevesiviemäri, niin siihen samaan kaivantoon sijoitettiin sellainen hulevesiarkku siihen viereen, jonne ohjataan osa hulevesistä. Siellä me olemme tehneet muutaman tutkimuksen, jossa olemme keskittyneet enimmäkseen mikromuoveihin. Malleihin syötetään tieto yleensä yhden valuma-alueen tai usean valuma-alueen ominaisuuksista. Sitten sinne syötetään joku sadetieto, ja sitten me syötämme sinne tiedon verkostosta tietenkin. Sitten tuloksista voidaan kaivo- tai putkitasolla katsoa, minkälaiset virtausnopeudet, tilavuusvirtaamat siellä on, pystytään katsomaan verkostosta, missä kohti lähtee tulvimaan. Niissä on suurin hyöty, että pystytään esimerkiksi viivytysaltaita mitoittamaan tietyille mitoitussateille.
Eija Rantajärvi [00:16:35]: Mitä Itämeren mikromuovitilanteesta tällä hetkellä tiedetään?
Pinja Näkki [00:16:39]: Sen verran me tiedämme, että mikromuoveja oikeastaan löytyy kaikkialta, mistä keräämme näytteitä. Olemme ottaneet näytteitä esimerkiksi veden pintakerroksesta ja merenpohjan sedimentistä, mitä on velvoite seurata. Lisäksi me olemme ottaneet näytteitä myös vesipatsaan eri osista ja monenlaisista erilaisista eliöistä. Lähes järjestään kaikista tällaisista näytteistä tai näyteryhmistä mikromuovia löytyy. Jos puhutaan esimerkiksi veden pinnan mikromuovista, sitä löytyy noin yksi kappale per kuutio eli tuhat litraa verivettä, kun puhutaan yli 300 mikrometrin kokoisista hippusista, mutta tietenkin tässä täytyy huomioida se, että on erilaisia hot spot -alueita ja sellaisia, joissa mikromuovia on huomattavasti enemmän. Rannikkoalueille, jossa kuormitus on suurta, saattaa helposti löytyä isompia pitoisuuksia. Veden pintakerroksesta on otettu yli 300 mikrometrin kokoista hippusta. Jos mentäisiin huomattavasti pienempään, määrät kasvaisivat huomattavasti. Sitten jos mennään vielä nanohiukkasiin asti, niitä on erityisen haastavaa tutkia ympäristönäytteistä. Ne ovat niin pieniä, että niiden eristämiseen ja tunnistamiseen menetelmän kehitys on pitkälti vielä kesken.
Eija Rantajärvi [00:18:05]: Tekonurmikentillä käytetään kumirouhetta, joka myös luokitellaan mikromuoviksi.
Pinja Näkki [00:18:12]: Kumirouhehan ei oikeastaan ole muovia. Muovi ja kumi eroavat toisistaan esimerkiksi valmistustavaltaan ja molekyylirakenteeltaan. Se, minkä takia kumirouhe niputetaan yhteen mikromuovien kanssa, johtuu oikeastaan siitä, että niillä on ympäristössä aika samanlainen käyttäytyminen ja vaikutukset eliöihin esimerkiksi. Sääntelyn kannalta on järkevää, että ne ikään kuin luokitellaan samankaltaisiksi. Ympäristönäytteenoton perusteella tiedämme ja voimme sanoa, että hyvin monet eliöt altistuvat elinympäristössään mikromuoveille, ja monet eläimet päätyvät myös syömään sitä joko tahattomasti tai sitten luullen sitä ravinnoksi. Laboratoriotutkimusten perusteella olemme saaneet viitteitä siitä minkälaisia erilaisia vaikutuksia altistumisella ja syömiselläkin voi olla. Jos ajatellaan esimerkiksi jotain pieniä eläinplanktoneliöitä, pieniä äyriäisiä, joilla on uintiraajat, esimerkiksi mikromuovien takertuminen ulkoraajoihin voi haitata näiden eliöiden liikkumista. Sitten taas, jos eläimet syövät mikromuovia, se voi aiheuttaa erilaisia hiertymiä esimerkiksi ruuansulatuskanavaan tai sitten nälkiintymistä sen seurauksena, että ruuansulatuskanavaan ei sitten mahdukaan oikeaa ravintoa, kun se täyttyy mikromuovilla. Sitten tiedetään, että mikromuovien lisäaineet, joita ne kuljettavat eläimiin, voivat heikentää niiden lisääntymistä ja aiheuttaa esimerkiksi erilaisia stressivasteita. Nämä ovat tavallaan kaksi erilaista palikkaa, mitä me tiedämme ympäristönäytteenoton perusteella ja mitä me tiedämme laboratoriotutkimusten perusteella. Vielä ei ole kovin selkeää, mitä luonnossa oikeasti tapahtuu. Sitä on oikeastaan aika vaikeaa tutkiakin. Sitten pitäisi vielä tietää, minkälaisia yhdysvaikutuksia esimerkiksi lämpenevällä merivedellä ja mikromuoveilla saattaa olla. On hyvin monimutkainen asia. Itämeressä eläviä eliöitä, joista mikromuovia on löydetty, on esimerkiksi sinisimpukka, joka suodattaa suuria määriä merivettä, ja se onkin yksi syy, miksi sinisimpukoista esimerkiksi löytyy mikromuovia. Ne tosiaan hankkivat ravintonsa suodattamalla, ja sitten läpivirtaavan veden mukana mikromuoveja myös päätyy sinisimpukoiden sisään. Väitöskirjassani yksi tutkimukseni keskittyi siihen, minkälaisia vaikutuksia autonrengaskumista jauhetulla, autonrengaspölyllä, on liejusimpukoihin. Liejusimpukka on hyvin yleinen laji Itämeressä myös, ja se elää pehmeillä pohjilla kaivautuneena. Oli todella kiinnostavaa havaita, että kumijauhealtistus aiheutti erilaisia soluelinvaurioita. Lisäksi me tutkimme myös erilaisia biologisia vasteita, jotka syntyvät altistumisesta. Näissä havaitsimme myös entsyymiaktiivisuuden muutoksia, mikä kertoo siitä, että eläin kokee stressiä altistumisen seurauksena.
Eija Rantajärvi [00:21:15]: Nyt pidetään kenttätauko ja lähdetään tutkimaan muovirouheen matkaa yhdessä Suomen Ympäristökeskuksen tutkija, Jyri Tirroniemen, kanssa.
Jyri Tirroniemi [00:21:25]: Joo. Me olemme seuranneet yhden vuoden ajan muutamalla kentällä kumirouheen kulkeutumista maaperässä ja hulevesissä ja huoltokoneiden ja ylipäätään käyttäjien mukana. Meillä oli esimerkiksi nyt maaperäruutuja, lähimmät ruudut aivan tässä kentän vieressä. Heti kun tekonurmimatto loppuu, niin siinä vieressä. Kauimmat oli sitten kymmenen metrin päässä kentässä. Kyllä siinä näkyy ihan selkeä vaikutus: mitä kauemmas kentältä mennään, sitä vähemmän kumirouhetta on. Kentän ympäristö vaikuttaa siihen, että jos on jyrkempää mäkeä ympärillä, niin ei se kumirouhe sinne kulkeudu kovin helpolla. On tarkoitus, että kumirouhe jäisi kentälle.
Eija Rantajärvi [00:22:09]: Minne ne voivat karata?
Jyri Tirroniemi [00:22:12]: Ne voivat joko mennä maaperään, tai ne voivat mennä hulevesiin, ja hulevesien mukana ne sitten päätyvät lähivesistöihin.
Eija Rantajärvi [00:22:19]: Tämä on hulevesikaivo nyt sitten.
Jyri Tirroniemi [00:22:21]: Joo.
Eija Rantajärvi [00:22:22]: Tänne menevät sade- ja lumensulamisvedet.
Jyri Tirroniemi [00:22:25]: Joo. Tässä on yksi näistä hulevesikaivoista täällä kentällä. Kun tämän tästä avaa...
[Kaivo avataan 00:22:30]
Eija Rantajärvi [00:22:31]: Oho, onpa se raskas.
Jyri Tirroniemi [00:22:33]: Täällä on tällainen suodatin, jota me olemme seuranneet vuoden ajan ja katsoneet, kuinka paljon tänne kertyy kumirouhetta.
Eija Rantajärvi [00:22:41]: Se on ihan täynnä.
Jyri Tirroniemi [00:22:43]: Joo, tämä on aika täynnä. Tämä onkin hyvä nyt tyhjentää tässä vaiheessa. Tänne kertyy aika paljon kaikenlaista roskaa. Yhdeltä kentältä kertyy yli sata kiloa vuoden aikana.
Eija Rantajärvi [00:22:54]: Kun katselen veden päällä, tässä on joku lätäkkö, osa mikromuoveista kelluu tai mikrokumista, miksi tätä kutsutaan, kumirouhetta.
Jyri Tirroniemi [00:23:04]: Niin, kumirouhetta, mikrokumia. Kyllä siitä osa kelluu, mutta tulee pintavaluntaa, niin sitten se lähtee hyvin helposti liikenteeseen. Täälläkin kun on paljon kovaa pintaa, asfalttia ja kivetystä, kyllä se siinä menee aika vauhdillakin.
Eija Rantajärvi [00:23:19]: Okei. Eiköhän mennä tästä puron varrelle.
Eija Rantajärvi [00:23:22]: Nyt me olemme tulleet tänne hulevesiputken päälle, joka johtaa puroon, ja puro johtaa varmaan sitten edelleen jossain vaiheessa mereen. Otitteko te näytettä täältä?
Jyri Tirroniemi [00:23:33]: Joo. Me otimme täältä pohjalta ja eristimme siitä kumirouheen. Me otimme näytteet tästä ja sitten tuolta 50 metrin päästä ja sadan metrin päästä. Ihan tässä purkuputken päällä sattui olemaan, noin 30 prosenttia sedimentin koko painosta oli kumirouhetta, mutta se laski sitten jo tuonne seuraavalle näytepisteelle, joka on 50 metrin päässä, alle prosentin painopitoisuus.
Eija Rantajärvi [00:24:00]: Tästä nyt on matkaa tuonne kentälle. Minkä verran tästä tulee?
Jyri Tirroniemi [00:24:03]: Tästä on noin 700 metriä.
Eija Rantajärvi [00:24:06]: Tässä on tiekin aika lähellä, ja siinä on vilkasta liikennettä. Luuletko, että tämä rouhe on kuitenkin peräisin tuolta kentältä?
Jyri Tirroniemi [00:24:12]: Kyllä minä luulen. Tämä on ihan selkeästi tällaista granulaattia, jota siellä kentällä on ollut.
Eija Rantajärvi [00:24:17]: Te menitte tuonne merenrantaan sitten kanssa?
Jyri Tirroniemi [00:24:19]: Joo. Me löysimme sieltäkin ihan todella muutamia kumirouhehippusia juuri ennen kuin se laski viimeisestä putkesta meren puolelle.
Eija Rantajärvi [00:24:30]: Pysytellään vielä hetki jalkapallokentällä. Suomen Palloliiton olosuhdepäällikön, Tero Auvisen, kanssa.
[Poika potkaisee palloa 00:24:38]: Anna mä vedän!
Eija Rantajärvi [00:24:41]: Vau! Se meni pitkälle.
Eija Rantajärvi [00:24:43]: Mihin ihmeeseen kumirouhetta sitten tarvitaan täällä? Miksi sitä pitää ajaa tänne kentälle?
Tero Auvinen [00:24:48]: Sen funktio on itse asiassa tuoda pelialustaan joustavuutta, kimmoisuutta ja elastisuutta, jolla pyritään jäljittelemään luonnonnurmikentässä vastaavia ominaisuuksia. Puhutaan SPR-kumirouheesta, autonrengas... tai uusiokäyttömateriaalista, niin se on löytynyt liikuntapaikkarakentamisen jo aika monia vuosia sitten. Siitä on tullut tietenkin myös yleisin, ei pelkästään tietenkään sen takia, että materiaalia on saatavilla, se on edullista, ja myös se, että se on kestävää. Se on kulutuskestävää, sään kestävää, ja tosiaankin sitten vielä siinä on nämä erinomaiset jousto-ominaisuudet. Se on hyvää, kun sitä käytetään tässä liikuntapaikassa, mutta silloin se on väärässä paikassa, jos se joutuu kentältä pois lähiluontoon, vesistöön taikka mihin tahansa muualle. Sanotaan näin, että jalkapalloperheessä Euroopan laajuisesti, maailmanlaajuisesti on nyt tunnustettu ja tiedetään haaste, joka meillä on.
Eija Rantajärvi [00:25:45]: Minkälaisia keinoja näet tulevaisuudessa, että voitaisiin vähentää kentältä karkaavaa kumirouhetta tai mitä materiaalia siellä nyt tullaan käyttämään?
Tero Auvinen [00:25:54]: Käytännössä toimiin on ryhdytty. Jo kaksi vuotta sitten aloitettiin työ, jolla etsittiin keinoja ja myös, kuinka voitaisiin tilannetta parantaa. Siihen valmistui nyt EN-standardi. Sehän lähtee siitä, että kentät suunnitellaan siten, että poistumaa ei tulisi tai se olisi hallinnassa. EN-standardi kertoo sitä, miten pohjarakenteet tulee suunnitella, millaisia rakennekerroksia pitää tehdä, minkälaisia suoja-alueita kenttään tulee, millaisia kulkuväyliä ja niihin rakennettavia kenkien putsausvälineitä, ja sitten hulevesikaivoja, jos niitä kentän läheisyydessä on, niihin suodattimia ja filttereitä. Sehän ei yksin vielä riitä, vaan sitten me tarvitsemme, voi sanoa, että uutta jalkapalloetikettiä meidän perheellemme, pelaajille, käyttäjille, kaikille niille, jotka kentillä ovat. Harjataan varusteet, harjataan kengät puhtaaksi kenttäalueella eikä kotona eikä autossa. Tässä muutamia esimerkkejä, ja itse asiassa niitä on jo otettu käyttöön, mutta ei toistaiseksi vielä riittävällä laajuudella. Siinä meillä on todella paljon tehtävää vielä. Yksi keino, jota en äsken muistanut mainita, on se, että esimerkiksi tässä meillä on kenttä, jolla on kuuden metrin suoja-alue pelialueen rajojen ulkopuolella. Me emme täyttäisi tätä suoja-aluetta lainkaan kumilla. Täytettäisiin ainoastaan pelialue, mikä tarkoittaisi sitten, että esimerkiksi tällä kyseisellä kentällä suoja-alue on jo aika hyvä. Käytännössä siirtyessään tähän, se ei ole poistunut vielä kentältä. Sitten tietysti on kenttiä, jotka eivät ole näin kompakteja, on mahdollista, että kentänlaita-aitoihin tehtäisiin alalistoja, jotka myös rajaavat materiaalin poistumista. Kuten me tiedämme, talvihoitohan on kaikkein dramaattisin. Lumen mukana, lumen poiston mukana lähtee täyteainetta. Se tulisi suunnitella niin, että lunta poistetaan ainoastaan alueille, joista rouhe saadaan turvallisesti takaisin kenttään, eikä niin, että sitä aurataan luontoon tai nurmikolle. Sitten tietenkin, että pitäisi pyrkiä välttämään kostealla ilmalla kentänhoitoa. Kaikki tietävät, että materiaali tarttuu märkänä helpommin kenkiin ja vaatteisiin kuin kuvana. Tuloreiteille tai kenttäaitoihin, nyt puhutaan asiasta, joka ei maksa, tai maksaa, mutta se ei ole kallista toteuttaa, eli normaalit kenkäharjat, ritilät ja kenkäharjat, jotka toimivat siinä käytännössä aivan vallan hyvin, ja kustannuksiltaan me emme puhuta kenttää kohden sadoista euroista. Näitä me toivomme ja uskomme, että kentille tulee. Myös ohjetauluja on nyt tulossa kentille. Niissä vielä muistutetaan pelaajille, että toimi näin. Se, mitä me olemme jo tehneet, eli käytännössä kenttien suunnitteluun ja rakennuttamisen ohjaamiseen, Palloliitto avustaa kenttärakentamista avustusohjelmalla. Me olemme laittaneet ehdoksi avustuksen saamiselle, että nämä asiat tulee ottaa huomioon kentän rakentamisessa. Toinen toimija, joka on valtio, eli valtion avustus, aluehallintovirnaomaisten ja opetus- ja kulttuuriministeriön kautta on myös ottanut tämän kyseisen asian valtionapuperusteeksi. Yleisesti resurssien ohjaamisen kautta ohjaaminen on toimivin keino. Myös minulta on kysytty tätä, mikä tekee siitä mustasta SPR-rouheesta niin haitallisen ympäristölle. Jos ajatellaan, että kehitellään erilaisia biohajoavia tuotteita, joita valmistetaan jossakin prosessissa, ja sitten niitä kuljetetaan ympäri maailmaa, mikä on sen prosessin ympäristövaikutus? Jos verrataan sitä taas autonrengasrouheeseen, joka on kierrätysmateriaali. Autonrenkaan elinkaaren jälkeen kierrätetään sataprosenttisesti tällaisessa valvotussa prosessissa lähialueilla. Sitä pystytään käyttämään liikuntapaikkarakentamisessa, niin sillä on oma arvonsa, ja sitten me emme vielä tiedä, mikä on tällaisen biohajoavan taikka orgaanisen materiaalin kesto käytössä. Olemme tilanteessa, jossa imemme kokemuksia, vaikutteita ja tutkimustutkimuksia mielellämme. Tämä ala kehittyy nyt huimaa vauhtia.
Eija Rantajärvi [00:30:00]: Jyrin tuossa ensin esittelemät tutkimukset olivat pohjana SYKEn äskettäin valmistuneeseen raporttiin kumirouheen kulkeutumisesta jalkapallokentiltä ympäristöön.
Olli Hakala [00:30:19]: Kenttien ulkopuolelle joutuneen kumirouheen liikkeelle lähtöön vaikuttaa yksinkertaistettuna partikkelin koko ja pinnan karheus ja pinnan omaisuudet, joilla partikkeli lepää. Jos pinta on hyvinkin liukas, silloin jokainen ymmärtää, että partikkeli lähtee siitä tietenkin helpommin liikkeelle.
Eija Rantajärvi [00:30:45]: Niin kuin talvella jään pinnalta?
Olli Hakala [00:30:47]: Talvella esimerkiksi juuri jään pinnoiltahan se lähtee helposti liikkumaan. Terolla tuli tosi hyvin tämä suunnittelu hänen puheenvuorossaan, sen merkitys ja käyttäjien ohjeistus ja käyttäjien kulkureiteille asennettavat harjausasemat. Yksi, jonka vielä nostaisin esille, on ylläpito ja huolto. Esimerkiksi jokaiselle kentälle tehdään valmistumisvaiheessa ylläpito- ja huoltosuunnitelmat. Niissä voisi ottaa vähän paremmin esille kumirouheen leviämisen ehkäisyn esimerkiksi. Niissä voitaisiin määritellä ylläpidon ja huollon erityiskohteita. Näkisin, että kenttien välitön ympäristö on aika tärkeässä osassa, että sieltä poistettaisiin se rouhe. Tekonurmikenttähän on rakennettu niin, että siinä on korkea veden läpäisevyys, elikkä se hulevesi ei esimerkiksi huuhdo itse kentältä sitä, että se yleensä sitten kulkeutuu vaatteissa ja ihmisten mukana ja lumen aurauksessa, se mainittiin tuossa hyvin, että se sitä kautta siirtyy kentän ulkopuolelle. Se olisi tärkeää heti ottaa kiinni siinä kentän välittömässä läheisyydessä. Sitten jos ei ole tilaa ympärillä, sitten sellaiset suojaseinämät, mutta niissäkin ehkä vaadittaisiin jonkunlaista yleistä suunnitteluohjetta ja teknisiä vaatimuksia niiden toimivuudesta. Olemme kentällä huomanneet, että niitä on aika lailla erilaisia, eritasoisia, että niiden yli ja ali pääsee myös helposti rouhetta kulkeutumaan varsinkin, jos lunta kasataan heti aidan viereen, et se menee periaatteessa suojaseinämän yli, karkaa. Lisää ehkä yleisiä suunnitteluohjeita, ja sitten ylläpitoon kiinnittäisin paljon huomiota. Sitten jos tehdään jotain kaivoon asennettavia suodatusjärjestelmiä, niin niiden tyhjentämisvälihän on todella oleellinen.
Pinja Näkki [00:33:09]: Meillä on Suomen Ympäristökeskuksessa tällainen mikromuovitutkimuksiin keskittynyt tutkimusryhmä nimeltään Roskasakki. Kenttäkausi on juuri alkamaisillaan. Ainakin se, mitä lähdemme nyt seuraavaksi tekemään, pääsemme toivottavasti muutaman viikon päästä Haahkaluodoille keräämään näytteitä. Tarkoituksenamme on tutkia haahkojen altistumista mikromuoveille nimenomaan lisäaineiden kautta. Kun mikromuoveja on yleensä näytteistä suhteellisen hankalaa ja ainakin hyvin aikaa vievää tutkia, niin nyt kokeilemme sitten sellaista lähestymistapaa, että jos me voisimmekin tutkia muovin mukana tutkia muovin mukana liikkuvia kemikaaleja haaskoista, kertoisiko se sitten jotakin siitä niitten altistumisesta.
Olli Hakala [00:33:55]: Koko ajan hulevesikentälläkin tapahtuu paljon. Nyt maankäyttö- ja rakennuslaki ohjaa sellaiseen kokonaisvaltaiseen hulevesien hallintaan, mikä tarkoittaa sitä, että pyritään tarkastelemaan koko valuma-aluetta ihan sieltä valuma-alueiden yläosista asti. Sinne pyritään löytämään sitten erilaisia viivyttäviä ja imeyttäviä ratkaisuja. Ne ovat ne tärkeimmät, että pyritään ehkäisemään hulevesimääriä.
Eija Rantajärvi [00:34:27]: Elikkä tulvariskin.
Olli Hakala [00:34:29]: Ja tulvariskit on tietenkin yhtenä osa-alueena siellä, ja tärkeänä osa-alueena myös mukana. Jo paljon on kehitteellä, ja moniin liittyy juuri tällä hetkellä kasvillisuus ja sen käyttäminen hulevesien suodatusratkaisuissa esimerkiksi. Kasvillisuus pitää hyvin veden läpäisevyyden rakenteessa. Siitä on myös sitten mahdollisesti kaupunkikuvaan positiivisesti vaikuttavaa.
Eija Rantajärvi [00:35:06]: Niin. Mikä vaikuttaa myös kaupunkiluonnon monimuotoisuuteen.
Olli Hakala [00:34:12]: Ja monimuotoisuuteen, kyllä.
Pinja Näkki [00:34:14]: Kuluttajilla on oikeastaan moniakin keinoja vaikuttaa omaan mikromuovijalanjälkeen, jos nyt tällaista sanaa voi käyttää. Ehkä sellaiset helpoimmat tavat on se, että vähentää turhaa muovin kulutusta. Ylipäänsä kaikenlaisen muovin kuluttamisen vähentäminen vähentää roskan määrää ja vähentää sitä kautta myös riskiä, että roska sitten päätyisi ympäristöön ja alkaisi siellä haurastua mikromuoviksi pikkuhiljaa. Voi ajatella, että esimerkiksi suklaapatukan kääreen poimimalla poimii ikään kuin tuhansia potentiaalisia mikromuoveja siinä samalla. Sitten taas, jos ajatellaan jotain tällaisia tuotteita, joissa mikromuovia sitten saattaa olla, niin kuin kosmetiikkatuotteet tai muut, voi pyrkiä valitsemaan sellaisia tuotteita, joihin mikromuoveja ei ole lisätty. Niitähän on aika hyvin jo saatavilla. Esimerkiksi Joutsen-merkityt tuotteet ovat sellaisia, että ne eivät sisällä lainkaan mikromuovia. Monet kosmetiikkavalmistajat ovat oikeastaan vapaaehtoisesti jo lähteneet poistamaan mikromuoveja tuotteistaan. Se on mielestäni hyvä esimerkki siitä, miten kuluttajapaineella voidaan myös saada asioita aikaiseksi. Onneksi on muutakin sääntelyä. Meillä on esimerkiksi tällainen uusi SUP-direktiivi, joka keskittyy tiettyihin muovituotteisiin ja niiden ympäristövaikutusten vähentämiseen, niin se kohdistuu hyvin laajasti erilaisiin kertakäyttömuovituotteisiin ja esimerkiksi muovia sisältäviin kalastusvälineisiin. Sillä tavalla yritetään ehkäistä isommasta roskasta haurastuvan mikromuovin määrää ympäristössä. Tieliikenteen mikromuovipäästöjä voi vähentää ylipäänsä vähentämällä yksityisautoilua ja suosimalla muunlaisia kulkumuotoja. Tietenkin myös ajotavalla on merkitystä. Kannattaa pyrkiä ajamaan mahdollisimman taloudellisesti. Se myös sitten kuluttaa vähinten renkaita ja tien pintoja.
Eija Rantajärvi [00:35:09]: Mitkä ovat hulevesien hot spot -alueet?
Olli Hakala [00:35:13]: Näitä hot spot -alueita, mielestäni tärkeimmät ovat sellaiset paikat ja vesistöt, jotka on luokiteltu jollakin tavalla herkiksi, tai ne on suojeltuja, ja sen valuma-alueella on paljon esimerkiksi liikennettä. Tällaiset ovat ehkä tärkeimpiä kohteita, jonne kannattaisi keskittää toimenpiteitä.
[Loppumusiikki 00:35:33]
Eija Rantajärvi [00:35:42]: Nyt pulinat pois. Kiitos, Pinja, Olli, Jyri ja Tero. Kiitos myös sinulle, että kuuntelit Pulinaa Itämerestä -podcastia, kun kiidimme muovihippusen matkassa mereen ja meressä. Podcastin tuottaa Suomen Ympäristökeskus osana merenhoidon toteutusta. Höristä korviasi myös seuraavan jakson äärellä, jossa mietimme, miten suojella herkkää Itämerta.
Essi Keskinen [00:36:10]: [Taustalla sukelluslaitteiden hengitysääntä] Se oli aivan maaginen tunne, kun sinne sukelsi ja siellä oli hyvin kirkas vesi. Sitten se aukeni siinä silmien edessä…
[Loppumusiikki 00:36:35]