Hoitokalastuksella poistetaan jopa 20 000 kg kalaa vuosittain Valvatuksella

Uutinen 15.10.2020 klo 9.10
Eläköön valvatus_hoitokalastus_556px
Valvatus-järvellä tehdään hoitokalastusta vuosittain yhteistyössä ja talkoovoimin. © Arnevi Rautanen

Valvatus-järvi Etelä-Savossa, Joroisissa, on yksi Suomen lukuisista järvistä, jonka nykytilaan on merkittävästi vaikuttanut 1800-luvun kunnianhimoiset tavoitteet lisätä viljelysmaata laskelmalla järven pintaa. Valvatuksella homma riistäytyi kuitenkin käsistä ja pinta laski yhteensä noin seitsemän metriä, mikä ajan mittaan on johtanut järven vahvaan rehevöitymiseen. Vuonna 2017 järven ranta-asukkaista koostuva porukka kuitenkin päätti, ettei anneta historian lannistaa, vaan tehdään se, mikä olosuhteet huomioiden on tehtävissä.

Hoitokalastusta pitkäjänteisellä otteella

Tämän vuoden syyskuun puolessa välissä ammattikalastaja Tarmo Tolvanen laski nuottauskalustonsa Valvatukseen jo neljättä vuotta peräkkäin. Eläköön Valvatus ry teki ensimmäiset koenuottaukset vuonna 2017 Etelä Savon Maa- ja kotitalousnaisten Ravinne Piika -hankkeen innoittamana. Kun nuottaukselle näytti olevan otolliset olosuhteet, yhdistys päätti asiantuntijoita kuunnellen toteuttaa pitkäjänteisen hoitokalastushankkeen, tavoitteena poistaa kalaa 10-20 000 kg vuosittain. Samaan aikaan yhdistys teetti 10 vuoden hoitosuunnitelman järvelle, jossa hoitokalastuksen lisäksi tarkastellaan mm. niitto- ja ruoppaustoimenpiteiden hyötyä.

Verkkojen nostoa hoitokalastuksessa_556px
Tavoitteena on saada vuosittain saaliiksi 10-20 000 kg kalaa. © Arnevi Rautanen

Toteutusta tukee talkootyöläisten panos

Hoitokalastukselle on vuosittain saatu rahoitusta Ely-keskukselta ja lisäksi Joroisten kunta on ollut mukana rahoittamassa hanketta. Tärkeänä osana kokonaisbudjetissa on talkootyöläisten panos: vuoden ympäri Valvatuksella kalastetaan yhdistyksen hankkimilla katiskoilla, ja saalismääristä ja muista havainnoista kerrotaan Whatsapp-ryhmässä. Nuottauksen aikaan rannalla on apujoukkoja saaliin purussa. Yhdistys kutsuu paikallisen Facebook-ryhmän kautta kyläläisiä hakemaan kalaa omaan käyttöön. Valtaosa kalasaaliista on mennyt Laukaalle rehuksi. Toiveena on, että löytyisi jatkojalostaja, joka kiinnostuisi saaliista ja nykyistä isompi osa kalasta päätyisi ihmisravinnoksi.

Kalaa Valvatukselta
Kalaa saadaan paljon ja onkin tärkeää saada saalis hyötykäyttöön © Arnevi Rautanen
 
 

Vaikuttavuuden arviointi on tärkeää

Yhdistys haluaa tehdä kunnostustyötä pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti. Mittareita on mietitty, vaikka se ei aina ole helppoa. Nyt Valvatuksen rannalla odotetaankin mielenkiinnolla tuloksia Luken kesällä 2020 tekemistä koekalastuksista. Paikallisten katiskakalastajien havaintojen mukaan pikkusinttiä olisi jo vähemmän, ja veden laadun paraneminen olisi havaittavissa veden kirkkautena. Sinilevästä ei tänä kesänä tehty havaintoja. Tarkoitus on jatkaa hoitokalastusta tulevinakin vuosina ja seurata koekalastusten tulosten kehittymistä.

 

Teksti ja lisätietoja:

Arnevi Rautanen p. 040 7715648

Eläköön Valvatus ry:n Facebook -sivut


 

Kohderyhmä: