LIFE Revives -hanke kunnostaa jokihelmisimpukan elinympäristöjä

Uutinen 14.12.2021 klo 13.49
Raakkuja Konnevedellä
Raakkuja Jyväksylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalla. © Jouni Taskinen 

Uudessa Euroopan komission rahoittamassa ennätyssuuressa LIFE Revives -hankkeessa parannetaan uhanalaisen jokihelmisimpukan ja sen isäntäkalojen, lohen ja taimenen, tilaa ja elinympäristöjä Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Hanketta johtaa Jyväskylän yliopisto.

Jokihelmisimpukka eli raakku suojeltiin luonnonsuojelulailla Suomessa 1955, mutta se ei ole estänyt lajin populaatioiden pienemistä ja häviämistä. Sama tilanne vallitsee lajin koko esiintymisalueella. Pakollisen isäntäkalan—lohen tai taimenen—väheneminen, jokien patoaminen, jokiuomien muokkaaminen ja hienojakoisen aineksen kuormitus valuma-alueilta ovat tärkeimmät raakun uhanalaisuuden syyt, joiden takia raakkujen lisääntyminen ei onnistu. LIFE Revives -hankkeessa tehdään joki- ja valuma-aluekunnostuksia, perustetaan habitaatteja raakun poikasille ja tuotetaan tuotettuja raakun poikasia Konneveden tutkimusasemalla vahvistamaan heikentyneitä raakkukantoja.

Ennätyksellisen iso LIFE-hanke

Suomen, Ruotsin ja Viron käsittävä, Jyväskylän yliopiston johtama 6-vuotinen LIFE Revives: Reviving freshwater pearl mussel populations and their habitats -hanke starttasi 1.9.2021. Hankkeen kokonaisbudjetti on lähes 15,9 miljoonaa euroa, mikä on ennätyssuuri suomalaisissa LIFE-projekteissa. Kolmentoista hankekumppania ovat Jyväskylän yliopisto, Metsähallituksen Luontopalvelut, Metsähallituksen Metsätalous Oy sekä Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset, Länsstyrelsen i Norrbottens län, Sportfiskarna, SCA Skog AB ja Sveaskog Förvaltnings AB sekä State Forest Management Centre (Viro) ja Tarton yliopisto. Euroopan komission lisäksi hanketta tukee taloudellisesti yhdeksän ulkopuolista rahoittajaa (Ympäristöministeriö, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin ELY-keskukset, Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiö, R. Erik ja Bror Serlachiuksen säätiö, WWF Finland, Swedish Agency for Marine and Water Management sekä Viron ympäristöministeriö).

Kartta Revives
LIFE Revives-hankkeen kohdealueet kartalla (keltaiset alueet). 

Raakkujokia ja -puroja kunnostetaan, poikasia kasvatetaan

Hanke kattaa Suomessa 32 jokea Karvianjoesta ja Isojoesta etelässä Pirkanmaan purojen ja Iijoen alueen useiden jokityyppien kautta Pohjois-Suomeen, Simojoesta aina Luttojoelle saakka. Hanke parantaa merkittävästi uhanalaisen jokihelmisimpukan mahdollisuuksia selvitä tulevaisuuden haasteista Suomessa.

Hankkeessa poistetaan kalojen vaellusesteitä ja kohennetaan ihmisten muokkaamien jokiuomien luonnontilaisuutta esimerkiksi palauttamalla jokia alkuperäisiin uomiinsa, ennallistamalla koskia ja kutualueita sekä parantamalla virtausolojen monimuotoisuutta erilaisten puurakenteiden avulla. Kiintoaine- ja ravinnekuormituksen vähentämiseksi perustetaan suojavyöhykkeitä, laskeutusaltaita ja kosteikkoja sekä kalkitaan maaperää valuma-alueilla.

Kuolevien populaatioiden pelastamiseksi aikuisia raakkuja elvytetään allaskuntoutuksella tuomalla ikääntyneet jokihelmisimpukat ”lemmenlomalle” Konneveden tutkimusasemalle. Raakkukantojen elvytystoimina rakennetaan jokihelmisimpukan kotijokiin poikasille sopivia elinympäristölaikkuja, raakkujen lastentarhoja, jotta poikasvaiheen elossapysymistä saadaan nostettua kestävälle tasolle.

 

Raakkukannat poikasten keinokasvatuksessa
Life Revives -hankkeessa elvytetään raakkukantoja poikasten keinokasvatuksella. Kuvassa aikuisten raakkujen kuntoutusaltaita (vas.) ja pieniä raakun poikasia (oik.). © Heidi Kunttu 

 

Teksti ja lisätietoja:

Jouni Taskinen, projektin vastuullinen johtaja, Jyväskylän yliopisto, jouni.k.taskinen(at)juy.fi, p. 040 355 8094

Heidi Kunttu, tutkimuskoordinaattori, Heidi Kunttu, Jyväskylän yliopisto, heidi.kunttu@jyu.fi, 050 589 0612

Ympäristöministeriön tiedote: EU:n LIFE-rahastosta ennätyssuuri rahoitus suomalaiselle jokihelmisimpukan elinympäristöhankkeelle

EU  Life ja Natura logot
 

 


 

Kohderyhmä: