Vesistökunnostushankkeiden seurantakysely on julkaistu!

Uutinen 14.12.2021 klo 14.04
Sähkökalastusta
Sähkökalastusta. © Pinja Kasvio

Vesistökunnostusten vaikuttavuuden arvioinnin tueksi on avattu kaikkien hanketoimijoiden käyttöön vesistökunnostushankkeiden seurantakysely. Kyselyn avulla kerätään tietoa vesistökunnostushankkeiden yhteydessä toteutetuista seurannoista: mitä muuttujia vesistökunnostuksissa seurataan ja mihin seurantatiedot tallennetaan. Samalla kartoitetaan vaikutuksia, joita vesistökunnostuksilla on saavutettu. Vesistökunnostusverkosto kannustaa kaikkia vesistökunnostajia vastaamaan kyselyyn!

Vesistökunnostusten seurannalla tietoa kunnostuksen vaikuttavuudesta

Tehokas vesistöjen kunnostaminen tarvitsee tuekseen huolellista vesien tilan seurantaa. Vaikka vesistökunnostustoiminnalla on Suomessa jo pitkät perinteet, tieto toteutettujen kunnostusten vaikuttavuudesta ja kunnostusten yhteydessä toteutetuista seurannoista on hajallaan. Tiedon kokoaminen eri lähteistä jälkikäteen on vaikeaa, joten koordinoitua seurantatiedon kokoamista tarvitaan.

Seurannan tärkeyden ja hyödyllisyyden osoittaa se, että Suomessa parhaita tuloksia on saatu tai toimenpiteitä on pystytty muovaamaan vaikuttavammiksi kohteilla, joihin on kohdistunut pitkäaikainen, intensiivinen seuranta. Seurantatiedon turvin toimenpiteet on pystytty paitsi kohdentamaan ja mitoittamaan oikein, niitä on voitu muuttaa ja täydentää tarpeen mukaan. Ainoastaan hyvin suunnitellulla ja toteutetulla seurannalla saadaan tietoa kunnostusten vaikuttavuudesta ja tuloksellisuudesta sekä lisätään yhteistä ymmärrystämme vesien tilasta.

Vesistökunnostuksien seuranta logo  

Seurantakysely mahdollistaa seurantatiedon koordinoidun kokoamisen

Osana valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston työtä on laadittu vesistökunnostushankkeiden seurantalomake, jonka tavoitteena on koota tiedot erityisesti vesiensuojelun tehostamisohjelman hankkeissa toteutetuista seurannoista.

Seurantatiedon koordinoitua keruuta tarvitaan kunnostusten vaikutusten arviointiin sekä toimenpiteiden mitoitukseen ja jatkotoimenpiteiden valintaan. Jotta mahdollisimman kattavaa tietoa vesistökunnostusten yhteydessä toteutetuista seurannoista saadaan kartutettua, seurantalomaketta kannattaa täyttää muissakin kuin tehostamisohjelman rahoittamissa hankkeissa, vaikkei rahoittaja sitä erikseen vielä vaatisi.

Vesistökunnostushankkeiden seurantakyselyllä kerätään tietoa paitsi vesistökunnostushankkeiden yhteydessä toteutetuista seurannoista, myös mm. muiden vesistöjen tilan parantamiseen tähtäävien neuvonta-, tutkimus-, verkostoitumis- ja viestintähankkeiden seurannoista. Lomake on laadittu osana Vesiensuojelun tehostamisohjelmaa yhteistyössä valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston, SYKEn, ympäristöministeriön ja ELY-keskusten kanssa. Kyselylomakkeelle tallennettuja tietoja pääsevät tarkastelemaan ympäristöministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, vesistökunnostusverkosto, ELY-keskukset ja tutkimuslaitokset.

Seurannat voi jatkossa tallentaa myös kartalle

Vesistökunnostajan karttapalveluun on tulossa alkuvuodesta 2022 parannus, kun vesistökunnostusten yhteydessä toteutettujen seurantojen ilmoittaminen mahdollistetaan. Seurantatietojen tallentaminen karttapalveluun tehdään mahdollisimman vaivattomaksi ja tiedot kannattaa jatkossa viedä karttapalveluun samalla, kun vesistökunnostustoimenpiteitä tallennetaan. Seurantatietojen lisäämismahdollisuudesta tiedotetaan erikseen, kun karttapalvelun päivitystyö on tehty. Pysy siis kuulolla!

Olethan jo muistanut tallentaa toteutetut vesistökunnostustoimenpiteet kunnostajan karttapalveluun?

 

Teksti ja lisätietoja:

Pinja Kasvio, Saija Koljonen ja Laura H. Härkönen, Suomen ympäristökeskus (etunimi.sukunimi(at)syke.fi) 

 

Vesistökunnostusten seurantakysely (webropol) https://link.webropol.com/s/kunnostustenseuranta

Vesiensuojelun tehostamisohjelma: www.ym.fi/vedenvuoro

Vesistökunnostusten seurantojen toteuttaminen, SYKE raportteja, Koljonen ym. (2020).

Vesitalous-lehden Vesisökunnostukset teemanumeron (4/2021) artikkeli seurannoista: Koljonen ym. (2021) (s.31)

Vesistökunnostajan karttapalvelu: www.ymparisto.fi/vesistokunnostajankarttapalvelu

Vesistökunnostushankkeiden seuranta: ymparisto.fi -sivut

 


 

Kohderyhmä: