Nosta rahat pintaan -verkkopalvelu auttaa löytämään rahoitusta vesiensuojeluun!

Uutinen 14.12.2021 klo 14.04
Nosta rahat pintaan
Nosta rahat pintaan -verkkosivu

Ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus ja vesistökunnostusverkosto ovat päivittäneet Nosta rahat pintaan -verkkosivuston, johon on koottu tieto lukuisista kansallisista vesiensuojelun rahoituslähteistä.

Vesiensuojelun rahoitus ja avustukset ovat olleet ”pieninä palasina maailmalla”, sillä vesiensuojelutoimia rahoittavat ministeriöt, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, EU-ohjelmat ja kansalliset säätiöt. Uudistetuilta Nosta rahat -pintaan sivuilta voi etsiä tietoa esimerkiksi hakuteemoittain tai hanketyypeittäin.

Vinkkejä myös hankesuunnitteluen tueksi

Sivustolta löytyy myös vinkkejä hyvään hankesuunnitteluun sekä hankekumppaneiden etsimiseen. Sivusto kertoo perustiedot, kuten hankehaun teemat, ajankohdan, myöntäjän ja haettavissa olevan tuen määrän sekä ohjaa hakijan lisätiedon äärelle.

Tavoitteena on sujuvoittaa lähivesien hoidosta kiinnostuneiden hankesuunnittelua ja ohjata kysymykset ja hakemukset oikeisiin kanaviin. Siksi myös käyttäjäpalaute sivuston toiminnasta on tärkeää.

Rahoituskalenterista löytyy ajankohtaiset haut

Ajankohtaiset tai pian avautuvat haut löytyvät näppärästi kalenteritoiminnon kautta. Ympäristöministeriön ravinteiden kierrätysohjelma avaa uuden hankehaun vuoden 2022 tammikuussa. NOUSU-ohjelman vaelluskalojen elvyttämistoimenpiteiden kalataloudelliset vesistökunnostusavustukset ovat myös haettavissa ELY-keskuksilta jatkuvana hakuna vuoden 2023 loppuun tai kunnes määräraha on käytetty. Lisäksi kalatalouden edistämisen avustukset ovat haettavissa tammikuun loppuun saakka. Ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelman sekä Helmi-ohjelman hankehaut päättyivät marraskuussa ja nämä avautuvat jälleen vuoden 2022 syksyllä. Edellä mainittyja avustuksia haetaan teemasta riippuen alueellisista ELY-keskuksista.

Nosta rahat pintaan: www.rahatpintaan.fi

 

Teksti ja lisätietoja:

Jenni Jäänheimo ja Ulla Ahonen, ympäristöministeriö (etunimi.sukunimi(at)env.fi) 

Pinja Kasvio, Suomen ympäristökeskus (etunimi.sukunimi(at)syke.fi) 

 

 


 

Kohderyhmä: