VESKU II-hanke verkostoi monella tasolla

Uutinen 23.2.2022 klo 9.04
Kunnostustöitä VESKU II-hankkeessa.
Vesikasvitalkootyötä Ranualla © Kuva: Eero Hiltunen 

Viime keväänä Lapissa käynnistyneen vesistökunnostushanke VESKU II toimenpiteet ovat olleet varsin monipuolisia. Tavanomaisten yleisötapahtumien ja neuvontatyön lisäksi hankkeessa on kehitetty vesistökunnostusverkostojen toimintaa usealla eri tasolla.

Vesistökunnostustyötä laajalla rintamalla

Lapin maakunnallisen vesistökunnostusverkoston toisessa tapaamisessa viime vuoden joulukuussa saatiin läpileikkaus maakunnan vesistöhankkeista. Tapaamisen perusteella voidaan todeta, että maakunnassa tehdään vesistökunnostustyötä laajalla rintamalla. Käynnissä on päätoimijoiden omien hankkeiden lisäksi merkittäviä yhteishankkeita Kemijoen alaosalla ja Tornionjoen vesistössä.

Uusia toimijoita mukana toiminnassa

VESKU II-hanke aktivoi ja neuvoo hankealueensa paikallisia toimijoita. Tällä hetkellä ensimmäisen hankevaiheen paikalliset kunnostushankkeet ovat toteutuksen alla. Uusia hankkeita ja toimijoita on liittynyt VESKU II:n piiriin kiitettävästi. Mm. Posiolle on juuri perustettu Etelä-Posion vesistöyhdistys ry, joka lähtee toteuttamaan vesienhoitoa usean järven alueella. Tämä on toinen vesienhoitoyhdistys, joka on perustettu VESKU-hankkeiden myötä. Epidemiatilanteen salliessa tavoitteena on, että VESKU- hankkeiden toimintaryhmät kokoontuvat talven aikana yhteen esittelemään kunnostushankkeita, vaihtamaan kokemuksia ja verkostoitumaan keskenään.

Kunnostustöitä VESKU II-hankkeessa.
Sinettäjoen kunnostustempaus tapahtuma © Kuva: Eero Hiltunen

Valuma-aluekunnostuksia ja hoitokalastusta

Jatkossa paikallisten hankkeiden haussa tullaan yhä enemmän painottamaan valuma-aluetoimenpiteitä. Hankkeisiin tulee sisällyttää jokin valuma-aluetoimenpide, kuten esim. kartoitus tai yleissuunnitelma. Käytettävät resurssit näihin toimiin ovat vain valitettavan niukat. Simojoen valuma-alueella on toteutuksen alla KEMERA-rahoituksella metsätalouden vesiensuojelutoimenpiteitä, joista merkittävin on 6 ha:n kosteikon rakentaminen. Kosteikkohanke suunniteltiin VESKU-hankkeen ensimmäisessä vaiheessa Suomen metsäkeskuksen toimesta.

Hoitokalastushankkeissa saatavalle Lapin särjelle tuntuu olevan kysyntää kalanjalostuksessa. Tämä on parhaimmillaan mahdollistanut hankkeiden toteuttamisen ilman avustuksia. Toki kalankäsittely on työlästä ja logistiikkaan liittyy ongelmia, mutta menetelmiä tullaan kehittämään.

Tapahtumat tavaksi

VESKU II-hanke järjesti syyskuussa avoimen virtavesikunnostustempauksen Rovaniemen Sinettäjoella. Tapahtuma keräsi mukavasti talkoolaisia ja kutualueiden kunnostuksiin käytettiin seulottua soraa yli yhdeksän tonnia. Määrä on varsin kunnioitettava sinkkiämpäreillä jokeen kannettuna. Tapahtuma on taltioitu ja katsottavissa Youtubessa - Sinettäjoen kunnostustempaus 2021. Tulevana kesänä tavoitteena on järjestää vastaava tempaus Kemijärven alueella.

VESKU II:n hankealue on Kemijärvi, Posio, Rovaniemi, Ranua ja Simo. Hankkeen rahoitus tulee Lapin ELY-keskuksen kautta vesiensuojelun tehostamisohjelmasta. Myös hankealueen kunnat rahoittavat hanketta.

 

Teksti ja lisätietoja:

Projektikoordinaattori Eero Hiltunen, p. 040 754 7592, eerojhiltunen(at)gmail.com

VESKU II -hanke

Youtube-video Sinettäjoen kunnostustempaus 2021

 


 

Kohderyhmä: