Tiedote 11.8.2016 klo 13.09
Epävakainen ja tuulinen sää on vähentänyt sinileväkukintoja. Merialueilla sinilevää on havaittu vain paikoin, pääasiassa rannikolla. Järvillä sinilevää on havaittu edelleen selvästi vähemmän kuin ajankohtana yleensä.
Voimakkaat tuulet hajottaneet sinilevien pintaesiintymät merialueilta
Vielä viime viikonloppuna esiintyi vähäisiä sinilevien pintaesiintymiä laajoilla alueilla Suomenlahdella, pohjoisella varsinaisella Itämerellä ja Saaristomerellä. Alkuviikon voimakkaat tuulet ovat kuitenkin sekoittaneet vesipatsasta hajottaen pintaesiintymät. Tällä viikolla on sinilevää havaittu vain paikoin, pääasiassa rannikolla. Mikroskooppianalyysin perusteella vedessä on kuitenkin edelleen sinilevää.
Ajankohtaan nähden viileän ja tuulisen sään seurauksena merivesi on nyt paikoin hyvinkin kylmää. Lämpötila on Perämerellä 9-19 astetta, Selkämerellä 15-19 astetta, Ahvenanmerellä ja Saaristomerellä 12-18 astetta, pohjoisella varsinaisella Itämerellä 13-19 astetta ja Suomenlahdella 10-20 astetta. Säiden tyyntyessä ja veden jälleen lämmetessä on sinileväkukintojen kehittymiselle kuitenkin edelleen edellytykset.
Sisävesillä levää edelleen keskimääräistä vähemmän
Järvillä sinilevää on havaittu edelleen selvästi vähemmän kuin ajankohtana yleensä. Runsaita sinilevien pintakukintoja havaittiin vain kolmella havaintopaikalla, mutta erittäin runsaita ei yhdelläkään seurantajärvellä. Hieman sinilevää on havaittu 23 valtakunnallisella havaintopaikalla.
Kansalaisilta tulleissa parissakymmenessä havainnossa viidessä järvessä havaittiin levää ja vain kahdessa runsaasti levää.
Sinilevien esiintyminen on tyypillisesti runsainta tähän aikaan vuodesta, mutta nyt epävakainen sää estää pintakukintojen syntyä. Pilvisyys ja tuulen vettä sekoittava vaikutus eivät suosi levän kasvua ja pintalauttojen muodostumista. Ravinteita todennäköisesti riittäisi vielä sinilevien kasvuun ainakin rehevimmillä järvillä.
Pintaveden lämpötilat ovat tavanomaista kylmempiä monessa järvessä. Maan etelä- ja keskiosassa pintaveden lämpötilat ovat enimmäkseen 16–20 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 16–19 astetta sekä Lapissa 10–17 astetta.
Iso kartta viikon 32 levätilanteesta
Valtakunnallinen levätiedotus
Lisätietoja
Merialueilta
Tutkija Heidi Hällfors, Suomen ympäristökeskus SYKE (12.8. saakka), puh. 029 525 1114, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Tutkija Sirpa Lehtinen, Suomen ympäristökeskus SYKE (15.8. lähtien), puh. 029 525 1353, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
(puhelimitse klo 13 – 15)
Sisävesiltä
Erikoistutkija Marko Järvinen, Suomen ympäristökeskus SYKE (8.8. alkaen)
puh. 029 525 1241, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
(puhelimitse klo 13–15)