Syken OBSGESSION-hankkeelle Horisontti Eurooppa -rahoitus

Uutinen 20.12.2023 klo 15.11
© Riku Lumiaro

Suomen ympäristökeskuksen (Syke) koordinoima yli 5 miljoonan euron Horisontti Eurooppa –hanke OBSGESSION käynnistyy vuoden 2024 alussa. Biodiversiteetin seurantajärjestelmiin keskittyvä OBSGESSION-hanke menestyi Horisontti Eurooppa –haussa ja hankkeen Syken osion rahoitus on lähes miljoona euroa. Syke sai tämän lisäksi EU:n tutkimuksen ja innovoinnin ohjelma Horisontti Euroopasta rahoitusta myös 1,6 miljoonaa euroa viidelle muulle hankkeelle, joissa Syke on kumppanina.  

Vuoden 2024 alussa käynnistyvä Observation of Ecosystem Changes for Action (OBSGESSION) on Syken koordinoima hanke, joka kestää neljä vuotta. Hankkeen tavoitteena on seurata ja ennustaa biodiversiteetin muutoksia sekä niihin vaikuttavia suoria ja epäsuoria ajureita ekosysteemeissä. Hankkeessa hyödynnetään viimeisimpiä satelliittiaineistoja ja erityisesti kuvantavaan spektroskopiaan perustuvien tulevien satelliittimissioiden tuottamia aineistoja, joiden avulla saadaan uudenlaista tietoa mm. kasvillisuuden ominaisuuksista ja ekosysteemien toiminnasta.  

"Tämän uuden hankkeen myötä voimme edistää Euroopan biodiversiteetin seurantajärjestelmien harmonisointia. Tuotamme uudenlaista tietoa luonnosta, ja tätä tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi luonnon ennallistamisessa ja suojelutavoitteiden saavuttamiseksi", kertoo hanketta johtava tutkimusprofessori Petteri Vihervaara Suomen ympäristökeskuksesta.  

OBSGESSION-hanke tukee Euroopan komission ja Euroopan Avaruusjärjestön yhteistyötä biodiversiteetin kaukokartoituksen kehittämiseksi. Hankkeessa on mukana 11 yhteistyöorganisaatiota ja sen kokonaisbudjetti on n. 7,3 miljoonaa euroa, josta EU:n osuus n. 5,3 miljoonaa euroa. 

Syken tutkimusjohtaja Eeva Primmer iloitsee uusista Horisontti Eurooppa –hankkeista. “Saimme tällä kertaa monipuolisesti eri instrumenteista rahoitusta. Esimerkiksi Euroopan laajuista tutkimusta edistävä WIDERA-hanke CASRI edistää kestävyystutkimuksen ennakointia ja ohjelmointia”, hän kertoo. Primmer korostaa EU-hankkeiden tärkeyttä pienen Suomen ympäristötutkimuksen skaalaamisessa EU-tasolle: “Viime aikojen kriisit ovat kääntäneet katsetta hieman sisäänpäin, mutta tutkimus tarvitsee kansainvälistä vertailua, yhteistyötä ja yhdessä oppimista. Esimerkiksi Syken koordinoima OBSGESSION-hanke nivoutuu myös kansainväliseen luontoseurantojen kehittämistyöhön.” 

Muut Horisontti Eurooppa -rahoitusta saavat hankkeet (vetäjä suluissa): 

  • Aqua Research Infrastructure Services for the health and protection of our unique, oceans, seas and freshwater ecosystems, AQUARIUS (koordinaattori Marine Institute, IE, Irlanti). Syken osion vetäjä Jukka Seppälä 
  • REinforce Science-Policy interfaces in innovative ways to boost effectiveness and INterconnectedness of biodiversity and climate policies, RESPIN (koordinaattori Helmholtz-Centre for Environmental Research, UFZ, Saksa). Syken osion vetäjä Kaisa Korhonen-Kurki 
  • Collaborative Action coordinating and enhancing systemic, actionable and transversal Sustainability Research and Innovation, CASRI (koordinaattori Umweltbundesamt, UBA, Saksa). Syken osion vetäjä Kaisa Korhonen-Kurki 
  • Land-Sea interface: Let’s observe together!, LandSeaLot (koordinaattori Stichting Deltares, Hollanti). Syken osion vetäjä Sampsa Koponen 
  • Water Security for the Planet, Water4All (French National Research Agency ANR). Syken osion vetäjä Jari Silander 

Lisätietoja 

Suomen ympäristökeskuksessa: 

  • Tutkimusjohtaja Eeva Primmer, puh. 029 525 1521 
  • OBSGESSION-hanke, tutkimusprofessori Petteri Vihervaara  
  • AQUARIUS-hanke, ryhmäpäällikkö Jukka Seppälä  
  • CASRI ja RESPIN-hankkeet, ryhmäpäällikkö, erikoitutkija Kaisa Korhonen-Kurki  
  • LandSeaLot-hanke, erikoistutkija Sampsa Koponen 
  • Water4All-hanke, erikoistutkija Jari Silander  

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@syke.fi 


Kohderyhmä: