Taina Nystén

Taina Nystén
© Kari Kallio

Johtava asiantuntija, FT

Yhteystiedot

Sähköposti: etunimi.sukunimi@syke.fi
Puh. +358 295 251 470

Suomen ympäristökeskus (Syke)
Kiertotalousratkaisut
Haitalliset aineet
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki

Twitter: @tainanysten

Tausta

Olen hydrogeologi ja työskennellyt Suomen ympäristökeskuksessa (Sykessä) vuodesta 1995 ja sitä ennen muualla ympäristöhallinnossa. Lisäksi olen ollut sivutoimisena ympäristöasiantuntijaneuvoksena korkeimmassa hallinto-oikeudessa vuosina 2013–2017.

Tutkimus- ja asiantuntijaosaamistani ovat haitallisten aineiden esiintyminen ja kulkeutuminen pohjavedessä ja muussa ympäristössä. Minulla on kokemusta myös ympäristöriskien hallinnasta kuten veden puhdistamisesta ja ohjauskeinoista. Esihenkilön tehtävissä (2006–2013) olen työskennellyt Haitallisten aineiden ja riskien tutkimusohjelman sekä Haitallisten aineiden yksikön päällikkönä. Kulutuksen ja tuotannon keskuksen kehittämispäällikkönä olin vuosina 2014–2022.

Tehtävät

Haitallisten aineiden tunnistaminen ja ympäristöriskien hallinta pohjavedessä sekä kiertotaloudessa.

Esimerkkejä hankkeista

Julkaisuja

Valikoituja julkaisuja

Mchayk, A., Nystén, T., Shrestha, A., Tuominen, S., Prasad Acharya, N. 2023. Review of Arsenic Removal Methods in Water Supply and A Case Study of Predesign Cost Estimation in Nepal. (In English with English & Swedish abstract.)  Reports of the Finnish Environment Institute 3/2023. Finnish Environment Institute. 58p.  

Nystén, T. 2023. Näkymättömän pohjaveden tekeminen näkyväksi, pääkirjoitus. Making invisble groundwater visible (Editorial). Vesitalous 2/2023. P. 4. (In Finnish). ISSN 0505-3838.

Äystö, L., Vieno, N., Fjäder, P., Mehtonen, J. & Nystén, T. 2023. Hospitals and households as primary emission sources for risk-posing pharmaceuticals in municipal wastewater. Exotoxicology and Environmental Safety 2023.Vol. 262.

Vahtera, H., Fjäder, P., Ahkola, H., Laitinen, J., Lehto, R., Nystén, T. & Ryttäri, T. 2022. KasviHAVA-hanke - Haitta-aineiden pidättyminen hulevesialtaissa. (In Finnish.) Retention of contaminates in storm water handling sites. Julkaisu 90/2022. Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry, 78p. Julkaisu 90/2022. Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry, 78p.

Teräsalmi, E., Sikanen, T., Kärkkäinen, R., Äystö, L., Mehtonen, J., Virtanen, V. & Nystén, T. 2020. Lääkkeiden ympäristövaikutusten hallinta sääntelyn avulla. Prevention of environmental adverse impacts of medicines from regulatory perspective. Dosis: farmaseuttinen aikakauskirja. Vol. 36 (3):354–366. (In Finnish with English abstract.) 

Vieno N., Sikanen, T., Äystö, L., Mehtonen, J., Karlsson, S. & Nystén, T. 2020. Lääkeaineiden ympäristöluokituksen hyödyt ja haasteet. The Benefits and challenges of Environmental Classification of Pharmaceuticals. Vesitalous 1/2020. P. 23–24. (In Finnish with English abstract.)

Äystö, L., Laitinen, J., Vieno, N., Nystén, T., Fjäder, P. & Kandelberg, K. 2020. Lääkejäämien esiintyminen sairaalajätevedessä – Tapaus TYKS. Ympäristö ja Terveys 4/2020. P. 7075. (In Finnish.) ISSN 0358-3333.

Äystö, L., Vieno, N., Fjäder, P., Mehtonen, J., Nystén, T. 2020. Lääkeaineiden kuorma jätevedenpuhdistamoille ja niiden primääripäästölähteet. Pharmaceutical Load to the Waste Water Treatment Plants and Their Primary Emission Sources. Vesitalous 1/2020. P. 5–8. (In Finnish with English abstract.)

Nystén, T., Äystö, L., Laitinen, J., Mehtonen, J., Alhola, K., Leppänen, M., Perkola, N., Vieno, N., Sikanen, T., Yli-Kauhaluoma, J., Karlsson, S., Virtanen, V. & Teräsalmi, E. 2019.  Ympäristöön päätyvää lääkekuormaa voidaan vähentää. Näkökulmia ympäristöpolitiikkaan / SYKE Policy Brief 17.5.2019. 4p.
Environmental drug load can be reduced. Views on environmental policy / SYKE Policy Brief 17.5.2019. 4p. 

Silvo, K., Jouttijärvi, T., Nystén, T., Kauppi, S., Kontula, T., Oinonen, K., Jantunen, J., Hellsten, S., Krogerus, K., Leppänen, M. & Lehtoranta J. 2019.  Kaivostoiminta kestäväksi. Näkökulmia ympäristöpolitiikkaan / SYKE Policy Brief 28.8.2019. Finnish Environment Institute, Helsinki. 2019. 4p. 
Making mining sustainable. Views on environmental policy / SYKE Policy Brief 28.8.2019. Finnish Environment Institute, Helsinki. 2019. 4p.  

Äystö L., Mehtonen J., Vieno N., Ahkola H., Leppänen M., Sikanen T., Yli-Kauhaluoma J. & Nystén T. 2019. Lääkeaineet lääketeollisuuden ympäristöluvissa. Pharmaceuticals in environmental permits issued to Finnish pharmaceutical industry. (In Finnish with English abstract.) Suomen ympäristökeskuksen raportteja 20/2019. Finnish Environment Institute. 

Kangas, A. (ed.), Karvonen, A., Taina, T., Gustafsson, J., Werdi, E., Puharinen, S-T., Mannio, J., Mehtonen, J., Nystén, T., Ruoppa, M., Sainio, P., Siimes, K., Silvo, K., Tuominen, S., Verta, M., Vuori, K-M., Äystö, L., Kauppila, J., Leppänen, M., Näykki, T., Karppanen, J. & Korhonen, M.  2018. Vesiympäristölle vaarallisia ja haitallisia aineita koskevan lainsäädännön soveltaminen. Kuvaus hyvistä menettelytavoista. Applying the Government Decree on Substances Dangerous and Harmful to the Aquatic Environment: a description of good practices. (In Finnish with English and Swedish abstract). Reports of the Ministry of the Environment 19/2018, 169 p., Ministry of the Environment. ISBN: 978-952-11-4807-1 (PDF).

Ahkola, H., Tuominen, S., Karlsson, S., Perkola N., Huttula, T., Saraperä, S., Artimo, A., Korpiharju, T., Äystö, L., Fjäder, P., Assmuth, T., Rosendahl, K. & Nysten, T. 2017. Presence of active pharmaceutical ingredients in the continuum of surface and ground water used in drinking water production. Environmental Science and Pollution Research 2017. Pp 1–14.

Meriläinen, P., Salminen, J., Britschgi, R., Nystén, T. & Pitkänen, T. 2017. Esiselvitys yhdyskuntien ja ruoantuotannon veden käytön riskien hallinnasta ja mahdollisuuksista. Preliminary survey of risk management and opportunities associated with water use in communities and food production. Työpaperi 32/2017. Helsinki 2017. THL. 46p. (In Finnish.)

Lindroos, N. & Nystén, T. 2015. I Salpausselän pohjaveden kloridipitoisuuksien muutokset ja niihin vaikuttavia tekijöitä. The trends of chloride concentrations of groundwater and factors affecting them in the first Salpausselkä ice-marginal formation. (In Finnish with English and Swedish abstract.) Research reports of the Finnish Transport Agency 11/2015. 94 p. and 5 app.

Salminen, Jani M., Petäjäjärvi, Sanna J., Tuominen, Sirkku M. & Nystén, Taina H. 2014. Ethanol-based in situ bioremediation of acidified nitrate-contaminated groundwater. Water Research. 63:306–315.

Tuominen, S., Kauppi, S. & Nystén, T. 2014. Pohjavesiselvitysten tarkistuslista – uusi työkalu kaivosyritysten vesienhallintaan. (Checklist for groundwater surveys – a new tool for water management by mining companies.) Vesitalous 55 (5):19–21. (In Finnish with English abstract.)

Kauppi, S., Mannio, J., Hellsten, S., Nystén, T., Jouttijärvi, T., Huttunen, M., Ekholm, P., Tuominen, S., Porvari, P., Karjalainen, A., Sara-Aho, T., Saukkoriipi J. & Maunula, M. 2013. Arvio Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-altaan vuodon haitoista ja riskeistä vesiympäristölle. Assessment of the potential impacts on aquatic environment caused by the gypsum pond leakage at the Talvivaara mine. (In Finnish with English and Swedish abstract.) Reports of the Finnish Environment Institute 11/2013, 90 p., Finnish Environment Institute. 

Salminen, J., Nystén, T. & Tuominen, S. 2012. Nitraatilla pilaantuneen maaperän ja pohjaveden biologinen kunnostaminen turkistarha-alueilla. 
Eliminering av nitrat från pälsfarmområdens mark och grundvatten genom biologisk sanering.
Biological in situ remediation of nitrate-contaminated soil and groundwater at fur farms. (In Finnish and Swedish with English abstract). Environment Guide. 45 p., Finnish Environment Institute.

Salminen, Jani M., Nystén, Taina H. & Tuominen, Sirkku M. 2011. Review of approaches to reducing adverse impacts of road deicing on groundwater in Finland. Water Quality Research Journal of Canada. 46 (2):166–173.

Petäjäjärvi, S., Nystén, T., Salminen J. ja Tuominen, S. 2010. Nitraatin poisto turkistarha-alueiden maaperästä ja pohjavedestä. Maastokoe Karkauskankaan pohjavesialueella. Elimination of nitrate in soil 
and groundwater at Finnish fur farms – Field site at Karkauskangas aquifer. (In Finnish with English and Swedish abstract.) The Finnish Environment 8/2010, Environmental protection 164 p, Finnish Environment Institute.  

Salminen, J., Nysten, T. & Tuominen, S. 2010. Vaihtoehtoiset liukkaudentorjunta-aineet ja pohjavesien suojelu – MIDAS2-hankkeen loppuraportti.  Alternative deicing agents and ground water protection - final report of MIDAS2-project. (In Finnish with English and Swedish abstract.) The Finnish Environment 22/2010, Environmental protection 47 p, Finnish Environment Institute. 

Martin, D., Salminen, J.M., Niemi, M.R., Heiskanen, I.M., Valve, M.J., Hellsten, P.P. & Nysten, T.H. 2009. Acetate and ethanol as potential enhancers of low temperature denitrification in soil contaminated by fur farms: A pilot-scale study. Journal of Hazardous Materials 2009. 163 (2–3):1230–1238.

Kivimäki, A-L, Reinikainen, J., Tuominen, S., Nystén, T., Eskola, P., Hjorth, S., Järvikivi, M., Sarkkila, J. & Heino, P. 2009. Pohjaveden puhdistaminen reaktiivisella seinämällä, Koekohteena Oriveden Asemanseudun pilaantunut pohjavesialue. Remediation of contaminated groundwater using a permeable reactive barrier – Field site at Asemanseutu, Orivesi. (In Finnish with English and Swedish abstract.) Suomen ympäristö 15/2009, 49 p. Finnish Environment Institute. 

Hellstén, P.P., Kivimäki, A.-L., Miettinen, I. T., Mäkinen, R. P., Salminen, J. M., Nystén, T. H. 2005.  Degradation of potassium formate in the unsaturated zone of a sandy aquifer. Journal of Environmental Quality. 34 (5):1665–1671.

Hellstén, P.P., Salminen, J., Jørgensen K.S. & Nystén, T.H. 2005. Use of potassium formate in road winter deicing can reduce ground water deterioration. Environmental Science and Technology. 39 (13):5095–5100.

Hämäläinen, J., Gustafsson, J., Hellstén P. & Nystén, T. 2005. Natriumkloridin vaikutus mineraalisten luiskansuojausten vedenläpäisevyyteen. Sodium chloride and the permeability of mineral barriers used to protect ground water from highway runoff. (In Finnish with English and Swedish abstract and English captions.)  Suomen ympäristö 775, Finnish Environment Institute (SYKE), Helsinki. 2004. 77 p

Hellstén, P., Nystén, T., Salminen, J., Granlund, T., Huotari,T  & Vallinkoski, V-M. 2004. Kaliumformiaatin hajoaminen maaperässä ja pohjavedessä, MIDAS-loppuraportti. Biodegradation of potassium formate in soil and groundwater - Final report of studies on alternative de-icing chemicals. (In Finnish with English and Swedish abstract and English captions.) Suomen ympäristö. 675. Finnish Environment Institute (SYKE), Helsinki. 2004. 53p

Hellstén, P. & Nystén, T. 2003. Migration of alternative de-icers in unsaturated zone of aquifers - in vitro -study. Water Science & Technology. 48 (9):45–55. IWA Publishing 2003.

Joutti, A., Schultz, E., Pessala, P., Nystén, T. & Hellstén, P. 2003. Ecotoxicity of Alternative De-icers. Journal of Soils & Sediments. 3 (4):269–272. Landsberg. 

Nystén, T. 1998. Transport processes of road salt in Quaternary formations. In: Deicing and dustbinding – risk to aquifers. Symposium, Helsinki, Finland, Oct 1416, 1988. NHP Report No. 43. P. 3140. ISBN 952-11-0348-5. 

Nystén, T. & Suokko, T. 1998 (eds).  Deicing and dustbinding – risk to aquifers. Symposium Proceedings of an International Symposium, Helsinki, Finland, Oct 1416, 1998. Nordic Hydrological Programme, NHP Report No. 43. Helsinki 1998, Finland. 269 p. ISBN 952-11-0348-5.

Nystén, T. & Hänninen, T. 1997. Tiesuolan pohjavesihaittojen vaikutuksista ja torjuntakeinoista. Effects of road salting on groundwater and guidelines for preventive action (In Finnish with English and Swedish abstract). Suomen ympäristö 57. Finnish Environment Institute (SYKE), Helsinki. 1997. 54 p. 

Nystén, T. 1994.  Mathematical modelling of groundwater pollution in a small heterogeneous aquifer at Kärkölä, Southern Finland. Publications of the Water and Environment Research Institute. 75 p. Helsinki 1994. 
 

Julkaisulistoja

ORCID Taina Nystén (0000-002-7691-6686)

 

Julkaistu 16.2.2023 klo 12.12, päivitetty 5.3.2024 klo 11.44

Kohderyhmä: