Hyppää sisältöön

Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Valtakunnallinen leväkatsaus 13.8.2015: Merialueilla runsaasti sinilevää, järvillä kukinnat runsastuneet

Tiedote 13.8.2015 klo 13.58

Suomen merialueilla on edelleen runsaasti sinilevää. Suuria pintalevälauttoja on havaittu Suomenlahden länsiosissa ja koko Itämeren pääaltaalla. Itäisellä Suomenlahdella, Ahvenanmerellä ja Selkämeren eteläosissa on ollut jonkin verran sinilevää sekä pintakukintoina että veteen sekoittuneena. Järvillä sinilevien pintakukinnat ovat lisääntyneet lämpimän sääjakson myötä ja määrät ovat ajankohtaan nähden melko tyypillisiä.

Järvillä sinilevä on runsastunut

Sinilevien pintakukinnat ovat lisääntyneet sisävesillä edellisviikosta lämpimän sääjakson myötä. Määrä on nyt ajankohtaan nähden melko tyypillinen. "Tähän mennessä sinilevää on havaittu vähemmän kuin keskimäärin muina kesinä. Kuluneen viikon aikana sinilevää on havaittu yhteensä 47 valtakunnallisella havaintopaikalla, joista 35 paikalla on ollut hieman sinilevää”, toteaa erikoistutkija Marko Järvinen Suomen ympäristökeskuksesta. Runsaasti sinilevää on todettu kymmenellä havaintopaikalla ja erittäin runsaasti kahdella havaintopaikalla. Lisäksi kansalaisilta on tullut muutamia havaintoja runsaista tai erittäin runsaista sinileväkukinnoista.

Järvien pintavedet ovat lämmenneet edellisviikosta. Lämpötilat ovat useissa järvissä ajankohdalle tyypillisiä tai 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpiä. Etelä-Suomessa pintaveden lämpötilat ovat pääosin 18-22 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 16-18 astetta ja Lapissa 14-15 astetta.

Runsaasti sinilevää pohjoisella Itämerellä ja Suomenlahden länsiosissa

Suomen merialueilla on edelleen runsaasti sinilevää. Suuria pintalevälauttoja on havaittu Suomenlahden länsiosissa ja koko Itämeren pääaltaalla. Myös itäisellä Suomenlahdella, Ahvenanmerellä ja Selkämeren eteläosissa on ollut jonkin verran sinilevää sekä pintakukintoina että veteen sekoittuneena. Koekäytössä olevan ajelehtimisennusteen mukaan merialueen sinileväkukinta ei saavuta Suomen rannikkoa lähipäivinä.

”Rannikon valtakunnallisessa leväseurannassa runsaasti levää on havaittu itäisellä Suomenlahdella Haapasaaressa ja Sipoon saaristossa, sekä lännessä Hangonselällä, Dragsfjärdenissä, Korppoon saaristossa sekä Turun ja Paimionlahden rannikoilla” kertoo vanhempi tutkija Sanna Suikkanen Suomen ympäristökeskuksesta. Lisäksi hieman levää on havaittu Kustavin ja Rauman rannikkoalueilla. Pintalauttoja voi muodostua kunnes voimistuva tuuli sekoittaa sinilevän vesipatsaaseen.

Meriveden pintalämpötila on nyt noin 16-19 astetta.

Johtavan tutkijan Harri Kuosan haastattelu sinilevätilanteesta Itämerellä 13.8.2015

Sinileviin suhtauduttava varoen

Sinilevät saattavat olla myrkyllisiä sekä ihmisille että kotieläimille. Myrkkyjen lisäksi sinilevät voivat tuottaa muun muassa ihoa ärsyttäviä yhdisteitä.

Sinileväiseen veteen tulee suhtautua aina varoen. Sinilevää sisältävää vettä ei saa käyttää ihmisten tai eläinten juomavetenä. Sinileväistä vettä ei myöskään pidä käyttää tiski-, pesu- tai löylyvetenä, eikä kasteluvetenä syötäväksi tarkoitetuille kasveille. Runsasleväisessä vedessä uimista tulee välttää. Lapsia ja lemmikkieläimiä ei pidä päästää rantaan eikä uimaan sinileväiseen veteen.

Suomen ympäristökeskus tiedottaa sinilevätilanteesta viikoittain joka torstai kesäkuun alusta syyskuun alkuun saakka.

Iso kartta viikon 33 levätilanteesta

Lisätietoa ja ohjeita

Leväennuste

Valtakunnallinen levätiedotus

 

Lisätietoja:

Sisävedet:

Erikoistutkija Marko Järvinen, Suomen ympäristökeskus SYKE
p. 0295 251 241, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

 

Merialueet:

Vanhempi tutkija Sanna Suikkanen, Suomen ympäristökeskus SYKE
p. 0295 251 660, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Johtava tutkija Harri Kuosa, Suomen ympäristökeskus SYKE,
p. 0295 251 106, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

 

Leväpuhelin (arkisin klo 13-15)

  • Puh. 0295 251 374 (sisävedet)
  • Puh. 0295 251 373 (merialueet)

 

 

 

 

 

 

 


Kohderyhmä: