Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Ensimmäinen kokonaiskuva vesiympäristön kemikalisoitumisesta valmistunut

Tiedote 6.5.2019 klo 10.18

Haitallisten aineiden esiintymisestä Suomen vesissä on valmistunut ensimmäinen kokonaiskuva. Tulosten mukaan Suomen vesiluonnossa on elohopeaa sekä palonesto- ja pintakäsittelyaineita haitallisia määriä. Useimmista seurattavista aineista ei kuitenkaan ole haittaa.

Näytteenottoa_Kymijoella
Näytteenottoa Kymijoella. © Kuva: Alleco

EU:n jäsenmaiden tulee seurata kaikkiaan 45 aineen tai aineryhmän pitoisuuksia vesiympäristössä. Näille ns. prioriteettiaineille on asetettu ympäristönlaatunormit vedessä tai kaloissa. Seurantaan otettiin vuonna 2013 yksitoista uutta ainetta, joihin kuuluu useita torjunta-aineita, dioksiineja ja niiden kaltaisia yhdisteitä, pinnoitteissa ja sammutusvaahdoissa käytetty PFOS sekä palonestoaine HBCDD.

Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) johtamassa ja ympäristöministeriön rahoittamassa hankkeessa haitallisten aineiden pitoisuuksia mitattiin rannikkovesien ahvenista ja simpukoista, avomeren silakoista sekä pintavesistä niin merellä kuin sisävesilläkin. Lisäksi arvioitiin uusien prioriteettiaineiden ympäristöön päätyvää kuormitusta (esim. laskeuma) ja tehtiin suunnitelma haitallisten aineiden tulevasta seurannasta.

”Saamme nyt ensimmäistä kertaa karkean kokonaiskuvan vesiympäristön kemikalisoitumisesta Suomen vesissä”, toteaa tutkimuksen koordinaattori, tutkija Katri Siimes SYKEstä.

Tulosten perusteella voidaan todeta, että useimmista uusista prioriteettiaineista ei näytä Suomessa olevan vaaraa vesiympäristölle. Esimerkiksi palonestoaineena käytettyä HBCDD:ia esiintyy vesistöissä, mutta sen pitoisuudet arvioidaan vaarattomiksi, eikä suurinta osaa prioriteettiaineisiin kuuluvista torjunta-aineista ole havaittu lainkaan. Dioksiinit ja dioksiinin kaltaiset PCB-yhdisteet eivät nekään tutkituilla alueilla ylitä ympäristön laatunormeja.

Ympäristö on usein herkempi kuin ihminen

Jo pitempään seuratuista aineista ongelmallisia ovat edelleen elohopea ja palonestoaineina käytetyt PBDE-aineet.

Elohopean pitoisuus ahvenissa ylittää ympäristönlaatunormin (0,20–0,25 mg/kg) noin puolessa sisävesistämme, mutta EU:n elintarvikkeille asettaman enimmäispitoisuuden (0,5 mg/kg) hyvin harvoin. Avomeren silakassa elohopean pitoisuudet ovat nykyään niin pieniä, ettei niistä ole huolta. Elohopean ympäristönlaatunormin ja elintarvikkeille asetetun enimmäispitoisuuden ero kertoo siitä, että aineen haitallisuus ihmiselle on eri asia kuin sen haitallisuus ympäristölle.

Palonestoaineena käytettyjen PBDE-aineiden (polybromattujen difenyylieettereiden) ympäristön laatunormi ylittyy kalassa kaikkialla Suomessa, vaikka näitä aineita ei enää käytetä. Tilanne on samanlainen koko Euroopassa. Aineryhmän ympäristönlaatunormi on erittäin alhainen (0,0085 µg/kg tp kalassa), koska toksikologista tietoa sen haitallisuudesta on vähän ja siksi laatunormin määrittämisessä käytetyt turvakertoimet ovat suuret. Elintarvikkeille ei ole asetettu PBDE-yhdisteiden raja-arvoa.

Uusista prioriteettiaineista huolta herättää pintakäsittelyaineena ja sammutusvaahdoissa käytetty PFOS. PFOS:n käyttö on jo kielletty, mutta sitä tihkuu edelleen ympäristöön. Samankaltaisia PFAS-yhdisteitä (per- ja polyfluoratut alkyyliyhdisteet) on käytössä suuri joukko. Osa niistä on otettu käyttöön nimenomaan kielletyn PFOS:n korvaajina. PFOS-pitoisuus kaloissa ylittää paikoitellen ympäristön laatunormin (9,1 µg/kg tp). Eri PFAS-yhdisteitä löydettiin yleisesti koko maan jokivesistä. PFAS-yhdisteiden pitoisuudet olivat suurimpia Vantaanjoessa, ja yleisesti pitoisuudet olivat Etelä-Suomessa korkeampia kuin Pohjois-Suomessa.

Useimmista torjunta-aineista ei ole vaaraa vesiympäristölle

Suomen vesistöistä on mitattu yli 200 eri torjunta-aineen pitoisuuksia, mutta useimmista torjunta-aineista ei ole vaaraa vesiympäristölle.

Hyönteiskarkotteena esimerkiksi hyttysmyrkyissä käytettävää DEET:iä löytyy vesistä yleisesti, mutta havaitut pitoisuudet eivät nykykäsityksen mukaan ole haitallisia sen enempää vesieliöille kuin ihmisillekään. Myös kasvinsuojelussa tuhohyönteisten torjuntaan käytettyjä neonikotinoideja löytyy vesistä.

Uusia menetelmiä tarvitaan

Haitallisten aineiden seurantaan tarvitaan uusia menetelmiä niin näytteenottoon kuin vaikutusten arviointiinkin. Kaikkien aineiden ympäristön kannalta merkityksellisiä pitoisuuksia ei edes pystytä määrittämään. Esimerkiksi sypermetriini on haitallista jo pienempinä pitoisuuksina kuin mitä vesinäytteestä nykymenetelmin pystytään havaitsemaan.

Erittäin pieninä pitoisuuksina tai vain ajoittain esiintyvien aineiden seurannassa olisi mielekästä käyttää veteen viikoiksi upotettavia passiivikeräimiä joko vesinäytteiden sijasta tai niiden rinnalla. Passiivikeräimet osoittautuivat lupaavaksi menetelmäksi torjunta-aineiden ja PAH-yhdisteiden havaitsemisessa.

Haitallisten aineiden aiheuttama ympäristöstressi näkyy eliöissä biokemiallisina ja fysiologisina muutoksina, joita voidaan mitata biomarkkereilla. ”Tutkimuksen mukaan biomarkkereiden avulla vesiympäristössä olevien eri aineiden yhteisvaikutuksesta voidaan saada nykyistä parempi käsitys silloinkin, kun yksittäisten aineiden pitoisuudet jäävät alle turvallisuusrajojen”, sanoo ryhmäpäällikkö Kari Lehtonen SYKEstä.

Ehdotus tulevaksi seurannaksi

Hankkeessa tehtiin ehdotus haitallisten ja vaarallisten aineiden tulevasta seurannasta. Ehdotuksen mukaan haitallisia ja vaarallisia aineita seurattaisiin jatkossa 10 mereen laskevan joen vedestä, 5 avomeripaikan silakoista sekä 15 sisävesipaikan ja 10 rannikkopaikan ahvenista.

”Kieltojen ja rajoitusten toimivuuden kannalta on oleellista varmistua siitä, että kiellettyjen aineiden pitoisuudet ympäristössä todella vähenevät. Vaarallisimpia ovat pysyvät ja kertyvät aineet, ja niitä on tehokkainta seurata kaloista”, kertoo johtava tutkija Jaakko Mannio SYKEstä.

Ehdotus seurannaksi
Ehdotus haitallisten aineiden seurannaksi. © SYKE

Lisätietoja:

Koordinaattori, tutkija Katri Siimes, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 637, katri.siimes(at)ymparisto.fi
Johtava tutkija Jaakko Mannio, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 406, jaakko.mannio(at)ymparisto.fi
Ryhmäpäällikkö Kari Lehtonen (biomarkkerit), Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 359, kari.lehtonen(at)ymparisto.fi


Kohderyhmä: