Hyppää sisältöön

Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Sekaisin maalajeista

Uutinen 9.12.2020 klo 13.04
Maaperätietojen harmonisoille on suuri tarve. Maaperäkarttoja tarvitaan esimerkiksi eroosioriskialueiden, tulvaherkkien alueiden ja ravinnehuuhtoutumien arvioinneissa. © Kuva: Riku Lumiaro

Kansainvälisissä hankkeissa törmää jatkuvasti varsin kirjavaan maalajinimistöön. Vaikka maalajia kuvaava nimi olisikin sama, lajitekoostumukseen perustuva maalajien raekokoraja voi olla eri. Nimistön kirjavuus haittaa merkittävästi kansainvälistä yhteistyötä ja erityisesti rajavesiyhteistyötä.

Suomessa on yleisesti käytössä maalajiluokitusjärjestelmä, jossa luokkia on niukasti. Suomen luokitusjärjestelmä ei myöskään kerro mitään maassa tapahtuneista muutosprosesseista.

Maailmalla on käytössä lukuisia eri järjestelmiä, joista laajimmassa käytössä ovat amerikkalainen Soil Taxonomy ja alun perin YK:n ruoka- ja maatalousorganisaatio FAO:n luokitukseen perustuva World Reference Base for Soil Resources (WRB) -järjestelmä.

Meillä GTK:n tuottama koko Suomen kattava RT-luokitukseen perustuva 1: 200 000 maaperäkartta koostuu sekä pintamaan että pohjamaan tiedoista. Pintamaalajeja ovat soistumat ja ohut turvekerros. Pohjamaalajeja (1 metrin syvyydessä) on luokituksessa kaksitoista. Pienemmän mittakaavan maaperäkartoissa (1: 20 000, 1: 50 000) luokkien määrä on suurempi.

Maannos vai maalaji?

Monissa maissa on käytössä maannoksiin perustuva luokitus, jossa lajitekoostumus ja orgaanisen aineksen pitoisuus ovat vain luokittelua täydentäviä tietoja, eivät osa itse luokitusjärjestelmää.

Maannosluokitusjärjestelmissä maan nimeäminen perustuu maaprofiilin tutkimiseen, eli jo nimestä voi päätellä, miten kyseinen maa on saanut ominaisuutensa. Suomessa maannosluokitukseen on siirrytty pikkuhiljaa Luken ja GTK:n ansiokkaan työn pohjalta.

Aitosavi vai Vertic Cambisol?

Suomessa tunnemme hyvin aitosaven mutta harva tietää, mikä aitosavea vastaa WRB- tai Soil Taxonomy -luokituksessa. Vastaus kysymykseen on Vertic Cambisol tai Typic Cryaquept. Näiden nimien käyttö ei ole vielä yleistynyt suomalaisten tutkijoiden keskuudessa, vaikka niiden avulla on helpompi keskustella ulkomaisen kollegan kanssa.

Myös kansainvälisen artikkelin läpimeno edellyttää yleismaailmallisen maaperänimistön käyttöä. Suomessa viljelymaat ovat usein vielä märkiä. Tämäkin ominaisuus pitäisi saada mukaan uuteen nimistöön.

Vertailu Loimijoen valuma-alueella

Kahden kartan vertailu: Loimijoen valuma-alueen kansallinen maannoskartta (alempi kuva) on resoluutioltaan selvästi tarkempi kuin Euroopan laajuisissa arvioissa usein pohjana käytettävä JRC:n maaperäkartta (ylempi kuva). Maalajikuviot ovat molemmissa kartoissa samat, mutta maatyyppien nimet poikkeavat.
Loimijoen valuma-alueen kansallinen maannoskartta (alempi kuva) on resoluutioltaan selvästi tarkempi kuin Euroopan laajuisissa arvioissa usein pohjana käytettävä JRC:n maaperäkartta (ylempi kuva). Maalajikuviot ovat molemmissa kartoissa samat, mutta maatyyppien nimet poikkeavat. Klikkaamalla kuvaa aukeaa isompi versio.

Euroopan laajuisissa arvioissa käytetään usein pohjana Euroopan komission yhteisen tutkimuskeskuksen (Joint Research Centre JRC) kokoamaa maannoskartta-aineistoa, joka on koostettu resoluutioltaan hyvinkin erilaisista, eri maiden lähettämistä osasista. Tässä kartassa Suomessa esiintyy vain 14 maannosta, joista yleisimmät ovat Haplic Podzol (moreenit ja karkearakeiset lajittumat) ja Dystric Histosol (turvemaat). Resoluutio on karkea ja kartan perusteella tehtyihin arvioihin kannattaa suhtautua varauksella.

Loimijoen valuma-alueella JRC:n aineistossa on vain kolme maatyyppiä. Vastaavassa kansallisessa maannoskartassa maannoksia on 16.

Maaperätietojen harmonisoille on suuri tarve

Maaperäkarttojen käyttötarve on suuri esimerkiksi eroosioriskialueiden, tulvaherkkien alueiden ja ravinnehuuhtoutumien arvioinneissa. Maaperätietoja käytetään myös monien mallien lähtötietoina.

Itämeren alueen ja rajavesiyhteistyössä olisi suuri tarve maaperätietojen harmonisoinnille. Siihen asti joudumme tyytymään yhteishankkeissa eurooppalaiseen, resoluutioltaan liian karkeaan, maaperäaineistoon.

Lisätietoja:

Hydrologi, Sirkka Tattari, Suomen ympäristökeskus SYKE, etunimi.sukunimi@syke.fi
Vanhempi tutkija, Juha Riihimäki, Suomen ympäristökeskus SYKE, etunimi.sukunimi@syke.fi

Linkkejä:

  • WaterDrive-hanke (2019–21) on osa EU-Interreg-ohjelmaa. Suomesta hankkeessa ovat mukana SYKEn lisäksi Salaojayhdistys, KVVY Tutkimus Oy, BSAG ja Luke. Hanketta koordinoi Ruotsin maatalousyliopisto SLU.

Kohderyhmä: