Vesistökunnostusverkoston Uutiskirje 1/2019

8.3.2019 klo 13.00
Vesistökunnostusverkoston uutiskirje 1 2019

Työkalu jokihelmisimpukkaesiintymien paikantamiseen

Etelä-Suomesta raakku on jo lähes kokonaan hävinnyt, ja sen tiedetään elävän enää seitsemässä joessa Oulun eteläpuolella. Kaikkia raakun esiintymispaikkoja ei vielä tiedetä, ja pitkäikäisenä lajina raakku on voinut säilyä pitkään myös sille epäsuotuisissa olosuhteissa. Systemaattinen kartoitustoiminta on edellytys sille, että nämä mahdolliset viimeiset jäljellä olevat raakkupopulaatiot voidaan löytää ja suojella. Työkalun avulla voidaan kohdistaa rajalliset tutkimusresurssit ympäristötekijöiden perusteella kaikista todennäköisimpiin vesistöihin, joissa raakkua voi mahdollisesti esiintyä. Lue lisää

 

Save the date: Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari Mikkelissä 3.-5.6.2019

PÄijänne_Sanna Vienonen
© Sanna Vienonen
 

Perinteinen vuosiseminaari järjestetään Mikkelissä Etelä-Savon ELY-keskuksen, Freshabit- ja EMKR -hankkeiden sekä SYKEn yhteistyönä. Maanantaina 3.6. kuullaan ajankohtaisista aiheista ja verkostoidutaan työpajoissa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululla. Toisena päivänä on luvassa maastoretkiä lähialueen kunnostuskohteille ja kolmantena päivänä ohjelma jatkuu kongressitalo Mikaelissa. Ohjelma julkaistaan verkoston sivuilla huhtikuun alussa ja samalla aukeaa ilmoittautuminen. Tavataan Mikkelissä!

 

Rahoitusta vesiensuojeluun

Vesiensuojelun tehostamisohjelma käynnistyy

Eduskunta on myöntänyt merkittävän rahoituksen vesiensuojelun tehostamiseen. Vesiensuojelua tuetaan tehostamisohjelman kautta tänä vuonna 15 miljoonalla eurolla. Yhteensä vesiensuojeluun suunnataan ohjelman kautta 45 miljoonaa euroa vuosina 2019-2021.

Ympäristöministeriön avustushaku avoinna

Ympäristöministeriön avustushaku on avoinna 2.4.2019 saakka. Avustusta myönnetään vesien- ja merenhoitoa tai ravinteiden kierrätystä edistävään työhön, joka tukee käynnistyvän  vesiensuojelun tehostamisohjelman tavoitteita. Haussa etsitään hyvin käynnistynyttä työtä eteenpäin vieviä tekoja ja hyviksi havaittujen menetelmien viemistä käytäntöön. Ravinteiden kierrätyksessä painopisteenä on mm. kaupunkiviljely. Hankkeilta edellytetään omarahoitusta.

  

Verkostoilla tehoa vesienhoitoon –hanke jatkaa verkostoitumisen kehittämistä

Pohjois-Pohjanmaan VYYHTI -hankkeissa aloitettu alueellisen verkostoitumisen kehittäminen jatkuu ja laajenee. Ympäristöministeriön rahoittamassa Verkostoilla tehoa vesienhoitoon -hankkeessa tuetaan vesienhoidon verkostojen toimintaa Pohjois-Pohjanmaalla ja Länsi-Uudellamaalla. Verkostojen tavoitteena on auttaa lähivesistöjen tilasta ja kunnostuksesta kiinnostuneita paikallisia toimijoita, kannustaa kunnostamiseen ja kehittää yhteistyötä.

Hankkeessa sovelletaan Pohjois-Pohjanmaan VYYHTI -verkoston toimintamallia Länsi-Uudellemaalle, ja kehitetään verkostojen toimintaa alueiden välisenä yhteistyönä. Lisäksi tehdään laajempaa verkostoyhteistyötä valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston sekä eri puolilla maata toimivien ja rakenteilla olevien vesienhoitoverkostojen kanssa.

Verkostoilla tehoa vesienhoitoon -hanke toteutetaan vuosina 2019-2020 ProAgria Oulun, Oulun Maa- ja kotitalousnaisten, Oulun kalatalouskeskuksen, Länsi-Uudenmaan vesi- ja ympäristö ry:n, SYKEn ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa. Hanke toteuttaa hallituksen Kiertotalouden läpimurto ja puhtaat ratkaisut käyttöön -kärkihanketta.

  

Vedet ja ihmiset kohtaavat Suomen ja Venäjän rajalla

Vedet ja ihmiset kohtaavat Suomen ja Venäjän rajan jokialueilla, aina Lappeenrannasta Virojoelle asti. Käynnissä oleva SEVIRA -hanke tähtää Suomenlahden tilan parantamiseen paikallisiin oloihin soveltuvan toiminnan avulla.

Kuluneena talvena on jaettu kouluille lumiputkia, ja keväällä on luvassa sähkökalastusta alueyhteistyönä. On tärkeää ymmärtää, mitä naapurimaamme opettaa nuorille ja on valmis tekemään tai tekee lähivesiemme hyväksi. Kommunikointi vaati yhteistä kieltä, niinpä Järviwikiä voi käyttää pian myös venäjäksi!

  

TAPAHTUMIA

 

Seuraamalla verkoston tapahtumakalenteria saat tiedon vesien tilan parantamiseen liittyvistä tapahtumista!

 

Aihealue:
Kohderyhmä: