Tulvatasanteiden toteuttamiseen ja hoitoon ohjeistusta

Uutinen 26.8.2021 klo 17.09
Niittokone leikkaamassa uoman penkereitä.
Niittokoneella saadaan niitettyä kasvillisuutta ilman, että rikotaan maanpintaa. Niittokone katkoo hyvin myös pensaat. © Pinja Kasvio 

Tulvatasanteellisten kaksitasouomien hoitoa ja tutkimusta esiteltiin pellonpiennartilaisuudessa perjantaina 13.8. Tyrnävän Leppiojalla ja tänään torstaina 26.8. Sipoon Ritobäckenillä. Valumavesi-hankkeessa laadittu ohjeistus kaksitasouomien suunnitteluun, mitoitukseen, rakentamiseen ja hoitoon esiteltiin ensikertaa myös tänään tapahtumassa osana Suomen luonnon vesistöpäivää.

Kaksitasouomat maatalouden kuivatusvesien hallinnassa

Kaksitasouomat ovat yksi erinomainen esimerkki kestävän viljelyn toimintatavoista. Ne ovat tärkeä osa luonnonmukaista peruskuivatusratkaisua, jolla pystytään hillitsemään tulvia, parantamaan vedenlaatua ja lisäämään maatalousympäristön monimuotoisuutta. Kaksitasouoman oikeanlainen toiminta vaatii kuitenkin tulvatasanteen kasvillisuuden säännöllistä hoitoa. Näin esimerkiksi uoman vedenjohtokyky säilyy. Leppiojan ja Ritobäckenin kaksitasouomat ovat rakennettu kymmenen vuotta sitten, ja kasvillisuutta niitetään nyt ensimmäistä kertaa.

Jatkossa kaksitasouomien rakentamiseen ja hoitoon on kosteikkojen tapaan mahdollista saada ei-tuotannollisten investointien tukea ja ympäristökorvausta. Siksi käytännön kokemukset hoitotoimien suunnittelusta, käytännön järjestämisestä sekä niittoaineksen jatkokäytöstä ovat tärkeitä.

Niittoaineen lastausta
Niittoaines siirrettiin suoraan traktorin lavan kyytiin tai ne jätettiin suojakaistalle, josta ne kerättiin jälkikäteen. Niittoaines kuljetaan kompostoitavaksi ja ravinteet pääsevät näin hyötykäyttöön. © Pinja Kasvio 

Pellonpiennartilaisuuksissa esiteltiin tulvatasanteiden niittoa

Pellonpiennartilaisuuksissa kokeiltiin kasvillisuuden koneellista niittoa siihen erityisesti suunnitellun niittokauhan avulla. Niittokauhan on suunnitellut Mense Oy. Tilaisuuksissa oli mahdollisuus tutustua niittolaitteistoon ja keskustella kaksitasouomien hoitoon, rakentamiseen ja tutkimukseen sekä luonnon monimuotoisuuden liittyvistä asioista. Tilaisuuksissa kerrottiin myös hankkeen ja alueiden myös tutkimus-, hoito- ja monimuotoisuusasioista. Pellonpiennartapahtumat olivat avoimia tilaisuuksia, joihin oli kutsuttu lähialueiden maanomistajia ja toimijoita sekä vesiensuojelusta kiinnostuneita tahoja mukaan.

Leppiojan pellonpiennartilaisuus järjestettiin yhteistyössä ProAgria Oulun ja SYKEn kanssa osana Ympäristöviisas-viljelijä ja Valumavesi-hankkeita. Ritobäckenin tilaisuus järjestettiin Valumavesi-hankkeen yhteistyötahojen kanssa. Leppiojan pellonpiennartapahtuma striimattiin livenä Facebookkiin, ja livetallenne on edelleen mahdollista katsoa etänä ProAgria Oulun facebook tililtä. Tapahtumaa ja niittoa kuvattiin monin tavoin, muun muassa yläilmoista dronella.

Pellonpiennartilaisuus
Pasi Valkama kertoi tulvatasanteiden hoidosta ja Valumavesi-hankkeesta Leppiojalla Tyrnävällä. © Pinja Kasvio

Tulvatasanteiden toteuttamiseen ja hoitoon ohjeistusta

Torstaina 26.8. vietetään Itämeripäivää ja lauantaina 28.8. Suomen luonnon vesistöpäivää. Päivien kunniaksi Valumavesi-hanke esitteli ohjeistuksen kaksitasouomien suunnitteluun, mitoitukseen, rakentamiseen ja hoitoon. Tätä ohjeistusta päivitetään hankkeen tulosten perusteella. Ohjeistus sisältää myös mitoituslaskurin tulvatasanteiden suunnitteluun. Ohjeistus ja mitoituslaskuri ovat luettavissa täältä: Valumavesi-hankkeen materiaalit ja julkaisut.

 

Teksti ja lisätietoja:

Pinja Kasvio, tutkija, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi

Pasi Valkama, erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi

 

Linkkejä:

Valumavesi-hanke

Valumavesi-hankkeen tapahtumat

Niittonäytös ProAgria Oulun facebook-sivuilla

Ympäristöviisasviljelijä-hanke (Pro Agria Oulu)

Suomen luonnon vesistöpäivä

 


 

Kohderyhmä: